shanghainelämää

Normaalielämää osa 2

2011-06-08T21:00:00.018+08:00

Maaliskuussa oli kylmä! Heppa- ajelulla päiväkodin talvitapahtumassa!

Pitäisi kai suosiolla lopettaa koko blogi, kun päivittäminen on näin vaikeaa. En millään keksi jujua tähän hommaan, lisäksi sisäinen tutkiskeluni paljasti, etten raski lopettaa bloggaamista. Se pistäisi ikään kuin koko Shanghai – kokemuksen mappi ö:hön, poistaisi sen elämästäni. Nytkin tuntuu siltä, etten ole missään ollutkaan ja kaksi vuotta on hävinnyt elämästäni. Siksipä tekohengitän tätä tuotostani ainakin jonkin aikaa, kunnes pääsen eroon pahimmasta luopumisen tuskasta. Sitten pistän pillit pussiin ja siirryn jonkun enemmän omalta tuntuvan jutun paariin.

Joskus, harvoin, meillä leivotaan!

Mitäs meidän normaalielämään siteen kuuluu? Eipä kai juuri mitään ihmeellistä. Kodin sisältä olemme siirtyneet möyrimään ulos, harventaneet pihamme kasvustoa, rapsutelleet, kuoputtaneet, haravoineet ja muutama viikko sitten aloittaneet myös terassiprojektin. Pihallamme ei ollut mitään paikkaa grillille ja pöydälle, ja samasta ongelmasta kärsivät myös naapurimme. Niinpä löimme hynttyyt yhteen ja nyt kolmen asunnon edessä seisovat komeat terassit, tai siis ainakin viimeisten lautojen ja ruuvien löydettyä omat paikkansa. Kesällä saammekin toivottavasti nauttia ihanista säistä aurinkoisilla terasseillamme.

Terassipohjan tekemiseen käytettiin vähän miestä vahvempaa!

Terassi seisoo nyt niin tukevalla pohjalla, että luulempa pahemman myrskyn vievän ennemminkin talon kuin terassin mukanaan.

Tytöt auttavat kaiteen asennuksessa!

Shanghaista kaipaan tällä hetkellä ystäviä ja lämpöä, siis sitä tuskaisen kuumaa, ahdistavaa ja hiostavaa hellettä. Vaikka en mikään tropiikin ystävä olekaan, kyllä se kylmän kalsean ilman voittaa. Näyttäähän Suomen kesäkin juuri nyt parastaan, mutta tieto siitä, että ilma voi olla viikon päästä ihan jotain muuta ahdistaa. Välillä mieleeni on hiipinyt myös ikävä Seelan leikkikoulua, tai leikkikouluun liittyviä ihmisiä, kohtaan. Tuo tunne puski pintaan Japanin noustessa otsikoihin, olihan suurin osa koulun aktiivisista vanhemmista japanilaisia. Mutta siis varsinaisesti elämääni Shanghaissa en ole kaivannut.

Ellan ihkaensimmäinen kevätjuhla. Hienosti meni laulut ja tanssit!

Ellan Kiina- kaipuu on sen sijaan välillä ihan käsittämätöntä. Pääsiäisen aikaan Ella luopui vihdoin tutistaan, mikä sai aikaan valtavan Kiina- ja ayi – kaipuun. En tiedä, ajatteleeko Ella, että ayi kyllä antaisi ihan varmasti tutin takaisin (ja niin muuten varmasti antaisikin!), vai laukaisiko tutista luopuminen jonkun ayista luopumisen tuskan. En tiedä, mutta pääsiäisestä asti Ella on kysellyt ayin perään aina surun pukatessa pintaan. Ella sanoo myös usein, että häntä itkettää, koska ayi meni takaisin Kiinaan. Haluaisin oikeasti tietää, kaipaako Ella ayia tai elämäämme Shanghaissa, vai onko tuo vain tekosyy itkuun. Entäs jos nyt kävisimme Shanghaissa, muistaisiko Ella enää koko paikkaa, olisiko iloinen nähdessään ayin jne.? Tuota en voi tietää.

Äiti, Mama, Mom, kaikki käy! Seelan tekemä ihana äitienpäiväkortti!

Kiina on pyyhkiytynyt pois elämästämme myös Kallen töiden puolesta, sillä Kalle siirtyi pari viikkoa sitten uudelle työantajalle. Minä en pane pahakseni, sillä eivät nuo viikon- pari kestävät yh- pätkät mitään herkkua olleet. Aika näyttää, paljonko uusi homma vaatii reissaamista, mutta olettamus on, ettei ainakaan 25 % työajasta. Kaikin puolin elämme siis tylsää, tasapaksua lapsiperheen arkea kesälomaa odotellessa.

Lupasin edellisellä kerralla kirjoitella Suomen ärsytyksiä ja ihastuksia sekä hankintojen viisautta ja turhuutta. Oudoin, odottamattomin ja pahin ärsytys oli ehdottomasti se, että ymmärsin yhtäkkiä kaiken, mitä ihmiset ympärilläni puhuivat. Niin monta kertaa meinasin räjähtää kaupassa, kassajonossa, bussissa tms. ihmisille, että pitäisivät päänsä kiinni. Tuntui, että ihmiset valittavat ja nipottavat ihmeellisistä asioista. Lisäksi tuntui, että ihmiset kertovat todella tyhmää juttua (lähinnä teinit) ja olisi tehnyt mieli puuttua heidän keskusteluihin. Tokihan nuo asiat varmasti ärsyttäisivät Kiinassakin, jos vain ymmärtäisi, mitä muut puhuvat. Tajusin, että on kamalan vapauttaa, kun sai elää täysin pimennossa ympäristön jutuista. Informaatiotulva oli Kiinassa älyttömän paljon pienempi, mikä oli jollain tapaa kamalan helpottavaa. No, eipä ole varmaan itsellenikään tuo typerien juttujen kertominen, nipottaminen ja valitaminen enää kovin vaikeaa.

Yksi iloinen kiinailmiö omassa arjessani on ollut se, etten katso enää telkkaria. Kiinassa katselin ainoastaan elokuvia sekä Greyn Anatomian, Weedsin ja Las Vegasin kaikki julkaistut tuotantokaude DVD:ltä. Sarjojen viikoittaisesta seuraamisesta vieraannuin täysin. Tuo on jäänyt päälle, ja nykyään katsonkin lähinnä uutiset. Tokihan lösähdän välillä sohvalle makaamaan ja tuijotan telkkaria, mutta yhä useammin huomaan lueskelevani mieluummin sanomalehtiä tai kirjoja. En minä mikään tv- friikki ennen shanghainelämäänikään ollut, mutta silti tuntuu, että iltaisin on aikaa vaikka mihin, kun tv ja tietokone ovat pois pelistä.

Prisman ja CM:n perjantairuuhkat ovat nautinnollinen kokemus Gubein Carrefourin jälkeen. Pieni jonotus kassalla sekä muutama kauppakärry ja ihminen siellä täällä eivät häiritse yhtään. Kukaan ei tongi kauppakärryjäni, huohota niskaan, aja kärryillä nilkoilleni (ainakaan tahallaan), ärsytä lapsiani jne.

Entäs ne hankinnat sitten? Muistatteko, kun teetin kontintäyttöpuuhissani verhoja? Ne ovat aivan loistavat. Takkahuoneen verhot olivat hieman liian pitkät, sillä pikkuikkunaa ei jäänyt verhon takaa näkyviin ollenkaan. No, yksi laskos ylös, ja ovat aivan täydelliset. Jos siis koti odottaa Suomessa, ikkunoiden mitat ovat tiedossa, niin ei kun lakanamarkkinoille verhoja teettämään. Tuskaista ja turhauttavaa puuhaa, mutta kannattavaa. Suosittelen myös kaikkien pienien huonekalujen, jakkaroiden, pikkupöytien, pikkuhyllyjen yms. teettämistä. Niitä on helppo sijoittaa melkein paikkaan kuin paikkaa, eivätkä ne vaadi juuri tietylle huonekalulle suunniteltua paikkaa.

Kaksi valkoista BoConceptin Lugo -sohvaa teetettiin "copy this" -menetelmällä. Ikkunoissa on lakanamarkkinoilla teetetyt laskosverhot, taustalla oleva musta lamppu ja jakkara kukan alla ovat myös hyviä hankintoja Kiinasta.

Takkahuoneen verhot on lakanamarkkinoilta. Kiinalaiset neitokaiset eivät ymmärtäneet, kuinka joku voi haluta valelaskokset. Lopulta taittelin mallin paperista ja totesin "minä haluan, sinä teet".

Sen sijaan kaiken pikkuisen, ”saatan ehkä joskus tarvita tätä” –sälän olisi voinut jättää hankkimatta. Vaikka asuntomme ei ollut Kiinassakaan mikään kovin iso, oli meillä siellä huomattavasti vähemmän tavaraa. Lähes kaikilla on oletettavasti Suomessa enemmän romua ja vähemmän tilaa. Tai ainakin näin oli meillä. Säilytystilaa oli molemmissa kodeissa varmaan saman verran, mutta kummasti sitä romua oli Kiinassa vähemmän, kun menimme sinne kolmen kuution kanssa. Kun palasimme Suomeen, oli mukanamme kontillinen tavaraa, minkä lisäksi kotimaassa odotti yksi varastollinen rompetta ja lisäksi kaikki sukulaisten nurkat, minne olimme romujamme varastoineet. Kun nuo kaikki liittää yhteen, on sitä tavaraa uskomattoman paljon. Suosittelisinkin siis ostamaan vain kaikkea tarpeellista, lopun saa Suomestakin, jos oikein kovasti haluaa.

Normaalielämmämme on siis edelleen normaalia. Seela on kuin pahempikin varhaisteini, Ella edelleen lauhkea kuin lammas siskoonsa verrattuna. Menen iltaisin aivan liian myöhään nukkumaan, liikun liian vähän, työt tökkivät ajoittain, elämä tuntuu jämähtäneeltä, siivoan, laitan ruokaa ja pyykkään liian harvoin, mutta edelleen tämä on kivaa. Ja, mikä parasta, on ihan oikeasti koko ajan tekemistä. Ei tarvitse aloittaa aamua tai viikonloppua sillä shanghainelämän ikuisella kysymyksellä "Mitähän tekisi/ Millähän sitä aikansa kuluttaisi?". Joo-o, tuota ongelmaa ei ole ollut sitten Suomeen paluun :)

Normaalielämää osa 1

2011-02-23T20:54:00.008+08:00

Shanghainelämä lienee vaihtunut normaalielämäksi, kun blogi –inspiraatio on ollut hukassa. Kiinassa sain ideat kirjoituksiini näkemästäni, kokemastani tai kuulemastani. Pyörittelin asiaa muutaman päivän mielessäni, kunnes oksensin tekstin ruudulle. Nyt ideat ovat vähissä ja oksennusrefleksikin kadonnut. Johtuneeko sitten siitä, että normaalielämästä kirjoittelu tuntuu jokseenkin mielenkiinnottomalta, ja työkseni saan oksennella ihan tarpeekseni, eikä se vapaa- ajalla jaksa innostaa. Päivämme täyttyvät tällä hetkellä työ-/päiväkotirumbasta, kotitöistä, uhmasta, ilonkiljahduksista, kavereista, ulkoilusta, raivokohtauksista, remontista, kaupassa käynneistä, Kiinan reissuista jne. Siis siitä perusarjesta, mitä Shanghaissa kaipasin. Ja niin imelältä kuin se kuulostaakin, on tämä sitten vaan niin ihanaa, niin normaalia!

Seela elämänsä ensimmäisen kerran luistimilla. Seela ilmoitti, että täytyy ehkä katsoa vielä hieman lisää taitoluistelua, että tulee paremmaksi. Niinhän se menee...

Ella aloitti luistelu -uransa hieman siskoaan aiemmin!

Paluun ajoitus jouluun oli hyvä idea. Saimme huijattua lapset kuin varkain Suomeen, sillä ympärillä oli paljon jännitystä ja sutinaa, ihmisiä, touhuja, herkkuja ja lahjoja. Kukaan ei jaksanut muistella Shanghaita. Ainoita ongelmia olivat kylmyys ja lumi. Seela vihasi kylmää ja Ella lunta. Ellaa en saanut ulos kuin muutamiksi minuuteiksi, minkä jälkeen alkoi armoton ”Ella haluaa sisälle” –kitinä. Seelalla meni yllättävän pitkään tottua kylmään, tai oikeastaan siihen, ettei ulkona voi vain istuskella, jos pakkasta on 25 astetta. No, täytyy sanoa, etten minäkään ihan täysillä noista pakkasista nauttinut, enkä muistanut, kuinka jumalattoman pimeää Suomessa on keskitalvella.

Ella ulkoilee, vaikkei siitä vieläkään erityisemmin pidä!

Seela pulkkamäessä!

Loppiaisena muutimme omaan kotiin, vaikka kontti seilasi maailman merillä ja remontti oli kesken. Koko tammikuu olikin yhtä kaaosta. Remontoimme, sairastimme, Kalle reissasi Kiinassa, purimme konttia, treenasimme päiväkotia, siivosimme, puunasimme ja kuurasimme. Itse luulin lähinnä tulevani hulluksi, sillä kaaoksensietokykyni on aika olematon. Se, oliko tuo kaaos vain pääni sisällä, ja johtuiko se jonkinlaisesta paluuahdistuksesta, ei ole vielä selvinnyt. Oman lisämausteen tuohon antoi Seelan järkyttävä protestiraivo muutosta kohtaan. Onneksi kaiken kaaoksen keskellä ymmärsin, että kaikki on vain väliaikaista ja lopulta helpottaa. Kun kuvailin tuntemuksiani Kallella, hän totesi menon olevan ihan samaa kuin Kiinaan muutettuamme. Ja kun tarkemmin ajattelin, totesin, että koin aivan samoja tuntemuksia tammikuussa 2009. Nyt tuntemukset onneksi lievenivät ja hävisivät huomattavasti nopeammin.

Tammikuun lopussa tytöt aloittivat päiväkotiuransa. Seela astui sisään ”luokkaansa” ja ilmoitti, että voisin lähteä, hän jää yksin koko päiväksi. Sehän sujui helposti ja vaivattomasti. Ella on mennyt alusta asti päikkyyn reippaasti ja iloisesti. Parin viikon jälkeen Ellalle selvisi, ettei tämä ollutkaan ohimenevä harrastus ja tyttö alkoi protestoida tarhaan lähtöä. Ellamaiseen tapaan protesti oli kuitenkin vain pieni inahdus ja ilmoitus, ettei oikein huvita. Tällä viikolla tuokin on jäänyt pois, ja eräänä aamuna Ella jopa ilmoitti haluavansa kenguruun (Ellan ryhmä). Melkein puolet tarhan lapsista on kokonaan tai osittain ulkomaalaistaustaisia. Minusta tuo on hienoa. Shanghaissa minulla meni noin puoli vuotta siihen, että opin hymyilemään posket krampissa ja jauhamaan smalltalkia leikkikoulussa vanhempien ja lasten kanssa. Tuota samaa yritin päiväkodissakin, mistä sain luultavasti lähinnä hullun maineen. Hyvin nopeasti minulle selvisi, että lapset täytyy viedä päiväkotiin puhumatta sanaakaan, ja hymyily se vasta pahasta onkin. Minä en kuitenkaan luovuta, vaan toivotan edelleen huomenet ja moikat, ja joskus rohkenen jopa yrittää pientä keskustelua vanhempien ja lasten kanssa.

Tammikuun kaaosta lukuun ottamatta, paluu on siis ollut onnistunut. Olen kaivannut shanghainelämääni kerran, kiinalaisen uuden vuoden aikaan. Tiesin, että tuolloin olisimme löhöilleet palmun alla lämpimässä, mikäli olisimme jatkaneet shanghainelämäämme. Melko pinnallinen kaipaus, eli sen voinee jättää omaan arvoonsa. Aluksi tunsin itseni ulkopuoliseksi lähes kaikkialla, nyt tuokin tunne on pikkuhiljaa hiipumassa pois. Töiden aloitus teki tosi hyvää, pääsin kertaheitolla mukaan normaalielämään. Olen seurannut paluumuuttajien blogeja sekä jutellut palaajien kanssa. Olen tullut siihen tulokseen, että paluu on helpompaa, mikäli on joku juttu, mihin palata. Oma koti, työpaikka, opiskelupaikka tms. Jos tuota ”juttua” ei ole, on paluu, ainakin oman analyysini perusteella, selvästi hankalampaa.

Nyt, kun pääsin vauhtiin, lupaan kirjoitella teille vielä lisää aiheesta normaalielämä, missä käsittelen ihastuttavia ja ärsyttäviä asioita Suomessa, mutta myös siitä, mitä olisi kannattanut ostaa Kiinasta ja erityisesti siitä, mitä EI olisi kannattanut ostaa :)

Olipas kokemus!

2010-12-15T22:04:00.003+08:00

Tulipas sekin koettua, että Shanghain katot, puut ja pensaat värjäytyvät lumesta valkoisiksi ja koko kaupunki on kaaoksen vallassa. Onhan kahtena aiempanakin talvena lunta sadellut, mutta lähinnä niin, että on voinut todeta taivaalla leijailevan muutamia lumihiutaleita. Ei niin kuin tänään, että lunta on satanut lähes koko päivän. Viime viikolla mietiskelin usein, kuinka ihana ilma täällä on, aurinkoista ja lämmintä. Tänään karu totuus kirjaimellisesti iski vasten kasvoja, tulee se talvi myös Shanghaihin, ja ihan joka ikinen vuosi.

Aamulla nappasin Ellan mukaan viedessäni Seelaa leikkikouluun, sillä suuntasimme koulusta suoraan lääkäriin. Ellalla on ollut ihan kaamea yskä monta päivää, eilen nousi kuume ja yö meni suoraa huutoa kuunnellessa. Lääkäri totesi, että korvat, keuhkot ja kurkku ovat ok, joten kyseessä lienee joku kaupungissa jylläävistä viruksista. Naureskelin lääkärille, että kävin aivan samojen oireiden vuoksi Seelan kanssa hänen luonaan juuri ennen lähtöämme kesälomalle Suomeen, joten lienee tullut tavaksi sairastua epämääräiseen virustautiin juuri ennen Suomeen lentoa. No, toivotaan, että tauti pysyy kurissa, eikä ainakaan pahene ennen lauantaita ja, että me muut pysymme terveinä.

Seelallakin on ollut kova yskä, mikä on onneksi paranemaan päin. Huomenna vietetään koulun joulujuhlaa, missä jokainen lapsi esittää yhden laulun. Seela ja Marcus laulavat englanniksi, muut lapset, joiden äidinkieli on englanti, laulavat kiinaksi. Olin ihan varma, ettei Seela suostu laulamaan yksin, mutta ainakin tänään on vielä ollut into ihan piukassa lauluesitystä kohtaan. Perjantaina leikkikoulussa vietetäänkin Seelan läksiäisiä pizza- party -teemalla. Huomenna alkaa myös se loputon pillittäminen, kun on jäähyväisten aika. Tänään saatiinkin jo vuodattaa muutama kyynel Tarjalla!

Lauantaina lauleskelimme kauneimpia joululauluja Shanghain suomalaisten kanssa. Seela kuunteli laulantaa täysin haltioituneena, kuten viime vuonnakin. Eikä Ellakaan tainnut kovin kylmäksi jäädä, sillä totesi laulattajana toimineen pappi Juri Veikkolan olevan yhtä ihana kuin Lauri Tähkä. Mies ja kitara on selvästi yhdistelmä, mistä meidän tytöt tykkäävät :) Pitäisiköhän huolestua? Tilaisuus järjestettiin tänä vuonna Aalto-Tongji Design Factoryssa, mikä on Aalto -yliopiston ja shanghailaisen Tongji -yliopiston yhteistyön tulosta. Itse olin aiemmin kuullut ainoastaan Aalto on Tracks -tempauksesta, mutta kuulimpahan nyt hieman lisää. Yksi shanghainelämän ehdottomasti parhaista puolista on juuri se, että pääsee tutustumaan paikkoihin ja asioihin, mihin ei ikinä Suomesta käsin pääsisi. Mutta tuo lienee juuri se syy, miksi ihmiset itsensä ulkomaille raahaavat!

Sunnuntana vietettiin Jackin synttäreitä. Paikalle oli kutsuttu koko koululuokka, minkä lisäksi lapset koulubussista sekä Seela ja Ella. Minut ja Kalle nakitettiin paimentamaan porukkaa ja pitämään kaaos kasassa. Hyvin meni ja hauskaa oli, etenkin siinä vaiheessa, kun paukutimme piñataa aikuisvoimin, jotta saimme karkit lopultakin ropisemaan lattialle. Synttäreiden jälkeen istuskelimme vielä olut- ja viinilasillisten ääressä keskustelemassa siitä, kuinka kaameaa elämä on Suomen talvessa. Lopulta Terry ja Sharlene tulivat tulokseen, että muutamme oletettavasti puolen vuoden päästä takaisin, kun olemme niin kypsiä tekemään lumitöitä, skrabaamaan auton ikkunoita, raahaamaan lapsia päiväkotiin jne. No, AIKA kypsä saan olla, että palaisin, ja onneksi menemme joulun jälkeen jo hurjaa vauhtia kohti kesää.

Shanghainelämä, tämä ihana ja kamala kokemus, alkaa vähitellen vedellä viimeisiään. Empä osannut etukäteen aavistaa, millaiseksi elämämme täällä muodostuu, mutta kukapa osaisi. Siksihän tänne lähdimme, ettei tarvitse jälkikäteen katua ja miettiä, olisiko sittenkin pitänyt. Ja nyt voin todeta, ettei todellakaan kaduta! Vaikka välillä onkin ollut kivistä ja kuoppaista, kaikki on ollut sen arvoista. Pääasiassa kaikki on kuitenkin ollut enemmän positiivista kuin negatiivista. Suosittelen kaikille syvästi shanghainelämän kokeilua, mikä mahdollisuus siihen tarjoutuu!

Mikäli kerkiän, kirjoittelen vielä yhden tekstin loppuviikostamme, muuten tämän blogin aktiivinen päivittäminen päättyy tähän. Omia ajatuksia selkiyttääkseni ja lukijoiden pyyntöä kunnioittaakseni yritän kyhätä muutaman tekstin Suomesta käsin siitä, kuinka paluu sujuu, miten elämämme asettuu (toivottavasti) urilleen, ja kuinka lapset kokevat paluun. Sen kuitenkin tiedän jo nyt, että Suomeen/ töihin palattuani ja Kallen oleillessa ison osan työajastaan Kiinassa, minulla ei yksinkertaisesti riitä aikaa koneen ääressä istuskeluun. Ja jotenkin tuntuu, että oman elämän, ajatusten ja tuntemusten jakaminen Suomesta käsin on liian henkilökohtaista.

Olisi kiva kuulla, kenen kanssa olen shanghainelämääni elänyt! Siksi minulla onkin pieni pyyntö, että jättäisit kommenttilootaan jäljen istestäsi!

Kiitettävä lopputulos!

2010-12-10T21:29:00.008+08:00

En keksi mitään muuttoon liittyvää kirjoitettavaa, päässäni ei liiku mitään. Ei yhtään mitään. Olin kuvitellut, että muutto herättää isoja tunteita, mutta tällä hetkellä ei tunnu miltään. Paluuta ajatellessani mietin edelleen pitäisikö itkeä vai nauraa, mutta ilman suurempia ponnisteluja en oikeastaan edes mieti asiaa. En tiedä, johtuuko se siitä, että suurimmat myllerrykset kävivät pääni sisällä realisoidessani tavaroitamme, pakkaillessani ja tyhjentäessäni kotia, vai olenko alitajuntaisesti "kieltänyt" itseäni ajattelemasta koko asiaa. Siirrän murehtimisen tuonnemmaksi, eli siihen, kun mitään ei ole enää tehtävissä. Tuo ajatus nousi pintaan, kun jätin ensimmäiset jäähyväiset. Ystäväni Lotta kävi kääntymässä Shanghaissa vajaan vuorokauden (kiitos Finnairin lakon) ennen uutta reissuaan. Pikaiset kahvittelut, kuulumisten vaihdot ja jäähyväiset. Suomessa tavataan, joskus! Äkkiä ovesta ulos, en halua ajatella enempää! Ja montakohan sataa tuntia olemme istuneet 1, 5 vuoden aikana kahvikuppostemme ääressä ja pohtineet syntyjä syviä.

Tiistaina vietimme Suomi -muskarilaisten kanssa pikkujouluja. Syömisen jälkeen jatkoimme iltaa vielä parin lasillisen ääressä. Keskiviikkona kävin korjauttamassa lohkeaman hampaastani, mikä todettiin edellisellä hammaslääkärikäynnillä. Voi, että tuntui hienolta ilmoittaa, että antakaapas potilasrekisterini mukaani, en tule takaisin. En uskalla kirjoittaa "enää koskaan", vaikka kuinka tekisi mieleni! Hain myös tyttöjen tiedot heidän lääkäriltään, lähinnä syystä, että on osoittaa Suomessa jotain kättä pidempää, mikäli Seelan astma vaivaa edelleen.

Kuten jo aiemmin kirjoittelin, asetin shanghainelämälleni kolme tavoitetta. Kielitaidon parantaminen, kiinalaiseen elämänmenoon tutustuminen ja touhusta selviäminen ilman avioeroa. Tänään aloin pohtia, ovatko tavoitteeni todella täyttyneet. Tai olisiko ylipäänsä pitänyt tehdä jotain toisin, ettei tarvitsisi jälkikäteen katua tekemisiään tai ehkä enemmänkin tekemättä jättämisiään.

Kielitaito kohtaan olen ihan tyytyväinen. Joudun päivittäin puhumaan kiinaa ja englantia. Pärjään kiinallani arkipäiväisissä tilanteissa, syvällisemmistä keskusteluista voin vain haaveilla. Olisin ehkä voinut jatkaa kieliopintojani vielä tämän syksyn, mutta motivaationi oli täysin hukassa. Toisaalta viimeaikoina olen huomannut bongaavani aiempaa helpommin uusia sanoja lähinnä ayin ja lasten välisistä keskusteluista. Kiinan kielikorva on selvästi parantunut, vaikka häviääkin oletettavasti muutaman kuukauden päästä takaisin olemattomalle tasolleen.

Avioeroltakin taidamme välttyä, ellei paluu Suomeen aiheuta katastrofaalista kriisiä. Mutta, kuten kulttuurivalmennuksessakin todettiin, ulkomaille on turha lähteä parantamaan parisuhdettaan. Yhdyn tuohon täysin. Kun pakkaan vielä lisää taaperon ja pienen vauvan, niin eipä tämä mitään hanimuunia ole ollut. Sen verran rankkaa touhua, että mädän parisuhteen ylläpitäminen vaatisi melkoisia paukkuja!

Kiinaan ja kiinalaisiin tutustumista on vähän vaikeaa arvioida. Olisi ollut ihan huippua tutustua oikeisiin kiinalaisiin. Tuo vaatisi kuitenkin hyvää kielitaitoa, mitä minulla ei ole. Ainoa tietolähteeni on ollut kiinan opettajani, mutta hänestäkin näki selvästi, ettei hän pysty keskustelemaan asioista täysin rennosti. Isoveli valvoo kaikkialla, joten ihmisten on edelleen varottava sanomisiaan. Olisi vain niin hienoa istua jonkun vanhan kiinalaisen mummon ja papan kanssa teemukin ääressä ja jutella aidosti siitä, mitä he elämästään ja Kiinasta ajattelevat. Koska en ole päässyt kokemaan tuota, olen tyytynyt seuraaviin kirjoihin:

- Chang Jung: Villijoutsenet sekä MAO
- Larry Engalman/ Emily Wu: Kuin höyhen myrskytuulessa
- Pekka Mykkänen: Isonenä kurkistaa Kiinaan
- Qiu Xiaolongin dekkarit

Mykkäsen kirja on nopeasti ja helposti luettava kirja, josta saa vastauksen moneen Kiina -aiheiseen kysymykseen. Villijoutsenet ja Kuin höyhen myrskytuulessa ovat romaaneja, mutta ne lukemalla saa hyvän käsityksen Kiinan historiasta. Surullista, mutta helppoa luettavaa. MAO on kattava paketti kyseisestä herrasta, mutta ihan pirun raskasta luettavaa. Tämän hetkinen suosikini on Qiu Xiaolongin dekkarit, jotka kertovat shanghailaisesta ylikomissariosta, mutta samalla myös Kiinan politiikasta, Kiinasta ja Shanghaista. Erityisesti minua kiehtoo se, että tapahtumat sijoittuvat kulmille, joita tallailen päivittäin. Voin mielessäni nähdä tapahtumat ja välillä olen jopa varma tietäväni rakennukset, joista Qui kirjoittaa.

Suosittelen Kiina- aiheisia kirjoja kaikille Kiinaan muuttoa suunnitteleville tai täällä asuville. Olen aika varma, että kulttuuria ja historiaa tuntemalla, tätä maata ja näitä ihmisiä sietää paremmin. En tarkoita, että huijaava taksikuski, syljeskelevä patapää, etuileva kinkki tai räyhäävä idiootti olisi jotenkin siedettävämpi, mutta jollain tapaa heitä ymmärtää paremmin. Systeemi on mätä, ei niinkään ihmiset! Osa kyseistä kirjoista löytyy Shanghain suomalaisten kirjastosta!

Jos taas pohdin sitä, mitä olisi pitänyt tehdä toisin, en keksi kuin yhden asian. Olisi pitänyt sinnikkäämmin etsiä ayia, johon Seelakin olisi ihastunut. Ayien palkkaaminen ja etenkin irtisanominen ei vaan ole mitään herkkua puuhaa. Koska alku Shanghaissa oli ankeaa ja ahdistavaa, en yksinkertaisesti jaksanut lähteä tuohon rumbaan, varsinkaan, kun en voinut olla varma, että sellainen löytyy. Sekin olisi ollut kurjaa, että palkattuani 10 ayia, olisin todennut toisen olleen sittenkin se paras. Elämäni olisi kuitenkin ollut helpompaa, mikäli meillä olisi ollut ayi, jonka kanssa Seela olisi halunnut viettää aikaansa. Mutta mielestäni ihan hyvä saavutus, kun tuo oli ainoa asia, mitä kadun. Muuten olen touhunnut ja tehnyt, mennyt ja tullut niin, ettei mikään harmita!

Jokainenhan rakentaa shanghainelämänsä itse. Toiset päättävät jo Suomesta lähteissään, etteivät ole maanmiestensä kanssa missään tekemisissä, asuvat paikallisten keskuudessa, opettelevat kielen, integroituvat osaksi uutta kaupunkiaan jne. Vastakohtaisesti toiset asuvat länsmaalaisten kanssa alueilla, missä kiinalainen on harvinaisuus, pärjäävät hyvin englannillaan ja keskittyvät toiminnoissaan kaikkeen länsimaalaiseen. Itse luulen asettuvani tuohon puoleen väliin. Asun länkkäricompoundissa kiinalaisten keskuudessa. Pidän enemmän Shanghain kiinalaisista kuin länsimaisista asioista syystä, että ne vain yksinkertaisesti kiehtovat minua. Kolmen ensimmäisen kuukauden jälkeen opin nauttimaan siitä, että asun kaukana suomalaistihentymistä. Minulla on hyviä suomalaisia ystäviä ja aktiivinen Shanghain suomalaisten -yhteisö ympärilläni, mutta tavallaan saan elää ylhäisessä yksinäisyydessäni kiinalaisten, jokusten länkkäreiden ja ulkomaisten ystävieni kanssa. Ei ole oikeaa ja väärää tapaa elää elämäänsä Shanghaissa, tärkeintähän on se, että tekee elämästään sellaisen, mikä sopii itselle.

Kiina -piinaa voi vähentää pakottamalla itsensä liikkeelle. Pieni kävelylenkki kodin ympärillä, päivittäin hieman eri reittiä piristää kummasti. Kun istahtaa kadunkulmaan ja katselee ympärilleen, huomaa seuraavansa samanaikaisesti komediaa, draamaa, trilleriä ja kauhua. Eräs suomalainen totesi, että pelkästään kaupassa käyminen on noita kaikkea, mutta lopulta se saa kuitenkin paremmalle mielelle, kuin kotona nyhjöttäminen. Olen ihan samaa mieltä. Toki se, että kävelylenkki tai kaupassa käynti aiheuttaa sairaanloista ahdistusta ja masennusta, on ihan eri juttu.

Ikäväkseni olen huomannut, että suomalaiset osaavat olla todella ilkeitä toisilleen. Mustamaalataan, arvostellaan ja syrjitään toisia. Tuo tuntuu itsestäni aivan käsittämättömältä, syystä, että olen aina ihan innoissani tutustessani uusiin ihmisiin tai saadessani ylipäänsä suomalaista seuraa. Jos törmään sattumalta maanmieheeni, olen juuri se juntti, joka alkaa heti höpötella. Ja jos joku vain vähän vihjaisee kaipaavansa seuraa, kutsun kärppänä kahville, sillä minulla on harvoin liikaa ihmisiä ympärilläni. Johtuneeko sitten siitä, ettei suomalaisia juuri kulmillamme pyöri, joten on luksusta juoda kahvia ja höpötellä omalla äidinkielellä. Ihan sama, mutta ihmisten tarkoituksellinen loukkaaminen on kyllä ihan höpöä ja lapsellista puuhaa, aikuisten ihmisten pitäisi tietää se, sillä lapsillekin niin opetetaan!

Yritin ladata tekstin sekaan hienoja kuvia tavaratalojen joulukoristeluista, mutta eipä onnistunut. No, ei pidä valittaa nyt, kun netti vihdoin ylipäänsä toimii. Huomenna virittäydymme taas joulutunnelmiin, kun menemme lauleskelemaan joululauluja Shanghain suomalaisten kanssa. Paikalle taitaa tulla myös se feikki, kumilenksuton joulupukki, katsotaan, mikä on Seelan kommentti tällä kertaa!

Itkeä vai nauraa?

2010-12-06T21:40:00.017+08:00

Nyt, kun Shanghainelämää on jäljellä vain yksi kokonainen ja yksi vajaa viikko, en oikein tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa. Tunteet vaihtelevat laidasta laitaan ja vähitellen esimerkiksi Suomen kylmyys on alkanut pelottaa. Asiat, joita ennen kaipasin, alkavatkin pikkuhiljaa muuttua mielessä möröiksi. Mutta onneksi lähestyvä muutto saa suupielet kuitenkin pääasiassa ylöspäin, joten positiivisellä mielellä mennään. Juuri eilen kuljeskelimme compoundimme sisäpihalla ja pohdin, etten ole kaivannut entiseen kotiimme kertaakaan. En vain yksinkertaisesti ole ajatellut koko kotia. Samoin, kuin tajusin viime kesänä, etten (anteeksi vain Shanghai) suonut tälle kaupungille ajatustakaan kuin vasta pari päivää ennen paluutamme. Niin luulen käyvän lopullisen paluunkin kanssa. Itkeä tillitän pari viimeistä päivää, mutta Suomessa koko Shanghainelämä tuntuu kaikaiselta unelta, kuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan.

Tytöt leipovat pipareita!

Paluu keskelle joulua ei tunnu tällä hetkellä ollenkaan huonolta idealta, sillä kaiken joulusutinan keskellä voi ehkä vielä hetkeksi unohtaa ison elämänmuutoksen. Ja toivottavasti saamme huijattua lapsetkin vähän kuin joulun varjolla mukaan suomalaiseen arkeen.

Viime viikolla metsästimme joulumieltä lähtemällä katsomaan suomalaista joulupukkia Time Square –tavarataloon Huaihai Lulle. En alunperin aikonut lähteä tuonna ollenkaan, mutta sitten tajusinkin, että paikkahan on melko lähellä meitä. No, joulumieli jäi lähinnä haaveeksi , kun odottelimme kaksi tuntia tilaisuuden alkua. Kun se lopulta alkoi, lavalle passitettiin italialaislapsista koostuva kuoro. Kun he lopettivat, lava täyttyi laulavista kiinalaislapsista. Joulupuksita ei ollut tuossa vaiheessa tietoakaan. Pahinta tuosta odottelusta ja patsastelusta teki se, että liian monta suomalaista pellavapäätä yhdessä ei ole toimiva juttu Kiinassa. Kaikki olivat lähinnä kiinnostuneita meidän lapsista, muut saivat laulaa lirutella ihan keskenään. Paikalle palkatut oikeat valokuvaajat (ja kymmenet muut kiinalaiset) eivät edes huomanneet esityksiä, kun kirjaimellisesti metsästivät suomalaislapsia. Mahtaa tavaratalo olla tyytyväinen siihen, mitä tilaisuudesta on tallentunut kameroihin. Lopulta pääsimme livahtamaan joulupukin juttusille ennen lauluesitysten loppua, joten pääsimme jututtamaan pukkia suht rauhassa. Tuon jälkeen bongasimme viinitarjoilun, mistä kävin nappaamassa lasin viiniä, pakkasin lapset taksiin ja palasimme ihanan rauhalliseen kotiimme. Ja kaiken tuon säätämisen jälkeen Seela totesi kotona ”Äiti, miksi sillä pukilla ei ollut sellaista kumilenksupartaa, niin kuin pukeilla aina Suomessa on?”

Ella odottaa pukkia!

Tostaiaamuna ”leikimme” Seelan koulussa kirpputoria. Jokaisella lapsella oli oma myyntipöytä, mistä saadut tulot lahjoitettiin anhuilaiseen orpokotiin. Saavuin paikalle n. viisi minuuttia myöhässä, ja Seelan pöytä oli jo tyhjä. Sharlenen lahjoittamat tavarat tekivät siis nopeasti kauppansa. Itse sijoitimme kahteen laukkuun ja kirjaan, jotka toivottavasti mahtuvat mukaamme Suomeen. Rahan lisäksi lahjoitimme lapsille kymmeniä kiloja riisiä, ruokaa, maitojauhetta, vaatteita, peittoja, pyyhkeitä ja leluja.

Lauantaina vietimme hulvattoman hauskat itsenäisyysjuhlat Shanghain suomalaisten kanssa. Flipper –bändi oli loistava, ruoka hyvää ja seurakin mitä mainiointa. Tulipa kyllä naurettua posket kipeiksi ja tanssittua jalat hapoille. Jos minä yleensäkin hakeudun baarissa Suomi-poppipuolelle, kuullosti kotimainen Shanghaissa vielä entistäkin paremmalta. Kemut päättyivät puoliltaöin ja saimme kyydin kotiin naapurin kuskilta, joten sunnuntain rasitteena oli lähinnä vain väsymys. Mutta olipas kyllä oikeasti ihan älyttömän hauskaa ja pukukin osoittautui oikein hyväksi!

Näitä uhkasin syödä monta, mutta maistuivat aivan kiinalaiselta voilta, mikä ei todellakaan ole herkkuani. En syönyt montaa!

Pimut alkuillasta!

Pariskunta alkuillasta! Isä nukkuu, kuten Ella sanoi!

Pariskunta loppuillasta! Ei nukuta enää yhtään :)

Kaverukset koreana!

Ja ehkä vielä vähän koreampana :)

Loistava bändi!

Kinkit ihmettelevät!

Seela on päässyt eroon super- raivostaan, ja nyt hakkaan päätäni seinään Ellan kanssa. Uskon, että Ella on elänyt liian suuren osan elämästään kiinalaisten seurassa, ja imenyt itseensä liikaa käytöstä, mitä minä en voi ymmärtää. Välillä tuntuu, että tytöllä on järjettömän kova pää! Seelahan on ollut ana järjettömästä temperamentistaan huolimatta kiltti lapsi, kiellot ovat menneet jakeluun muutamalla ärähdyksellä ja viimeistään jäähypenkillä. Ellalle kun ärähtää, istuttaa tyttöa jäähypenkillä, uhkaa, kiristää ja lahjoo, tyttö vain toteaa ”hahhahh”, ja tekee samat tyhmyydet uudestaan. Voihan plaah!!!! Ja asiaahan ei tietenkään yhtään helpota se, että ayin seurassa kaikki säännöt vesittyvät, sillä niitä ei ole!

Tytöt leikkivät uimarantaa!

Jos aiemmin valitin, että hotellihuoneemme nettihyhteys on hidas, se olikin ihan kiva juttu. Sillä nyt se on sitten ollut kokonaan poikki perjantaista asti. Tuskaa, tuskaa, tuskaa... Kirjoittelen tätä tekstiä hotellin aulassa, sillä tämä on ainoa paikka, missä yhteys pelaa. Olen valittanut asiasta nyt kolme kertaa, mutta saanut aina saman vastauksen ”Hihihhhihhiiih, no working today, maybe tomorrow!” Niin kiinalaista, niin kiinalaista...

Mutta kaikesta valituksesta huolimatta, hauskaa itsenäisyyspäivää kaikille! Kävin perjantaina manikyyrissä kahden ystäväni kanssa, joista toiselle valitsin kynsien mallin ja värin. Kyntemme viettivät järjettömän hauskat juhlat lauantaina ja sunnuntaina niistä yhdet lensivät Suomeen. Tänään nuo kynnet kättelevät Tarjaa. Katsokaahan tarkkaan, voi kun olisin itsekin näkemässä!!!

Shanghain suomalaiset viettivät itsenäisyysjuhlaa ;)

Pikkuinen joulu!

2010-11-26T23:15:00.011+08:00

Näkymä makkarimme ikkunasta kirkkaana päivänä, kun ilma on puhdas. Näinä aamuina on kiva herätä, kun tietää, ettei ulkona okseta ja päivästä selviää melko varmasti ilman päänsärkyä!

Sama näkymä "hieman" huonompana päivänä. Kuva on otettu viikko sitten lauantaina, jolloin ilma oli ehkä pahin Shanghainelämäni aikana. Kuten ystäväni Lotta totesi, on hassua, kun näkee ilman, jota hengittää. Sen myös haistaa ja tuntee keuhkoissaan.

Tänäkin vuonna lähetämme Seelan leikkikoulun kanssa ruokaa ja tavaraa Anhuin orvoille. Lahjoituksen teemme Mifan Mama -järjestön (http://www.mifanmama.com/welcome.html) kautta. Jos olisin tiennyt asiasta kolme viikkoa sitten, olisivat orvot saaneet monta kassillista vaatteita, leluja ja muuta tavaraa. Nyt surkuttelin Sharlenelle, ettei minulla yksinkertaisesti ole mitään lahjoitettavaa, kaikki ylimääräinen päätyi hyväntekeväisyyteen ayin tai siivoojien kautta. Tuosta intoutuneena Sharlene siivosi kaappejaan ja toi meille tänään kolme kassillista leluja ja vaatteita. Seelalla ja Ellalla oli siis ensimmäinen joulu, kun lelut kaivettiin kasseista ja niillä jaksettiin leikkiä ihan koko, ja näin jälkikäteen ajateltuna, jopa ilman tappelua! Kuinkahan saan tytöt uskomaan, etteivät lelut ole heille vain lapsille, joilla ei ole äitiä eikä isää, kuten Seela sanoo.

Viime vuonna en tainnut viettää yksiäkään pikujouluja. Tänä vuonna tiedossa on onneksi ainakin yhdet, kun päätimme juhlistaa joulua Suomi -muskarilaisten kanssa ilman lapsia. Kovin jouluisethan meidän kekkerimme eivät ole, sillä menemme syömään teppanyakia! No, koko joulutunnelma on tällä hetkellä täysin hakusessa, enkä usko sitä juuri löytävänikään ennen Suomeen paluuta. Koska minkäänlaista jouluhössötystä (telkkarissa, tavarataloissa, mainoksissa, lasten puheissa jne.) ei ole havaittavissa, ei Seelakaan juuri osaa joulusta haaveilla. Joulupukistakin hän totesi, että niitä on olemassa vaikka kuinka monta, kun kaikki näyttävät erilaiselta. Ja tokihan kaikilla mailla on omat pukkinsa, kun puhuvat niin montaa kieltäkin.

Hotellielo maistuu edelleen makealta. Jotenkin tämä minimaalinen tavaramäärä on äärettömän rentouttavaa. Uskon, että mieli pysyisi paljon tasapainoisempana, kun pyrkisi muutenkin elämään pienemmällä romumäärällä. Ja siis aivan äärettömän hyvä todeta tämä nyt, kun on juuri hamstrannut hullun lailla kamaa konttiin.

Hotellissa katsotaan DVDtä näin...

...tai näin!

Leluksi kelpaa lähes mikä vaan. Ella asetteli Sharlenen lahjoittamat pehmolelut riviin ja "kuivaa" niitä hiustenkuivaajalla!

Seela puolestaan taikoi itseleen sukset hotelli -släbäreistä. Harjoitteli kuulemma Suomeen paluuta ajatellen :)

Muuten päivämme kuluvat ihan siihen samaan, vanhaan malliin. Maanantaina istuin leikkikoulun aamukahvilla japani- ja jenkkimammojen kanssa. Hauskaa porukkaa, vaikka nuo japanilaiset ovatkin niin asiallisia ja rauhallisia. Sain myös vihdoin ja viimein varattua itselleni hammastarkastusajan, kun ajattelin vielä hyödyntää viimeisetkin rippeet vakuutuksesta. Toivotaan, ettei ensi keskiviikon käynnistä seuraa hammasepisodia nro 2. Seelan kanssa on välillä helpompaa, välillä vaikeampaa. Keskiviikko oli ihan horror -päivä (anteeksi Tarja ja Silja), mutta eilen ja tänään on menty ihan ilman raivokohtauksia. Ella puhuu päivä päivältä enemmän ja hauskuuttaa minua jutuillaan.

Itse yritän pähkäillä, pitäisikö vielä järjestää jonkinlaiset läksiäiset. Suoraan sanottuna, en millään jaksaisi. Lähimpiä ystäviäni näen pari kertaa viikossa, lisäksi saan viettää isommalla porukalla nuo pikkujoulut ja kaiken lisäksi juhlistamme tänäkin vuonna itsenäistä Suomea hienoissa merkeissä. Jotenkin ajattelen, että nuo itsenäisyyspäivän juhlat ovat se piste i:n päälle täällä Shanghaissa. Viime vuonnahan kemuissa oli hurjan hauskaa, ja jotenkin minulla on tunne, että juhlat ovat tänä vuonna vielä hauskemmat (lue: rennommat). Johtuen ehkä siitä, että ne pidetään jo lauantaina 4.12., jottei seuraava päivä ole työpäivä. Eikä Suomesta saapuva Karoliina Kallion tähdittämä Flipper -bändikään varmasti tunnelmaa latista. Odotan jo niin innolla, että saamme vetää juhlapuvut niskaamme ja pääsemme kuuntelemaan hienon bändin musisointia. Seelahan täytyy vielä lahjoa jäämään ayin kanssa, mutta se menee oletettavasti vanhan kaavan mukaan. Seela lahjotaan, tyttö jää ayin kanssa ja loppu on täysi arvoitus. Ainoa ketä säälin, on ayi!

Vaikka aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, pystyy sitä katsomaan paljaalla silmällä, eikä edes häikäise. Aurinkolasin virkaa hoitaa kaupungin yllä leijuva saastepilvi. Katselin tänään kuvan auringonlaskua keittiön ikkunasta ja totesin, että Shanghaissa aurinko ei laske horisonttiin vaan saastepilveen.

Seela oli tänään jo nukahtamaisillaan yöunille, kun hän yhtäkkiä havahtui ja kävimme seuraavan keskustelun.

- Seela: Meidän pitäisi äiti rasvata naamamme vähän useammin.
- Minä: Jaa, miksi?
- Seela: Naamasta tulee muuten ihan kamalan röpelöinen, jos sitä ei rasvaa usein.
- Minä: Aha, mistäs sinä sellaista olet kuullut?
- Seela: Miss Rachel kertoi leikkikoulussa ja näytti kuvankin sellaisesta röpelöisestä tädistä.
- Minä: No, onneksi me rasvataan sinun naama aina iltaisin, niin sinusta ei tule röpelöinen.
- Seela: Niin, kun tiedätkö, että jos on röpelöinen naama, niin kukaan ei halua pussata.

Ja samainen neiti haluaa nykyään kulkea leikkikoulumatkansa Marcuksen kanssa kaulakkain. Puolessa välissä tiemme eroavat, jolloin Seela ja Marcus huutelevat toisilleen niin lujaa kuin keuhkoista lähtee "I love you" lähes kotiovilleen asti, vaikka tässä metelissä kuuloetäisyys on loppunut jo ensimmäiseen kortteliin.

Helpotuksen huokaus!

2010-11-20T20:34:00.027+08:00

Muuttopuuhissa!

Tällä viikolla olen saanut huokaista helpotuksesta sekä fyysisesti että henkisesti. Fyysisesti syystä, että raahauduin vihdoin maanantaina lääkäriin pahentuneiden astmaoireiden vuoksi. Lääkäri totesi viimeaikaisen järkyttävän huonon ilmanlaadun, muuttostressin ja riittämättömän lääkityksen olleen hieman liikaa keuhkoilleni ja määräsi kunnon hevoskuurin, neljä päivää kortisonia ja uusinta tekniikkaa oleva piippu, josta insinöörikin oikein innostui. Mutta uskokaa tai älkää, elämä on paljon helpompaa, kun pystyy hengittämään. Ei tarvitse hidastaa menoaan vain hengitelläkseen tai yskiäkseen, ja yölläkin pystyy ihan nukkumaan. Kylläpäs helpotti!

Henkistä helpottajaa ei ole vaikea arvata. Muutto on täällä päässä onnistuneesti ohi ja nyt vain viettelen leppoisia (elämähän on tosi leppoisaa kahden pienen kanssa) viimeisiä viikkoja tehden kaikkea kivaa. Lauantaina raahasimme (siis Kalle raahasi ja KIROSI, kun olin kieltänyt palkkaamasta muuttofrimaa) kamamme hotelliin. Tavaraa siirtyi aika paljon, mutta onneksi suurin osa oli ruokaa, taloustavaraa, kukkia jne., mitkä lahjoitan sitten lähtiessämme eteenpäin. Suomeen matkalaukuissa vietävä tavaramäärä pysyi melko hyvin kontrollissa.

Seela lähdössä lauantai -iltana uuteen hotellikotiin. Mukana tärkeimmät, eli uusi koululaukku, Rupsu -koira ja unirätti. Kuva kertoo kaiken oleellisen :(

Sunnuntain muuton osalta tehtäväksemme jäikin vain vahtia, etteivät miehet pakkaa vuokranantajan tavaroita, ja se menikin meidän kannalta erittäin leppoisasti. Kiinalaiset hoitivat hommansa enemmän kuin ammattimaisesti ja yllättivät erittäin positiivisesti. Neljässä tunnissa kotimme oli pakattu 99 laatikkoon ja siirretty autoon. Eikä tainnut olla ihan ensimmäinen kerta, kun nuo miehet askartelivat pahvista mitä erilaisempia virityksiä, sen verran näppärästi tavarat tuli paketoitua.

Astiat laatikkoon!

Polkupyörä :)

Sohva!

Seelan jakkara! Otimme Seelan kanssa kuvan yhdessä, jotta voimme sitten muistella tapahtunutta, kun puramme jakkaraa paketista Suomessa.

Olohuone ja kaksi työnjohtajaa!

Makuuhuone!

Ella ei viitsi murehtia! Ainakaan, kun saa olla ayin sylissä keksipaketti kädessä :)

Ayi ja Seela poseeraa!

Seela kulutti aikaansa valokuvia räpsien. Kaikki mahtuivat kuvaa, juuri ja juuri! Jos jaksan, teen postauksen Seelan valokuvista "Muutto Seelan silmin!".

Lapsemme paljastivat kaiken härdellin keskellä todelliset luonteensa. Seela sai itkupotkuraivareita, huusi, kijui ja raivosi tuskaansa, kun koti ”tuhottiin”. Ella touhuili omiaan, kunnes alkoi vedellä sikeitä Seelan sängyllä miesten paketoidessa vieressä. Pakkausteipin repiminen ja pahvin leikkaaminen mattoveitsellä saivat aikaan niin makean metelin, että Ellan uni vain parani. Ella ”the sopeutuja” ei ole siis ollut moksiskaan koko muutosta, mutta Seela on ollut koko viikon NIIN pahalla päällä, että luulen itse välillä tulevani hulluksi. Tyttö potkii, lyö, huutaa, raivoaa ja tekee kaikkea typerää, mikä ei ole yhtään Seelan tapaista. Ainoa lohtuni on, että tuo päättyy, hhmmm, joskus!

Kämppä tyhjennetty, siivottu, avaimet luovutettu ja uudet, potentiaaliset asukkaat mittailevat asuntoa, mutta Ella vain vetelee sikeitä. Ella olikin viimeinen uloskannettu omaisuutemme :)

Tyhjä koti!

Sänky odottaa uusia unia!

Äiti ja isä ovat vähän väsyneitä! Seelan ottama kuva sunnuntai -iltana uudessa kodissa!

Hotellielo on ollut helpompaa kuin oletin. Ajattelin, ettemme saa tehtyä asunnosta kotia, mutta käsitykseni muuttui, kun levitimme romumme ympäriinsä. Oli aivan loistava veto jäädä vanhaan pihapiiriin, iltapäivät ovatkin kuluneet vanhojen kavereiden kanssa entisissä merkeissä. Maanantaina ajattelin ottaa muutaman valokuvan ikkunasta, kun oli hieno, kirkas sää. Huomasin, että talojen välistä alkoi nousta savua, ja hetken päästä tajusin, että kyseessä täytyy olla isompi palo. Kurkkaus nettiin osoitti, että lähellämme palaa pilvenpiirtäjä. Niimpä katselin paloa ikkunasta ja pohdin, oliko mitään järkeä muuttaa 3. kerroksesta 32. kerrokseen. Seela hoki ”kun on tulipalo, ei saa käyttää hissiä”, Ella ihaili helikoptereita ja jankutti ”isä tulee, isä tulee!”. Palon alettua meni varmaan tunti ennen kuin kuulin ensimmäiset paloauton sireenit. Mihinkäs hälytysajoneuvot tuolla liikenneruuhkassa pääsevät, kun kaikilla kiiluu silmissä ”minä ensin!” -katse, eikä kukaan väistä, tai ei yksinkertaisesti edes mahdu väistämään.

Talojen takaa alkoi tuprutella savua!

Olin viikolla niin iloinen, kun löysin ayillemme uuden työpaikan. Compoundissamme asuva jenkki –perhe etsii uutta ayia. Perheessä on kaksi tyttöä, heiman omiamme nuorempia. Molemmat aloittavat tammikuussa kokopäiväisen koulun. Kovin raskaasta työstä ei siis olisi kyse. Ilolla kerroin ayille mahdollisesta uudesta työstä, mihin ayi totesi ”No, no, no, I don’t like that family. I don’t go there!” Aha, ei siis kiinnostanut. Jos meillä länkkäreillä on tiedossa ayit, keitä ei kannata palkata, ilmeisesti ayeilla on oma tietotoimistonsa perheistä, minne ei haluta töihin! Itse olen erittäin kiitollinen omallemme, jos hän jaksaa meitä vielä kuukauden. Ayin päivät kuluvat nimittäin pitkälti sohvalla makoillen ja telkkaria katsellen. Eipä ole paljon hotellikodissamme ayille hommia!

Kalle lähti aamulla pikavisiitille Suomeen. Tarkoituksena on aloitella pientä pintaremonttia kotiimme. Olen siis tyttöjen kanssa keskenäni muutaman päivän. Onneksi myös Sharlene on poikien kanssa yksin koko viikonlopun, joten naapurista löytyy innokasta seuraa. Tänään oli aivan loistava ilma ja aamulla olimmekin porukalla kolme tuntia viereisessä puistossa. Lopulta päädyimme vielä pitsalle, kun kaikki olivat jo liian väsyneitä ja nälkäisiä tehdäkseen ruokaa. Illalla nautimmekin ystävien seurasta kotona, joten ensimmäinen yh- päivä on onnistuneesti pulkassa.

Yksi asia tässä hotellielossa ottaa minua todella päähän, hidas nettiyhteys. Tai en oikeastaan tiedä, onko kyseessä hidas yhteys, vai mikä, kun en pääse käsiksi Facebookiin. Vpn -yhteyteni takaa sen, että saan esim. luettua ja päivitettyä blogia, mutta FB ei jostain syystä toimi. Myönnän, olen FB-riippuvainen, etenkin nyt, kun ei ole yksinkertaisesti mitään järkevää tekemistä.

Näkymä länteen! Tuon korkean hotelli-/ toimistorakennuksen valmistumista olen odotellut kohta kaksi vuotta. Olin kuvitellut näkeväni sen valmiina, mutta toisin kävi, kovin on keskeneräinen. Kuljemme siitä ohi päivittäin ja Seela toteaa melkein joka kerta "Hassua, ei ole vieläkään valmis". Vasemmassa alareunassa compoundimme!

Se pienempi joki, eli Suzhou Greek. Tänä aamuna ilma oli lämmin ja aurinkoinen, mutta niin likainen, ettei joen toisella puolella olevia rakennuksiakaan näkynyt!

Coumpoundimme ylhäältä käsin katsottuna.

N-S Elevated Roadin ruuhkan voi tarkistaa ikkunasta. Kuva on otettu maanantaina keskellä päivää, eli ei ruuhkaa :)

Kamaa, kamaa, kamaa!!!

2010-11-12T21:34:00.010+08:00

Kalle ja tytöt repivät olohuoneen lattiaan juuttunutta mattoa irti. Kuuma ja kostea ilmasto, marmorilattia ja kumipohjainen matto ei ole kovin toimiva yhdistelmä. Varsinkaan, kun kukaan ei kertonut minulle ajoissa, että maton alle pitää laittaa kuitukangas, mitä myydään kyseiseen tarkoitukseen mm. IKEAssa.

Ella rapsuttaa! Toinen matto rapsuteltiin onneksi irti jo kuukausia sitten!

Kama tunkee sisään silmistä, korvista, ovista ja ikkunoista! Sama meno on siis jatkunut tälläkin viikolla, sillä erotuksella, että olen raahannut jätesäkeittäin kamaa myös ulos kämpästämme, en vain sisään. Virtaussuunta onkin tällä viikolla ehkä ollut enemmän ulos- kuin sisäänpäin. Esimerkiksi keskiviikkona nautin rauhallisesta päivästä hiustenleikkauksen ja päähieronnan merkeissä ja torstainakaan en tainnut tehdä mitään kummoista. Viikossa oli siis ainakin kaksi päivää, kun en hankkinut täytettä konttiin. Joka ilta olen yrittänyt perata jonkun nurkan/ huoneen/ hyllyn/ kaapin kodistamme viimehetken paniikin välttääkseni. Kerroinkin aiemmin roskien keräilijöistä, heillä on ollut tällä viikolla onnenpäivät :)

Viime viikonloppuna kävimme akkaporukalla lakanamarkkinoilla Cao'an Lulla. Tilailtiin lakanoita, verhoja, tuolinpäällisiä, ostettiin vaatteita, päiväpeittoja ja leluja. Itse ostin siis "vain" kaksi päiväpeittoa, verhot olo- ja takkahuoneeseen sekä kiinalaisten lasten suosiman kelkan. Tuo kelkka on oiva menopeli täällä kiinassa, sillä kaikilla on isot asunnot marmorilattioineen ja pihat on kivetetty tasaisiksi. Eihän kelkalla voi antaa mennä parkettilattialla Suomessa, ja liekö sillä kovaa pääsee epätasaisella asfaltillakaan, mutta iloa ja riemua kelkka on tuonut jo nyt yllin kyllin!

Kelkka liikkuu eteenpäin rattia veivaamalla ja sillä pääsee oikeasti lujaa!

Tilaamani verhot sain keskiviikkona ja ne olivat todella onnistuneet. Verhot eivät olleet ihan ilmaiset, ja etukäteen hieman pelkäsin, mitä saan. Jouduin nimittäin taittelemaan paperista malliverhot, kun kiinan taitoni ei ihan riittänyt kertomaan haluamaani.

Tämän kaiken krääsän haalimisen keskellä voi analysoida omia ostotottumuksiaan. Vaikka tuntuu, että olen ostellut ihan hirveästi kaikkea, voisin väittää, etten kuitenkaan mitään turhaa. Kaikelle on käyttötarkoitus olemassa. Sen olen tässä kahdessa vuodessa (vihdoin ja viimein) oppinut, että vaikka jonkun tuotteen saisi lähes ilmaiseksi, mutta se on aivan paska (anteeksi, muut sanat eivät kuvaa huonolaatuista kiinalaista tuotetta noin hyvin), ei sitä kannata ostaa. Vaikka summa olisi pieni, on se kuitenkin hukkaan heitettyä rahaa, jos tuote on käyttökelvoton. Mieluummin ostan sitten vähän kalliimmalla paremman. Mutta toisaalta, jos tiedän saavani hyvää ja toimivaa halvalla, en suostu maksamaan siitä enempää.

Työhuoneemme on jo pidempään näyttänyt tältä!

Uskokaa tai älkää, vierashuoneemme oli vielä viime viikonloppuna käytössä Kallen ystävällä, nyt se näyttää tältä!

Shanghaissa on olemassa markkinoita kaikelle mahdolliselle. On huonekalumarkkinoita, mainitsemani lakanamarkkinat (sisustuskankaille), räätälimarkkinat, silmälasimarkkinat, lamppumarkkinat, elektroniikkamarkkinat, feikkimarkkinat jne. Noista tavaraa saa yleensä halvemmalla, kun vaan jaksaa tingata. Laatu on mitä on, mutta hyvääkin tavaraa löytyy. Esimerkkinä vaikka farkut. Ostan farkkuni yleensä ESPRITiltä tai H&M:ltä, syystä, että ne sopivat päälleni kuin valetut, voin ostaa ne melkeimpä sovittamatta. No, jos saan yhtä hyvin istuvat, hyvännäköiset ja taatusti yhtä kauan kestävät farkut feikkarilta viides- kahdeksasosa hinnalla, ostan ne. Tuotteet, joita pääsee hipelöimään ja kokeilemaan ennen ostopäätöstä, on aika turvallisia hankintoja. Sen sijaan tilattavat jutut ovat iso riski. Välillä saa hyvää, juuri sitä, mitä tilasi, välillä jotain aivan muuta. Mutta sen olen kyllä oppinut, että todella halvalla ei saa Shanghaista mitään hyvää. Niin, paitsi ehkä silmälaseja.

Jotkut vastustavat esim. feikkarikamaa syystä, että tuotteet on luultavasi tehty täysin epäinhimillisissä oloissa. Toisaalta osa tuotteista on tehty niin, että työntekijät varastavat raaka- aineet tehtaalta ja tekevät tuotteet sitten omissa pikku pajoissaan vapaa- ajalla. Esim. vaatetehtailla materiaalihävikki on kovin suurta. Tässä tapauksessahan aidon tuotteen ostaja maksaa tuon hävikin omasta pussistaan. Eli, kun itse ostan sen ihanan ESPRITin mekon kuormastapudonneiden kaupasta, pulitan tuon hävikin sitten ostaessani samaa merkkia virallista kautta.

Suomalaiset ovat välillä hassua porukkaa. Kun keskustellaan hyvistä ja halvoista (eli siis vähän hämäristä) ostospaikoista, niihin liittyvää tietoa yritetään pimittää kaikin tavoin. Välillä tuntuu, että ihmiset pelkäävät, että tiedon jakaminen ottaa heiltä itseltään jotain pois. Itse taas ajattelen, että lisääntynyt asiakasmäärä takaa ainakin sen, että paikka on pystyssä vielä muutaman kuukaudenkin päästä. Ja hinnatkin ehkä hieman entistä alemmat, jos asiakkaita riittää. Sama "salaperäisyys" koskee hintakeskusteluja. Ymmärrän, että ottaa päähän aivan suunnattomasti, jos kuulee maksaneensa tietystä tuotteesta 100 % enemmän kuin kaveri, kun ei ole vain tajunnut tingata tarpeeksi. Itsekin olen tehnyt tuon virheen monen monta kertaa ja pettynyt kuullessani totuuden. Mutta itse haluan ainaakin tietää tehneeni tyhmät kaupat, jotten tee samaa virhettä uudestaan. Samaa epämääräisyyttä en ole huomannut keskustellessani ulkomaalaisten kanssa. He kertoavat avoimesti hyvät paikat ja hinnat, mutta kyselevät tietysti innolla myös minun hankinnoistani. Ja tähän loppuun täytyy sanoa, että mikäli joku lukija haluaa tietää Fuxing Lun tai Julu Lun bagmanien tarkat osoitteet ja puhelinnumerot, niin kerron ne mielelläni, kun kysäiset sitä kommenttikentässä :)

Tämä onkin sitten viimeinen postaus tästä kodista. Olen itsekin oikein yllättynyt, kuinka haikealta tuntuu. Vaikka olemmehan toki viettäneet taatusti elämämme mielenkiintoisimmat 2 vuotta juuri tässä kodissa. Huomenna siirrämme kimpsumme ja kampsumme hotelliin. Sunnuntaina ei sitten tarvitse pitää huolta kuin siitä, että miehet eivät pakkaa vuokranantajan tavaroita. Kuulemani mukaan ovat kovinkin innokkaita pakkaamaan kaiken, mikä irti lähtee. Oman haasteen tähän tavarakaaokseen tuo se, että joudun erottelemaan tavarat, joita tarvitsemme 5 viikon aikana Shanghaissa, tavarat joita tarvitsemme Suomessa HETI, emmekä vasta kontin saavuttua. Tuollaisia ovat esim. talvivaatteet. Shanghaissa on ollut tällä viikolla yli 20 astetta lämmintä, Suomessa lienee hiukan viileämpää. Lisäksi yritän karsia romuistamme kaiken, mikä ei ole kontissa sallittua, ja minkä Kalle voi viedä viikon päästä mukanaan Suomeen.

Kävimme päivällä tsekkaamassa väliaikaiskotimme. Kotihan oli minun valitsema, eivätkä muut olleet sitä aiemmin vielä nähneet. Seela oli ihan innoissaan ja olisi halunnut jäädä sinne heti. Asunnosta puuttui kaikki astiat ja kuivausrumpu, jotka meille oli etukäteen luvattu. No, rumpu tulikin jo hississä vastaan lähdettyämme, ja emmeköhän me astiatkin jossain vaiheessa saada, viimeistään valitettuamme asiasta n. tuhat kertaa! Pääsemmekin asustelemaan aika ylös, eli 32. kerrokseen. Shanghain mittakaavassa tuo ei ole vielä korkealla, mutta asusteltuamme kaksi vuotta lähes maan tasalla 3. kerroksessa, meinaa melkein huimata. Ja meillä on ihan jokinäköalakin, ei suinkaan Huangpu riverille, kuten monella muulla, vaan Suzhou Creekille!

Näkymät 3. kerroksesta etelään. Korkeammat talot ovat Nanjing Roadin rakennuksia, ehkä n. 50 metrin päässä ja saasteiden peitossa.

Omaa ihanaa etupihaa!

Vähiin käy...

2010-11-02T14:30:00.020+08:00

...ennen kuin loppuu, sanoisin!

Iloinen leikkikoululainen heinäsirkan ja rairuohon kanssa. Toin kesälomalla Suomesta kasan siemeniä (kiinalaiset kun eivät ole koskaan lähteneet kasvamaan), joita lapset nyt sitten leikkikoulussa "viljelevät".

Jos en nyt ihan päivittäin, niin ainakin pari kertaa viikossa käy alla olevan keskustelun.

- Kuulin, että olette lähdössä Suomeen.
- Joo, lähdetään 18.12.
- Siis, ettekö tule takaisin? Lähdette siis ihan for good?
- Joo- o, ihan kokonaan.
- Ai, jaa. Eikö miehesi sopimusta jatkettu, vai ettekö ole viihtyneet Shanghaissa?
- Sopimusta olisi jatkettu ainakin vuodella ja viihdyttykin ollaan ihan hyvin.
- No, miksi ihmeessä te sitten lähdette?
Tuon jälkeen selostan, kuinka olemme viihtyneet ihan hyvin tähän asti, mutta homma on nyt meidän osaltamme melko pitkälti nähty. Olisimme aivan varmasti lähteneet kotiin jo vuosi sitten, jos emme olisi viihtyneet, mutta emme todellakaan halunneet lähteä. Keskustelun jälkeen itselleni jää selittelyn maku suuhun, ja vastapuoli miettii varmaan edelleen, miksi ihmeessä lähdemme.

Tuntuu ihan siltä, että vapaaehtoinen paluu kotimaahan on monille täysin käsittämätön juttu. Ihan kuin kotimaa olisi joku peikko, mitä täytyy pakoilla niin kauan kuin siihen vain on mahdollisuus. Olen varmaan vähän outo, mutta minun elämäni on ihan kivaa ja mallillaan Suomessakin. Palaan entiseen elämääni enemmän kuin mielelläni. Tällä hetkellä tämä minun eloni tuntuu enemmän kuin paikalleen jämähtäneeltä, ja parhaiten, tai oikeastaan helpoiten, saan tuupattua sen liikkeelle muuttamalla Suomeen. Onnistuisihan tuo tuuppaus varmaan täälläkin, mutta huomattavasti vaikeammin. Voihan se olla, että Suomessa se elämä vasta jämähtänytta onkin, mutta se jää nähtäväksi. Toisaalta minulla ei ole varaa kritisoida niitä, jotka eivät ymmärrä lähtöämme, sillä en itsekään täysin ymmärrä sitä, että jotkut jaksavat tätä elämää, tai paremminkin elämäntyyliä, aina vaan vuodesta toiseen. Kaipa nämä ovat niitä luonne- eroja, makuasioita tai mitä lie!

Viime perjantaina vietettiin leikkikoulun Halloween -juhlia, minne otin Ellankin mukaan. Juhlan idea ei tainnut tänäkään vuonna oikein aueta Seelalle, mutta saipahan pukeutua prinsessaksi ja syödä karkkia. Minäkin sain suuni makeaksi, sillä takavarikoin kaikki suklaat!

Ella odottelee kemujen alkamista. Itsesuojeluvaisto täysi nolla!

Minä pukeuduin minuksi, tylsää! Ella tutkii saalistaan!

Ella -keiju hississä!

Melkein koko juhlakansa!

Perjantaina istuttiin iltaa ystävien luona hyvän ruuan ja juoman merkeissä. Joku jättäisi lapset ayille, minä pakkasin lapset, lasten hammasharjat ja yöpaidat mukaan. Seela tosin sammui ystävien sohvalle päivävaatteillaan ja Ella hillui hereillä yhteentoista asti, kunnes kotiuduimme. Noita ystävien kanssa vietettyjä päiviä/ iltoja tulen kaipaamaan paljon. Vaikka työpäivät ovat pitkiä, viikonloput ovat täysin vapaita. Kotitöitä ei tarvitse tehdä, ei ole taloja tai autoja huolena ja sukuloidakkaan ei voi, joten aikaa riittää. Lauantaina olin tyttöjen kanssa ulkona, kun Rebecca oli Guangzhousta käymässä. Rebecca on löytänyt uudesta kotikaupungistaan ainoastaan yhden hyvän ystävän, suomalaisen sellaisen. Siis original copyn minusta, kuten Rebecca asian ilmaisi :) Sunnuntaina istuttiin tuntikaupalla Radissonin brunssilla Kallen työkaverin perheen kanssa. Brunssi ei ollut kummoinen, mutta ravintola pyörii, kuten Näsinneulan ravintola, joten näkymät olivat hyvät ja lapset viihtyivät. Tai näkymät olisivat olleet hyvät ilman saastesumua.

Näkymä Puxista Pudongiin päin! Alhaalla näkyy Nanjing Roadin kävelykatu, mikä kuhisee viikonloppuisin kiinalaisia. Ahdistava paikka!

Risteys ei näytä yhtään kaoottiselta, kun katsoo tarpeeksi ylhäältä :)

Kaukana, keskellä näkyvän korkean talon juurella on kotitalomme. Korkea talo on rakenteilla oleva hieno hotelli!

Sama korkea talo vasemmassa yläkulmassa, minkä edessä compoundimme. Kuten kuvasta näkyy, kulmiltamme löytyy vielä paljon vanhoja, matalia taloja. Asuntomme sijainnin ehdottomia helmiä! 50 metriä etelään ja on Nanjing Roadilla, 50 metriä pohjoiseen ja on keskellä aitoa, vanhaa Shanghaita.

Niin ihania ja samalla niin kamalia vanhoja kortteleita!

Expo päättyi sunnuntaina, saamme siis elää vielä pari kuukautta normaalia, expo-vapaata elämää (DVD:t on kaivettu takahuoneista takaisin hyllyille ja bagmaniltakin löytyy toivottavasti taas myytävää). Kävijätavoite, 70 milj., täyttyi n. viikko ennen maailmannäyttelyn päättymistä, ja siitä asti kaupungin ilma on ollut aivan kaamea. Shanghaissa tehtiin sama kuin Pekingissä olympialaisten aikaan, eli tehtaita suljettiin ilmanlaadun parantamiseksi. Samalla hetkellä, kun kävijätavoite pamahti rikki, pärähti oletettavasti käyntiin myös suljetut tehtaat. Olin jo lähes unohtanut, kuinka likainen ilma Shanghaissa todellisuudessa onkaan. Ja tämähän on vasta alkua, köhköh! Keuhkoni alkavat vedellä viimeisiään, olo on kuin ennen kesälomaa ja viime vuonna tähän aikaan syksystä. Hieman pelottaa, kuinka pahaksi oloni vielä menee!

Ella on ihana, kun on alkanut vihdoin puhua kieltä, mitä minäkin ymmärrän. Muutama viikko sitten tuli ihan yhtäkkiä hirvittävä määrä uusia suomalaisia sanoja, ja samalla hetkellä tyttö alkoi sanoa myös kunnon lauseita. Ensimmäinen lause oli erittäin mairitteleva. Seelä ärjyi ja raivosi minulle, että olen typerä. Ella seisoi vieressä ja totesi "Mama ei oo pypelä!". Ihanaa, että edes toinen tytöistäni tykkää minusta. Tosin tänään Ella totesi ayille tämän lähtiessä, että "bai bai pypelä täti". No, joo, tuosta kommentista huolimatta Ellan ja ayin yhteiselo on edelleen ruusuista, mikä helpottaa minun elämääni kummasti.

Omat tuntemuksistani tätä ayi -kulttuuria kohtaan eivät ole niin kovin ruusuiset. Päivittäinen kilpajuoksu ayin kanssa on jälleen alkanut ilmojen kylmettyä. En ymmärrä kiinalaisten järjetöntä tarvetta pitää kaikkia räppänöitä auki säällä kuin säällä. Joten kuten ymmärtäisin sen silloin, kun sisä- ja ulkolämpötila ovat lähes samoja ja ilma puhtaan raikas. Nyt räppänät pidetään sepposen selällään riippumatta siitä, onko ulkona 45 astetta ja 5 astetta lämmintä. Sen ayi sentään ymmärtää, ettei ilmastointia (viilennystä tai lämmitystä) pidetä päällä, kun ikkunat ja ovet ovat auki. Niimpä ayin työpäivät alkavat sillä, että hän kiertää kaikki huoneet läpi, sulkee ilmastoinnin ja avaa ovet ja ikkunat. Minä kuljen perässä ja teen kaiken päinvastoin. Kun poistun hetkeksi talosta, tilanne on palautunut ennalleen. On se helvetti, kun ei mene jakeluun. Olen myös yrittänyt selittää, että meillä on kaksi ilmanpuhdistinta, enkä halua käyttää niitä ulkoilman puhdistamiseen. No, tuo ongelmahan ratkeaa sillä, että puhdistimet suljetaan ennen ikkunoiden avaamista. Ja tekee muuten todella hyvää kipeille keuhkoilleni.

Ayien kanssa on ongelmana se, että kulttuuriero on niin valtava, etteivät he tajua, miksi asioita tehdään. He tekevät, kuten käsketään, mutta eivät todellisuudessa ymmärrä yhtään, miksi näin tehdään. Oletettavasti ayin on täysin mahdotonta ymmärtää, miksi en halua pitää ikkunoita auki. Ja noita ilmanpuhdistimia, ja niiden merkitystä elämässäämme, on ihan turha yrittää edes selittää. Muistan joskus kuulleeni tarinan ayista, jolta oli kysytty, miksi lattiat pestään kerran viikossa. Ayi oli todennut, ettei todellakaan tiedä, mutta tekee niin, koska tai tai (vaimo) käskee. Kiinalaisten ja länkkäreiden siisteyskäsitys on kuin yö ja päivä. Samoin hyvä ayi kuulemma yrittää parhaansa mukaan säästää perheen rahoja, minkä vuoksi meidänkin ayi oletettavasti "tuulettaa" mieluummin kuin käyttää ilmastointia.

Retki organic farmille oli kiva. Sattui vaan niin hyvä(?) päivä retkelle, kun ilma oli niin paskanen, ettei bussikuski taatusti nähnyt montaa metriä rattiaan pidemmäs. Olimme lähes maaseudulla, eli ennakkoluuloni osoittautui vääräksi, pääsimme kuin pääsimmekin tunnissa eroon kaupungin vilinästä. Insinöörinä olin lähinnä kiinnostunut vihannestenpesulaitteesta, muutenhan paikka oli lähinnä kasvihuoneita toisensa perään. Sanoivat käyttävänsä lannoitteena ainoastaan kompostimultaa ja kastelu-/pesu- yms. vesille oli oma puhdistuslaitteistonsa. En sitten tiedä, kumpi on pienempi paha, pienet määrät torjunta- ja lannoiteaineita puhtaassa maaperässä ja ilmassa vain täysin kemikaaliton viljely niin maan perkuleen likaisessa ilmassa ja maaperässä? Suurimman vaikutuksen minuun teki kuitenkin se, että pääsimme hiljaiseen, rauhalliseen ja lähes autottomaan ympäristöön.

Näitä kasvihuoneita oli vain yksi ja siellä vihannekset kasvatetaan selvästi kompostimullassa kovinkin puhtaissa olosuhteissa.

Näitä kasvihuoneita sen sijaan oli kymmenittäin, eikä tuo maa mielestäni kovin kummoiselta kasvualustalta vaikuttanut.

Mammat lajittelevat salaatteja!

Vihannestenpesukone, insinöörin lemppari!
Salaatin punnitus muovirasioihin kauppoihin ja koteihin toimitettavaksi!

Lapset saivat istuttaa siemeniä ruukkuihin. Seela kasteluvuorossa!

Retken paras osio. Paljon tilaa juosta ja kiljua!

Heikkouksia!

2010-10-26T12:47:00.012+08:00

Kävellessäni eräänä aamuna Sharlenen kanssa aamukahville Sharlene ehdotti, että ostaisimme donitsit mukaamme. Totesin, etten kieltäydy koskaan donitsista, enkä muustakaan hyvästä. Sharlene sanoi tuon olevan outo kommentti, sillä ei ole koskaan nähnyt minua syömässä järjettömiä määriä herkkuja. Kerroin, ettei meillä ole koskaan mitään herkkuja kotona, sillä muuten söisin ne kaikki. Kaapista löytyy Oreo -kekseja, mitkä ovat lasten herkkuja, mutta onnekseni en itse noista erityisemmin välitä (vaikka pahimpaan makeanhimooni noitakin joskus mutustelen). Keksipaketti päivässä on ihan helppo juttu, karkkia, suklaata, jäätelöä tms. taloudestamme ei löydy, sillä ne eivät yksinkertaisesti säily kaapeissamme. Minulla on periaate, etten osta kotiimme mitään hyvää, niimpä sitä ei tule syötyä. Mikäli iskee hirvittavä makeanhimo, on minun erikseen lähdettävä sitä ostamaan. Yleensä on raahattava myös kaksi lasta mukaan, joten houkutus lähtemiseen täytyy olla jo kohtuullisen iso.

No, parin päivän päästä keskustelin jälleen samaisen ystävän kanssa syntyjä syviä, kunnes Sharlene totesi minun olevan aivan järjettömän laiska. Sharlene sanoo kaiken suoraan, muttei ole koskaan kuitenkaan ilkeä. Itse tykkään tuosta piirteestä aivan älyttömästi, mutta huomaan (Sharlene tiedostaa asian itsekin), että kaikki ystävämme (esim. intialainen ja singaporelainen) eivät ole tottuneet keskustelemaan asioista yhtä suorasanaisesti. Tuon jälkeen Sharlene kuitenkin totesi, kuinka ihailee tapaani järjestää elämäni niin, etteivät paheeni pääse valloilleen. Lopulta aloimmekin pohtia, onko ihmisen heikkoudet todellisia heikkouksia, jos itse tiedostaa ne ja pyrkii eliminoimaan ne elämästään.

Olen viettänyt viikon aikana liian monta tuntia taksissa,tuijotellut ruuhkaa, pilevnpiirtäjiä ja kuskien valokuvaa/tunnistenumeroa. Kuskin naama ja valokuva täsmäävät todella harvoin. En tiedä, onko vika omassa näössäni vai ovatko kuskit kovin muuntautumiskykyistä porukkaa?

Yanan lun aitaakin olen tuijotellut jokusen kilometrin!

Sinne vaan sekaan sata lasissa, kyllä mahtuu!

Täällä on älyttömän helppo laiskistua. Ei tarvitse tehdä mitään itse, jos ei halua. Kaikki tekeminen vaatii paljon ponnisteluja, joten on helpo jäädä sohvalle makaamaan. Välillä tulee miettineeksi, mitä kaikkea voisinkaan tehdä, jos ei olisi lapsia. Mutta itseni tuntien en luultavasti tekisi yhtään mitään ilman liikkeellä pitäviä lapsia, työpaikkaa tai kokopäiväisiä opintoja. Olisin siis täysin vapaa (toimeton) tekemään, mitä ikinä haluan, mutta en tekisi oletettavasti mitään. Tarvitsen elämääni sopivan määrän tähdellistä tekemistä, jotta pysyn vireessä, ja mieluummin hieman liikaa kuin liian vähän.

Nyt joku ajattelee, että tuo hullu kertoo julkisesti olevansa pirun laiska ja mieletön urakehitys (siis, mikä???) tyssää siihen, että joku tuleva työnantajani saa selville, että olen laiska! Sosiaalisesta mediasta jauhettaessahan aina muistutetaan, ettei saa paljastaa itsestään liikaa. No, eiköhän tämän blogin perusteella ole menetetty jo niin monta työtarjousta, ettei tämä enää tilannetta pahenna. Omaksi puolustukseksi on kuitenkin sanottava, että hoidan lupaamani hommat ajallaan, enkä osaa jättää asioita puolitiehen. Enkä toisaalta osaa myöskään olla kauaa tekemättä mitään, laiskuudestani huolimatta. Sisäinen perfektionistini pitää huolen siitä, että aloitettu homma on vietävä kunnialla loppuun. Olenko siis todellisuudessa laiska vai en, en tiedä?

Eipä ole tarvinnut viimepäivinä pelätä laiskistuvansa. Tekemistä olisi enemmän kuin vuorokaudessa riittää tunteja. On käyty salilla, sirkuksessa, ystävien kanssa syömässä, muskarissa, koruostoksilla, puolin ja toisin naapureilla leikkimässä, paleltu pihalla jne. Sekin ihme tapahtui, että olin viime perjantaina toista viikonloppua peräkkäin tyttöjen kanssa ulkona. Ja vielä ihmeellisempää on se, että olen menossa tulevanakin lauantaina ulos. Viime lauantaina join ehkä n. viisi liikaa, ensi lauantaina ajattelin juoda ne viisi liian vähän. Olen todella joutunt antamaan sääherralle periksi ja pukemaan sukat jalkaani. Aamulla oli niin kylmä, että laitoin Seelalle toppatakin päälle. Eihän täällä asteiden puolesta vielä mikään toppatakkikeli ole, mutta aivan tajuttoman kylmä kuitenkin. Ensi viikon maanantaina lähdemme leikkikoulun field tripille organic farmille. On oikeasti todella mielenkiintoista nähdä, millainen on kiinalainen organic farm, ja vielä n. tunnin ajomatkan päässä Shanghain keskustasta. Tuossa ajassa ei nimittäin kovin pitkälle maaseudulle pötkitä. Odotan siis innolla pivenpiirtäjien varjossa olevaa organic farmia :)

Pimut baarissa! Joo, oltiin ihan oikeasti Kiinassa, vaikka kuvassa ei taida siitä todisteita näkyäkään!

Tytsä tekee meidän driksuja. Samainen tytsä ei suostunut palvelemaan kiinalaista ystäväämme edellisellä kerralla kiinaksi. Ehkäpä yrityksen (M1nt) virallinen työkieli on englanti!

No, siellähän ne kaikki kiinalaiset ovatkin, pöydällä :)

Räkäviikot alkoivat!

2010-10-18T15:38:00.014+08:00

Vielä pari kuvaa reissultamme

Tytöt veneretkelle lähdössä!

Veneemme! Tuota ohutta lautaa pitkin taiteilimme isossa aallokossa veneeseen. Kaiteen virkaa hoiti bambukeppi, josta toinen mies pitää kiinni maalla ja toinen veneessä. Onneksi miehet kantoivat lapsemme ja tavaramme!

Perhe poseeraan paratiisisaarella!

Aloitin tekstin kirjoittamisen jo maanantaina, minkä jälkeen vpn- yhteys (yhteys, minkä avulla pääsen Kiinassa kielletyille sivustoille) rupesi takkuamaan. Alkoi lähes kaksipäiväinen vääntö isoveljen kanssa siitä, kuka netin käyttöäni oikein säätelee. Minä voitin tällä kertaa. Hahhahha, siitäs sait typerä isoveli!

Räkä valuu, loistavat päivä- ja yörutiinimme heittävät häränpyllyä, leikkikoulussa käydään säännöllisen epäsäännöllisesti ja harrastuskalenteriin lisätään lääkärissäkäynti kerran, ehkä kaksikin viikossa. Porukka on siis enemmän tai vähemmän tautista, onneksi vielä kuitenkin vähemmän kuin enemmän. Tätä kai tämä taas on koko syksyn, talven ja kevään.

Kuva on otettu viime viikolla aamulla yhdeksältä! Päivä oli oikeasti aurinkoinen ja periaatteessa kirkas, mutta ilma NIIN likainen. Tuollaiset päivät ovat oikeasti kamalia, ilma haisee hirveältä, kurkkua kirveltää, päätä särkee ja oksettaa! En kaipaa, en sitten yhtään!!!

Päivät menevät hujauksella. Jos meno jatkuu samaan tahtiin, shanghainelämän päivät loppuvat auttamatta kesken. Aamupäivät ovat kuluneet "pitää tehdä (siis ostaa) ennen kuin lähtee Shanghaista" -juttuja tehdessä, sen lisäksi olemme käyneet leikkikoulun fildtripillä lasten museossa, viettäneet Ellan synttäreitä, tavanneet ystäviä pienellä ja isolla porukalla rauhallisissa ja vauhdikkaissa tunnelmissa, tsekattu pari asuntoa ja hoidettu lisäksi kaikki normaalit arkimenot.

Lasten museossa!

Seela kävelee kuussa, lasten museossa!

Kävin Ellan kanssa viime viikolla lääkärissä kaksi kertaa. Olin ihan varma, että tyttö on kipeä, sillä Ella vaan huusi eikä suostunut syömään eikä juomaan. Lääkäri tutki Ellan pikaisesti ja totesi, että kaikki on ok, paitsi vasen korva, joka on totaalisen täynnä vaikkua. Käteen yli 100 euron lasku ja heippa! Seuraavana päivänä Ellalle nousi 39,5 asteen kuume, mikä jatkui vielä seuraavana päivänäkin. Koska lääkäri oli pyytänyt tulemaan takaisin, jos Ellan huono olo jatkuu, suuntasimme taas lääkäriin. Edellisestä poiketen tämä lääkäri totesi, että vaikkukorva on ehdottomasti puhdistettava. Ensin yritettiin sellaisella "virkkuukoukulla", mutta lopulta tehtiin perusteellinen korvahuutelu, minkä tuloksena korvasta poistuikin aivan järjetön määrää vaikkua. Eipä olisi uskonut, että pieneen korvaan mahtuu niin paljon tavaraa :) Empä nyt voi sanoa, onko Ellan huuto tuosta juuri vähentynyt, mutta ompahan ainakin nyt kaksi puhdasta korvaa, millä kuunnella äidin komenteluja!

Ella ei oikein tykännyt olla huomion keskipisteenä, kun laulettiin Happy Birthday to you...

Onneksi se siitä vielä iloksi muuttui!

Ella sai lahjaksi Haibao -viitan. Ilmeisesti on aika muuttaa Suomeen, kun lapsi alkaa muistuttaa Expo -maskottia...

...ja erityisesti siitä syystä, että tämä vanhempi versio pakotti synttärivieraat leikkimään kanssaan Expoa ja Suomen paviljonkia. Jee, jee, voi olla suomalaiset päiväkotikaverit hetken pihalla noista leikeistä! Tai Seela kavereiden leikistä...

Viime viikolla löimme lukkoon myös muutaman päivämäärän. Muuttomiehen tulevat pakkaamaan kamamme 14.11. ja saman viikonlopun aikana muutamme matkalaukkuinemme väliaikaiseen asuntoon. Asunnoksi valikoitui lopulta compoundimme yhteydessä oleva hotelli (http://www.delightelpacific.com/en/). Luulimme, että tuolla on ainoastaan pieniä, tavallisia hotellihuoneita, mutta iloksemme sieltä löytyy myös kahden makuuhuoneen huoneistoja. Hotelli on yksi compoundimme rakennuksista sillä erotuksella, että sisäänkäynti on compoundin porttien ulkopuolella. Niimpä saamme pyöriä samassa pihassa, samojen ystävien kanssa loppuun asti. Kivaa sekä minulle että lapsille.

Tänään kävin ostamassa konttiin hieman kankaita. Samalla jätin talaukseen kaksi villakangastakkia. Aikoinaan haaveilin, mitä kaikkea tulen teettämään itselleni räätälillä, kun se on niin kovin halpaa. No, meni reilu vuosi tajuta, ettei vaatteiden teettäminen ole kovin fiksua puuhaa, ainakaan minun osaltani. Löydän nimittäin helposti sopivia vaatteita kaupastakin. Räätälillä on se ongelma, ettei koskaan etukäteen tiedä, mitä saa. Jossain vaiheessa hermostun räätälillä ravaamiseen ja vaatteiden sovittamiseen. Monta ruuhkaista taksimatkaa, menetetyt hermot ja "ihan ok" lopputulos. No, joo, kaupasta ostettuna näen vaatteen valmiina, tiedän, miltä se näyttää päälläni ja laadunkin voi tarkistaa ostotilanteessa. Villakangastakkien, miesten pukujen ja kauluspaitojen teettämistä kuitenkin kannatan, ne ovat olleet aina onnistuneita.

Samalla keikalla hankin itselleni iltapuvun itsenäisyyspäivän juhlaan. Edellisvuodesta viisastuneena suuntasin kuormasta pudonneiden kauppaan, enkä suinkaan jättänyt tilausta räätälille. Joku ehkä muistanee, kuinka paljon säätöä puvun teettäminen viime vuonna aiheutti. Nyt päätin minimoida pukustressin ja -katastrofin ja nähdä etukäteen, mitä saan. Shanghai on täynnä kuormasta pudonneiden kauppoja. Tuo tarkoittaa siis sitä, että jossain vaatteen valmistusprosessin ja lopputuotetta myyvän kaupan välillä osa vaatteista katoaa. Noita "kadonneita" vaatteita sitten kaupitellaan jos jonkinlaisissa putiikeissa. Ystäväni osti juuri kasan Sokoksen suomenkielisillä hintalapuilla (niillä pahvilapuilla, jotka roikkuvat vaatteissa) varustettuja neuleita. Lähes kaikissa pikkukaupoissa on tarjolla jokusia kuormasta pudonneita rättejä, mutta sen lisäksi löytyy kauppoja, jotka myyvät pelkästää tuota kuormakamaa. Kuormasta pudonneen vaatteen tunnistaa usein siitä, että niskalapusta on leikattu logo kokonaan irti, sotkettu se tussilla tai rapsutettu se lähes tunnistamattomaksi. Mikä järki tuossa on, en tiedä! Löysin ihanan puvun, mikä vaatii hieman muokkausta kropalleni sopivaksi. Muokkauksen saa hoitaa vakkariräätälimme, joka ei siis tee vaatteita, vaan korjailee niitä. Tyyppi pitää puljuaan n. 30 m päässä kodistamme. Nyt tiedän tasan tarkkaan, minkälainen puku minua odottaa ja hintakin jää alle puoleen edellisen vuoden puvusta. Nyt vain juhlia odottelemaan.

Kävelin toissapäivänä Seelan kanssa kadulla, kun ohitsemme ajoi kiinalainen nainen pienen länkkäritytön kanssa. Huomasin, että he kääntyivät peräämme ja seurasivat meitä compoundimme sisälle asti. Nainen kyseli, mistä olemme kotoisin, minkä ikäinen Seela on, osaako hän englantia jne. Lopulta hän ehdotti, että Seela liittyisi hänen mallitoimistonsa listoille. Sanoi, että koekuvaukset maksavat heillä 3000 rämpylää, mutta haluaisi ottaa ne Seelasta ilmaiseksi, sillä oli varma, että Seela olisi kuumaa tavaraa Shanghain mallimarkkinoilla. Kerroin Seelan olevan aivan järjettömän ujo, eikä hän varmasti suostu poseeraamaan vieraille. Tai suostuisi ehkä kuukausien yhteistyön jälkeen, mutta olemme muuttamassa parin kuukauden päästä takaisin Suomeen. Mallimamma oli kovin pettynyt. Sanoi vielä lopuksi, että Seelan kannattaa ehdottomasti aloittaa mallin hommat Suomessa. No, en viitsinut masentaa mammaa sanomalla, että Seela ei liene kovin eksoottisen näköinen mallikasvo Suomessa. Mutta yhden asian vuoksi Seela kyllä sopeutuisi malliksi. Melko laihanpuolenen likka :)

Kerroin tuosta mallijutusta leikkikoulussa, missä kuulin, että mallihommista maksetaan aika hyvin. Tuon takia länkkärit raahaavat lapsiaan mallitoimistoihin koekuvauksiin. Kuulimpa myös senkin, että Seelan luokkakaverit, kaksospojat, ovat juuri menossa kuvauksiin. En tiedä, vilkkuuko vanhemmilla dollarin kuvat silmissä vai onko joku mallimamma bongannut heidätkin kadulta! Ihan varauksettomasti en kyllä antaisi kenen tahansa lapsiani kuvata, Kiinassa, eikä kyllä missään muuallakaan, voi ikinä olla varma, minne kuvat päätyvät. Vaikka tallentuvathan lapset nytkin päivittäin kymmenien kiinalaisten kameroihin!

Setä myy pieniä pupuja. Lemmikiksi vai ruoaksi, en kysynyt!

Cebu!

2010-10-11T16:54:00.022+08:00

Kalle ja Ella uimassa!

Hotelin rannassa sipukoita keräämässä!

Palasimme Cebun reissulta jo perjantaina, mutta en ole saanut juttua aikaiseksi. Viikon lomasta seurasi rangaistukseksi työviikonloppu, joten lauantaina hyppäsimme suoraan arkeen. Rankaisin myös ayia ja pyysin hänet toihin viikonlopuksi, ettei tarvinnut olla yksin lasten kanssa.

Loma oli onnistunut. Ilma oli loistava, hotelli lupausten mukaisesti hieno, luonto kaunista ja taivas sininen. Ainoa negatiivinen asia oli, että Seelalle nousi ensimmäisen lomapäivän jälkeen korkea kuume. Hotellin lääkäri diagnosoi korvatulehduksen ja määräsi antibiootit. No, kuume laski, mutta tilalle tuli järkyttävä allerginen reaktio. Tyttö oli yltä päältä ryhelön peitossa. Lopulta tyttö söi allergialääkettä ja lopetti antibiootit. Kun saimme uudet lääkkeet, loma alkoikin olla lopuillaan, joten Seelan osalta loma meni lähes kokonaan sairastaessa. Toisaalta tuo sairastaminen aiheutti sen, että lomamme oli todellista lepoa. Yleensä poistumme aamulla hotellihuoneesta ja palaamme illalla takaisin. Nyt pari päivää meni niin, että toinen vanhemmista makasi Seelan kanssa hotellissa, ja toinen touhuili Ellan kanssa. Tulipahan otettua niitä paljon kaivattuja pitkiä päiväunia ja luettua yksi romaani hotellihuoneessa löhöillessä.

Lepoloma!

Itseäni harmitti kovasti Seelan puolesta, mutta onneksi Seela on huoleton luonne, eikä osannut itse yhtään harmitella sairauttaan. Kun kysyin, harmittaako häntä, kun ei pääse uimaan, Seela katsoi minua ihmeissään ja totesi "No, EI. Olen niin väsynyt, etten todellakaan jaksa uida, haluan vain nukkua!". Mitä sitä kyselemään tyhmiä...

Vuokrasimme veneen ja lähdimme snorklaamaan ja tutkimaan paratiisisaarta!

Kalle ja veneen miehistöä!

Yksinäinen kalastaja!

Seela!

Irvistys!

Koteja pienellä saarella!

Päädyimme oikealle paratiisisaarelle. Reissasimme yhdessä toisen suomalaisen perheen kanssa, meidän lisäksemme saarella oli pari hassua ihmistä, joten kerrankin oli rauhallista.

Lämpimässä rantavedessä lillumista!

Isät ja tyttäret!

Hiekkakakkujen tekoa! Kiitos sille, joka on keksinyt lasten kokouimapuvut. Uikkari päälle, hattu päähän ja aurinkolasit silmille, eikä tarvitse murehtia palamisesta.

Miehistömme "päällikkö" valmisti meille maittavan lounaan! Nam!

Itselleni oli yllätys, kuinka köyhää Cebussa oli. Talot olivat pelti- / pahvihökkeleitä, ja infra oli alkeellista. Kaikki olivat hokeneet, kuinka Manila ja Cebu ovat kamalan kaoottisia kaupunkeja. No, Shanghaista käsin katsottuna kaupunki ei todellakaan ollut kaoottinen, mutta aika surkea. Tokihan Cebuunkin on noussut hienoja taloja, ostareita, hotelleja jne., mutta niitä oli kuitenkin tosi paljon vähemmän kuin oletin. Lisäksi Cebu oli paljon pienempi kuin etukäteen ajatellin, kaiketi paljon Manilaa pienempi.

Tuo olikin sitten viimeinen lomamme Shanghaista käsin. Vielä hieman mietimme, kävisimmekö ennen Suomeen paluuta viikonlopun Hong Kongissa Disneylandissa, mikä olisi Seelalle ihana juttu. Kuulemani mukaan tuo on huomattavasti halvempi, siedettävämpi ja vähemmän ruuhkainen kaimoihinsa verrattuna.

Olin pitänyt tuota lomaa rajapylkkinä, minkä jälkeen alan valmistella muuttoamme palveluasuntoon ja Suomeen. Lisäksi NYT pitäisi vihdoin ja viimein aloittaa ne "ennen kuin muutan takaisin Suomeen" -jutut. Päivät ovatkin menneet kaikenmaailman asioita säätäessä. Huomenna tulee muuttofirman mies arvioimaan tavaramääräämme ja kertomaan muutenkin muuttoon littyvistä jutuista. Saas nährä, mitä tästäkin vielä tulee. Kun ei tuo muutto tännekään mennyt ihan niin kuin käsikirjoitus kertoi :)

Ella täytti loman aikana kaksi ja on nyt virallisesti kaksivuotias uhmaikäinen. Se kyllä näkyy ja KUULUU!!!! Ella on oikea Naantalin aurinko hyvällä päällä ollessaan, mutta hermostuu nykyään kovin usein. Silloin istutaan tiukassa sidontaotteessa äidin sylissä, HUUDETAAN ja katsotaan, kuka tässä talossa määrää. Uskon olevani vielä himpun verran voitolla! Ehkä juuri tuosta syystä Ella on nyt kovin ihastunut ayiin. Niin hartaasti, kun olen melkein kaksi vuotta toivonut, että Ella alkaisi minun sijaan roikkua myös ayissa, neiti päättää tehdä sen nyt, kaksi kuukautta ennen lähtöämme. Itse en oikein löydä asialle muuta selitystä kuin sen, että Ellan uhman pahetessa olen itse joutunut tiukentamaan omaa asennettani, jolloin Ellan onkin huomannut, että ayi on ehkä sittenkin aika jee -tyyppi. Ei kiellä, ei komenna, ei käytä "tiukkaa syliä", ei pakota istumaan ruokapöydässä, ei sitä ja ei tätä....

Ellan synttäreitä juhlittiin syöttämällä kaloja hotellin rannassa!

Kaloja!

Iloinen päivänsankari sai hotellilta huoneeseen pienen kakun, joka oli kyllä kalaman pahaa!

Paha kakku!

2- vuotias iltauinnilla!

Kotiin palattuamme Ellakin suostui pukemaan ayin ostaman lahjan päälleen. Tytöt leikkivätkin pari tuntia prinsessa -leikkejä. Ellalla on Naantalin aurinko -vaihe päällä, hih!

Syysarkea!

2010-09-30T14:25:00.012+08:00

Syksy saapui Shanghaihin viikko sitten. Enää ei ole yhtään kuumaa, on vain miellyttävän lämmintä, sellainen t-paita ja farkut -keli. Jotenkin olisin toivonut, että kesä olisi jatkunut pidempään, sillä tämä on tältä erää minun viimeinen lyhyt talveni. No, eipä sitä tiedä, vaikka helteet vielä yllättäisivät, viime vuonnakin vietettiin isänpäivää hikisissä tunnelmissa paahtavassa kuumuudessa. Ja lyhyeksihän tämä talvi jää joka tapauksessa!

Ella leipoo sämpylöitä, jotka meinasivat aiheuttaa itselleni hermoromahduksen. Jätin sämpylät kohoamaan ja sain raivarit, kun huomasin, että lapset olivat käyneet painamassa kohoamassa olevat sämpylät littanoiksi lätyiksi. Raivoamiseni väliin Seela sai sanottua, että sämpylät "linttasi" ayi, eikä suinkaan Seela ja Ella. Ilmeisesti taas jotain kiinalaista logiikkaa, mikä ei mene minun jakeluuni! Olemme kuitenkin tehneet sämpylöitä yhdessäkin jokusen kerran...

Päivämme rullaavat eteenpäin omalla painollaan. Seela käy aamupäivisin leikkikoulussa, minä pyhitän puolet aamupäivistä itselleni ja puolet laatuajalle Ellan kanssa. Ella nauttii aivan suunnattomasti siitä, kun saa olla yksin kanssani. Aina, kun perheeseen syntyy uusi vauva, hoetaan, kuinka tärkeää on viettää kaksinkeskistä aikaa esikoisen kanssa. Yhtäkkiä sitä huomaa, että se pieni kuopusvauva onkin jo niin iso, että hänkin kaipaa vanhempien jakamatonta huomiota. Koska minulla nyt siihen kerran on mahdollisuus, pyrin tekemään jotain kivaa Ellan kanssa kaksin pari kertaa viikossa. Oman aikani kulutan kuntosalilla tai ystävien kanssa kahvia lipittäen. Iltapäivät notkumme omalla pihallamme, kavereiden luona tai ihan vaan kotona möllötellen.

Niamh ja Seela ystävänsä synttäreillä! Niamh polkee pyörällä ja Seela on kyydissä.

Synttärisankarilla on kiva parveke, kelpais minullekin! Taustalla näkyvistä portaista pääsee parvekkeen toiseen kerrokseen :)

Synttärisankari on armoton Dora -fani! Sen lisäksi, että cupcaket näyttivät hyviltä, maistuivat ne aivan mielettömiltä, nam!

Juhlakansaa!

Niin kovasti toivon, että saisimme jatkaa tulevat kolme kuukautta tätä samaa arkea, eivätkä sairastelut tms. sotkisi sitä. Porskutamme siis päivästä toiseen samalla kaavalla, mutta jotenkin tämä koko paketti ja oma pääni pysyy siten parhaiten kasassa. Arkemme on siis tasaista taivallusta noin niin kuin periaatteessa, käytännössähän se on hyvien hetkien välissä olevaa järjetöntä säätöä, väsymystä, tappelua, murjotusta, kuikuttelua jne. Sitä samaa, mitä lapsiperheissä aina.

Huomenna lähdemme viikoksi Filippiineille, Cebulle. Mahtava ja loistava Kiinan kansantasavalta juhlii kansallispäiväänsä (muistaakseni juurikin huomenna 1.10.), ja sen kunniaksi saamme nauttia viikon lomasta. Kiinalla on siis synttärit, kuten Seela sanoi. Lomalle ajoittuvat myös Ellan synttärit. Tarkoituksenamme on, jälleen kerran, löhöillä ja lepäillä, olla kerrankin koko perhe kasassa monta päivää putkeen.

Ella on oppinut hyppäämään niin, että jalat irtoavat maasta ihan oikeasti. Taito opittiin varmaan jo kolme viikkoa sitten, mutta se jaksaa edelleen innostuttaa. Ella pomppii ja hyppii innoissaan, jos vain vähän kehaisee taidosta. Voi sitä ilon määrää, mitä tuo taito onkaan tuonut :)

Seela ei ole tähän päiväänkään mennessä oppinut sanomaan ÄRRÄÄ! Neiti osaa kyllä sanoa ärrän aivan täydellisesti englanniksi, joten onkin alkanut sanoa myös suomalaisten sanojen ärrät englantilaisittain. Aika hassua kuunneltavaa. Sanat, jotka ovat lähes samoja suomeksi ja englanniksi (metro, raketti, barbie, prinsessa jne.) Seela sanoo oikeastaan vain englanniksi. En kyllä tiedä, milloin lapsen pitäisi sanoa ÄRRÄ, mutta taitaa tuolla tytöllä olla edessä puheterapia Suomessa.

Seelan ajan- ja paikantaju on käsittämättömän huono, tai sitten hän on vain tullut äitiinsä, joka ymmärtää asiat vasta, kun ne on väännetty rautalangasta. Kirjoitin aiemmin, että lapsille syntyi uusi tyttöserkku. Seela kysyi muutama päivä sitten, onkohan serkku tyttö vai poika. Kerroin serkun olevan tyttö ja mainitsin, että olemme kyllä jutelleet serkusta moneen kertaan. No, pari päivää tuon kysymyksen jälkeen Seela pohti, onkohan serkku jo syntynyt. Voihan plaah! Samoin Seelan on ihan mahdotonta ymmärtää, miten Guangzhouhun muuttaneen ystäväperheemme ayi työntelee nyt pihallamme 10 kuukauden ikäistä kiinalais- ranskalaista vauvaa. Seela vain hokee, että "Ei Amelian perheessä ole vauvaa...". Olen yrittänyt moneen kertaan selittää, että Amelia muutti Guangzhouhun, ja heidän ayinsa on nyt toisten lasten ayi. Ei mene jakeluun, ei!

Loppuun tarina, kuinka hommat hoituvat Kiinassa. Yritin tänään vaihtaa rahaa (ajoissa, kuten yleensä) reissuamme varten. Pankkiautomaatit ilmoittivat minulle toinen toisensa jälkeen, että valitsemani toiminto on väärä, eivätkä antaneet rahaa. Tiesin, että tilillä on rahaa, ja korttikin on kunnossa, joten sinnikkäänä tyttönä jatkoin yrittämistä. Muistaakseni kuudes automaatti armahti minut ja antoi rämpyläni. Tiibetin reissumme opetti, että pankeista ainoastaan Bank of China vaihtaa Kiinan rämpylöitä muuksi valuutaksi ja esim. dollareita saa päivässä vaihdetuksi vain 500. Marssin siis rämpylänippuni kanssa Nanjing Roadilla olevaan Bank of Chinaan, missä ympärilläni pyöri neljä ihmistä ihmettelemässä, haluanko tosiaan vaihtaa Kiinan rämpylöitä Filippiinien pesoiksi, enkä suinkaan toisinpäin. Joo, ihan tosi, haluan pesoja!!! Sitten ilmoitettiin, että tule takaisin yhdeltä (kello oli kaksitoista). Onneksi tunnen Kiinaa jo sen verran, että hälytyskelloni alkoivat soida. Mikäli homma ei ala hoitua heti, ilman säätöä, ei se yleensä hoidu ollenkaan. Kysyin, miksi minun pitää palata yhdeltä. Tyypit vain jatkoivat "palaa yhdeltä" -virttään. Lopulta kysyin kiinaksi, saanko pesoja, kun tulen yhdeltä. Tuohon sain vastauksen, että henkilö, joka vaihtaa rämpylöitä muuksi valuutaksi, on lounaalla, palaa yhdeltä. Selvä!!! Päätin lompsia kotimme vieressä olevaan Bank of Chinaan ja käydä kysymässä, onko sielläkin avainhekilöt juuri nyt lounalla. Kulmapankissamme olikin ystävällinen, hyvää englantia puhuva nuorimies, joka kertoi asiallisesti, että Bank of Chinalla on varastossaan vain dollareita, muut valuutat täytyy tilata etukäteen. Haluttu valuutta on saatavilla 1-2 päivän kuluttua. Koska huomenna alkaa pitkä vapaa, saisin minä pesoni 9.10., kun jättäisin "tilauksen" tänään. Kysyin, onko Nanjing Roadin pankissa pesoja, mihin sain selvän ei- vastauksen.

Hemmetin kiinalaiset eivät sano ei (paitsi harvat fiksut sellaiset), joten eivät voineet kertoa minulle ensimmäisessä paikassa, ettei heillä ole haluamaani valuuttaa. Olisihan se todellakin ollut aivan järjettömän noloa paljastaa minulle, että pesoni ovat saatavilla päivä sen jälkeen, kun olemme palanneet lomaltamme Shanghaihin. Niimpä päättivät siirtää tuon kurjan uutisen kertomisen jollekin viidennelle reppanalle, joka olisi palannut töihin yhdeltä.

Ayi toi tänään tytöille lahjaksi mekot! Ellalle synttärilahjaksi, Seelalle kylkiäisinä. Ella ei suostu laittamaan omaa päällensä, mutta voi sitä ilon ja onnen määrää, kun Seela näki omansa. Seela ei oikein osaa päättää, olisiko morsian vai prinsessa, iso ongelma! Kuva on otettu aamulla ennen leikkikouluun lähtöä, Ella on vasta herännyt!

Kaipaan!

2010-09-23T21:10:00.009+08:00

Yllätin Ellan leikkimästä prinsessaa!

Kaipausten keksiminen ei suinkaan ollut näin työlästä, kirjoittaminen on vain yksinkertaisesti jäänyt kiireiden takia. Kiire tarkoittaa samaa kuin paljon ystäviä, touhua ja hulinaa ympärillä, siitä minä tykkään.

Eniten jään kaipaamaan ystävien kanssa vietettyjä hetkiä. Koska pääasiallinen tehtävämme on tekemättömyys ja päiviämme rytmittävät ainoastaan leikkikouluihin viemiset/ hakemiset sekä lasten päiväunet, meillä on tuntitolkulla aikaa istua kahvikuppostemme ääressä ja jutella, jutella ja jutella. Tuosta voin vain haaveilla, kun palaan Suomeen ja töihin.

Vaikka en tunnekaan ayi -kulttuuria omakseni, en voi väittää, ettenkö nauttisi siitä, ettei minun ole tarvinnut kohta kahteen vuoteen imuroida, luututa, pyyhkiä pölyjä, pestä pyykkiä, silittää, vaihtaa lakanoita jne. Tiskit tiskaan ja sängyt petaan (jos jaksan) viikonloppuisin, mutta viikolla nekin hoitaa toinen. Suihkunurkkaukset jynssään säännöllisin väliajoin itse, sillä kolmannen kerran jälkeen en enää jaksanut sitä opettaa. Ayi mahdollistaa myös sen, että saan käytyä yksin kaupassa, kuntosalilla, kirjoiteltua blogia, roikuttua Facebookissa, että minulla on aikaa lueskella kirjoja/ lehtiä, istua rauhassa ulkona ja juoruta muiden mammojen kanssa, kun ayi juoksee Ellan perässä jne.

Seela, ayi ja Ella!

Shanghai on täynnä hyviä ja kohtuuhintaisia ravintoloita. Viikonloppuisin emme tee ruokaa juuri koskaan, vaan mahamme täyttyvät ravintoloiden antimista. Kotiin voi tilata kaikkea maan ja taivaan väliltä (lue: muutakin kuin pitsaa) ja toimitus on nopea ja ilmainen. Olenkin sanonut, että ravintolat korvaavat täällä Suomessa käyttämämme einekset ja puolivalmisteet.

Vaikka kesä on tuskaisen kuuma, nautin siitä, että lämpö jatkuu ja jatkuu. On helppoa, kun ei tarvitse heittää päälleen kuin pieni toppi ja shortsit, eikä koskaan tule kylmä. Ei tarvitse ajatella, että "nautitaan nyt tästä lämmöstä, kun kohta se loppuu". Vaikka olisi kuinka hieno ilma, voi pysytellä koko päivän sisällä, sillä huomennakin on lämmintä. No, talvi onkin sitten kylmä, kostea ja sateinen, sitä en jää kaipaamaan.

Seela leikkikouluun lähdössä. Neiti kertoi, että valokuvissa täytyy poseerata kyseisessä tavalla!

Nautin kirjavasta katukuvasta, vilinästä ja siitä, että kaupungilla näkee aina jotain uutta. Vaikka ihmiset eivät olekaan yhtä iloisia kuin esim. thaimaalaiset, heidän naamallaan on iloinen ja luottavainen ilme. Kaduilla näkee myös kaikkea hauskaa, ja näkemästään voi olla aidosti huvittunut, sillä ei tarvitse tuntea myötähäpeää, koska kyseessä on kiinalainen :) Ensimmäisellä Suomi -lomalla oikein järkytyin, kuinka surkealta ja maansamyyneeltä suomalaiset näyttävät. Tarkkailin ihmisiä Helsinki -Vantaalla jatkolentoa odotellessamme, ja näky oli masentava, ottaen huomioon, että lentokentällä tunnelma on varmasti keskimääräistä iloisempi. Tokihan osa lähdöistä ja paluista on varmasti surkeita, mutta pääasiassa uskoisin ihmisten olevan toiveikkaita ja innostuneita lähtiessään, palatessaan tai odottaessaan.

Jos Shanghaista poistaisi saasteet, 10 miljoonaa ihmistä, muutaman satatuhatta autoa ja pistäisi koko kaupungin hieman tiiviimpään mittakaavaan, tämä olisi ihana kaupunki. Tuolta minusta tuntuu iltamyöhällä ja öisin. Pidän aivan suunnattomasti öisestä Shanghaista. Kaupunkia ei saa pienemmänksi, mutta autot ja ihmiset ovat poissa. Kaduilla kulkee vain satunnaisia tallaajia, jotkut ovat siirtäneet elämänsä pienistä ja ahtaista kodeistaan kadulle, kaikkialla vallitsee hijaisuus ja rauha. Ja mikä ihmeellisintä, oma olo on turvallinen, paljon turvallisempi kuin yhdessäkään suomalaisessa kaupungissa yöaikaan. Ei ole juoppoja ja narkkareita örisemässä, teinejä hokemassa vittua, porukoita tappelemassa taksijonoissa ja hajottamassa julkista omaisuutta. Nuo viimeksi mainitut ovat asioita, joita minun on Suomeen palattuani luultavasti melko vaikea oppia taas sietämään.

Vaikka parjaan kiinalaisia, on heissä jotain hyvääkin. Kiinalaiset rakastavat lapsia, joten lapset ovat tervetulleita kaikkialle. En minäkään siedä sitä, että lapset räyhäävät ja riehuvat miten sattuu, mutta on kiva, että lapset saavat touhuta ja temmeltää niin, ettei joku ole koko ajan nipottamassa ja valittamassa asiasta. Suomessa saa varmasti rumia katseita peräänsä, jos lapsesta lähtee pienikin, vaikkakin iloinen ääni julkisella paikalla. Lisäksi on ihailtavaa, kuinka sopuisasti kiinalaiset elelevät keskenään valtavista tuloeroista huolimatta. Kiinalainenhan on luonteenlaadultaan äärettömän optimisti ja jaksaa nähdä asiassa kuin asiassa jotain hyvää. Naapurin rikastuminen ei aiheuta suunnatonta kateutta ja katkeruutta, vaan kiinalainen näkee rikastumisen todisteena siitä, että kaikilla on siihen mahdollisuus, jos oikein yrittää ja uskoo. Ja tottahan toki kiinalainen alkaa pohtia bisneksiä, millä pääsisi osalliseksi naapurin rikkauksista. Tosin en osaa kiinaa, enkä siten pysty keskustelemaan asiasta tai seuraamaan mediaa (tuskimpa sekään mitään totuutta asiasta kertoisi), joten en tiedä, kyteekö pinnan alla joku pommi jatkuvasti kasvavien tuloerojen suhteen.

Vaikka kiinalaiset ovat tunnetusti kovin tehottomia ja aloitekyvyttömiä työntekijöitä, ovat he kuitenkin pirun ahkeria. Kaduilla näkee jos jonkinlaista yrittäjää, enkä usko, että kukaan kiinalainen kieltäytyy työnteosta, jos siitä vain saa rahaa. Länsimaalaisen silmin katsottuna kurjuutta näkee paljonkin, toisaalta en tiedä, kuinka kurjana kiinalaiset omaa elämäänsä pitävät. Mutta empä ole tainnut vielä kertaakaan nähdä kadulla itseaiheutettua kurjuutta, sen verran kovaa ja eteenpäin pyrkivää porukkaa taitavat olla!

Seela ja kiinalainen "ulkohoplop".

Omaan viikkoomme on mahtunut paljon uutta. Iloisimpana ja mahtavimpana Seelan ja Ellan uusi serkkutyttö! Lisäksi Ellan uusi hammas, yksi uusi ystävä, uusia sanoja englanniksi, kiinaksi ja suomeksi, uusi vuodenaika (epäilen vahvasti, että nyt on syksy, kun lämpöä on vain 20 astetta) ja lisäksi omaan mittariini tuli taas yksi uusi vuosi lisää.

En kaipaa!

2010-09-14T17:46:00.011+08:00

Seela uimassa. Pahin paahtava kuumuus on selätetty, nyt ilma on ajoittain jopa miellyttänä!

Varvastossuni ovat puhkikuluneet! Nautin siitä, että varvastossut ovat parhaat kengät vuoden kuutena kuukautena.

Olo on ollut kesäloman jälkeen kamalan huojentunut. On helpottavaa tietää, että tämä shanghainelämän ylläpitäminen päättyy muutaman kuukauden päästä. On olo, että tämä on nyt NIIN nähty ja koettu, enkä saa tästä touhusta enää mitään irti. Tokihan tässä kaupungissa, maassa ja maaosassa riittäisi kokemista vuosikausiksi, mutta siitä innostuminen vaatisi jo isompaa remonttia tähän kokonaisuuteen. Vuosi olisi ollut liian lyhyt aika ja puolitoista vuotta riittävä. Nyt tämä kahden vuoden viimeinen osio menee yhteenvetoa tehden niin, ettei tarvitse toivottavasti jälkeenpäin harmitella, olisiko sittenkin pitänyt jäädä, kun sitäkin mahdollisuutta kovasti tyrkytettiin.

Päivittäin pohdin, mitä tulen tästä elämästä kaipaamaan. Ajattelin tehdä listan, mutta päätin tehdä sen kahdessa osassa. Kerron ensin asioita, mitä en oletettavasti kaipaa, myöhemmin kerron kaipauksistani. Eikös hyvä esimieskin kerro yhden huonon palautteen jälkeen kolme hyvää, jotta kaikille jäisi hyvä mieli. Näin omassa mielessäni oleva positiivinen kuva shanghainelämästä välittyy muillekin, vaikka välillä saan tämän ehkä kuullostamaan ihan joltain muulta.

Isoimpana ja merkittävimpänä en kaipaa -asiana ovat saasteet. Asia, mistä täällä ei pääse eroon. En kaipaa kaipaa sitä, että taivas on harmaan sumun peitossa, kurkkua ja silmiä kirvelee ja keuhkoja ahdistaa. Vasta kesän jälkeen tajusin, kuinka pahana Seelan ja minun astma keväällä oli. Lisäksi sairastimme paljon silmä- ja hengitystietulehduksia. Suomessa päänsärky on minulle lähes tuntematon käsite, täällä kärsin siitä jatkuvasti. Uskon sen johtuva saasteista, sillä muillakin suomalaisilla on sama vaiva. Ilman lisäksi elimistöömme päätyy myrkkyjä ruuan ja veden kautta. Itse yritän sulkea tuon kaiken pois mielestäni ja toivoa, etteivät ympäristömme mömmöt saa meissä aikaiseksi mitään pysyvää vauriota.

Ruokaan liittyvistä asioista ainoastaan ravintolat saavat kaipaan -pisteitä, muut päätyvät en kaipaa -listalle. Muistan lukeneeni jonkun Kiinassa asuvan blogista, että "onhan se kana kynitty, mutta siinä se sitten onkin". No, aika kärjistetysti sanottu, mutta kuitenkin. En todellakaan ole mikään kokkailijatyyppi, mutta täällä yksinkertaisesti vihaan ruuanlaittoa.

Ruuan hankintaan menee kamalasti aikaa ja energiaa. Kaiken saisi toki tilattua netistä suoraan kotiovelle, mutta nettikaupat (tai ainakin ne, mitä minä osaan käyttää) ovat länkkäreille tarkoitettuja ja ovat hinnat sen mukaiset. Olen sen verran pihi, etten halua maksaa kaikesta länkkärilisää. Juomia en jaksa tuolla 35 asteen helteessä kantaa kassikaupalla kotiin ja tuontitavarat maksavat kaikkialla maltaita, joten tilaan ne netistä. Peruselintarvikkeet hankin kiinalaisesta lähikaupasta, leivät leipomosta, hedelmät ja vihannekset omista kojuistaan ja lihat City Shopista, mustaviinimarjamehun ja kalapuikot Marks&Spenceriltä jne. Pikkukauppaidylli ei sovi minulla, jolla on usein kaksi lasta kauppareissulla mukanaan. En minä suuria automarketteja kaipaa, emme niitä paljon Suomessakaan käytä, enemmänkin tykkään sellaisista sopivankokoisista kolmen koon marketeista, mistä saan kerralla kaiken haluamani. Lupaan, etten enää ikinä valita, että ruoka on Suomessa kallista, sillä sitä se ei mielestäni ole. Ruokalaskumme on täällä varmasti suurempi kuin Suomessa. Jos opettelisimme syömään kuten kiinalaiset, asia olisi varmasti toisin, mutta siihen en kykene.

Pitkät välimatkat ja liikkuminen ärsyttävät päivittäin. Tykkään kulkea kävellen ja pyörällä, mutta pitkistä välimatkoista ja järjettömästä liikenteestä johtuen se ei onnistu. Kaverit asuvat ympäri kaupunkia, joten jonkun on aina "uhrauduttava" ja kulutettava puuduttavat hetket taksissa, metrossa tai molemmissa. Tampereella ei tulisi mieleenkään hypätä montaa kertaa viikossa autoon tai junaan ja mennä vaikkapa Hämeenlinnaan hetkeksi kahville kaverin luokse. Täällä tunti tai pari päivässä taksin takapenkillä on ihan normaalia.

Tämä on yksinäistä puurtamista. Tunnen itseni usein yksinäiseksi, vaikka ympärilläni pörrää miljoonia ihmisiä. En ole mikään super -sosiaalinen, enkä pidemmän päälle nauti teennäisestä yhdessäolosta, mutta tulen hulluksi, ellen saa päivittäistä aikuiskontaktia ja vaihtaa muutamaa sanaa jonkun muun kuin lasteni tai ayin kanssa. Seelan leikkikoulu takaa sen, että viedessäni ja hakiessani saan höpötellä aina jonkun opettajan tai vanhemman kanssa. Tuo riittää pariksi päiväksi, mutta sen jälkeen kaipaan kunnon tilitysseuraa. Kaipaan siis nimenomaan ystäviä ympärilleni, en ihmisiä. Luojan kiitos olen löytänyt hyviä ystäviä, mutta silti tunnen itseni usein yksinäiseksi.

Pitkät työpäivät ovat asia, mistä meitä varoiteltiin ennen tänne muuttoa. Ajattelin, ettei se ole mikään ongelma, sillä Kalle ei ole koskaan ollut mikään kahdeksasta neljään tyyppi, enemmänkin kahdeksasta kuuteen. Nyt täytyy myöntää, etten todellakaan osannut arvata, kuinka suunnattomasti 12 tunnin työpäivät ärsyttävät ja väsyttävät meitä kaikkia. Jos saasteet ovat yksi Suomeen palaamaan "pakottava" asia, niin eivätpä nuo pitkät työpäivätkään tänne erityisesti houkuta jäämään.

Ja sitten ne kaikki miljoonat pikkujutut, joita on vain siedettävä. Ne eivät harmita päivittäin, ehkä vain joka toinen päivä:

- Kotiin tunkeutuvat torakat ja muut hiippailijat. Isojen yksilöiden lisäksi pienet torakat ovat löytäneet tiensä huusholliimme, enkä osaa edes päättää, kummat ovat pahempia. Pienistä on vaikeampi päästä eroon, mutta ne saavat minut huomattavasti pienemmän paniikin valtaan kuin 5 senttiä pitkät lajitoverinsa. Lisäksi kämpässä pörräilee ja lentelee tällä hetkellä jos jonkinlaista kulkijaa. Ällöttävää!
- Se, että pienimmätkin ongelmat paisuvat jättimäisiksi, koska kiinalaiset eivät viitsi, jaksa tai ymmärrä ongelman ydintä.
- Se, että arkeamme pyörittää kaksi aikuista, joista toinen ei suinkaan ole Kalle vaan ayi.
- Kotonani pörrää ylimääräinen henkilö, ja usein minusta tuntuu, että minulla on kahden lapsen sijasta kolme
- Poden huonoa omaatuntoa siitä, että riistän lapsiltani isovanhemmat, serkut, suomalaiset ystävät ja ylipäänsä normaalin elämän.
- Pääsen nauttimaan Suomessa olevien ystävien ja sukulaisten valmistujaisista, häistä, ristiäisistä, synttäreistä jne. ainoastaan heinäkuussa.
- Elämäni on järjettömän yksitoikkoista ja sulkeutunutta. Kaupunki on täynnä mahdollisuuksia, mutta sitä ei todellakaan ole luotu kotiäideille eikä pienille lapsille.
- Ainaista "mitä tehtäisiin viikonloppuna" -pohtimista. Ei tarvitse siivota, ei pyykätä, ei laittaa ruokaa, eikä tehdä mitään muutakaan. Niimpä ei ole mitään tekemistä. Ok, täytyy myöntää, että tätä alan luultavasti kaipaamaan Suomessa hyvinkin pian.
- Se, että lasten elämä pyörii koulun ympärillä, vaikka 2- ja 4 -vuotiainen elämän pitäisi pyöriä leikin ja kavereiden ympärillä. Seelan pitäisi aloittaa ensi vuonna oikea koulu, sillä leikkikoulut ovat alle 5 -vuotiaille.
- Jatkuvan kosteuden ja huonon rakennustekniikan takia kaikki kodit ja rakennukset ovat homeessa. Kosteudesta kertoo mm. se, että ostin Tiibetistä puisen rukousnauhan. Olen säilyttänyt nauhaa kirjahyllyssämme lasimaljakossa. Yksi päivä huomasin, että helmet ovat aivan homeessa.Voi siis vain kuvitella, millainen pommi kodin pintojen alla muhii.
- Ja kuten yhdessä aiemmassa kirjoituksessani mainitsin, elämään liittyy järjetön määrä keinotekoisuutta.

No, muuttaisinko Kiinaan enää uudestaan? Joskus ajattelin, että voisin ehkä muuttaankin sitten, kun lapset ovat isompia. Mutta, kun katselen yllä olevaa listaa, juuri mikään "en kaipaa" -asioista ei muuttuisi, vaikka lapset olisivatkin koulussa. Lisäksi olen kysellyt monelta, jo Suomeen palanneelta perheeltä, palaisivatko he takaisin, ja lähes kaikkien vastaus on ei. Luulempa, että oma vastaukseni olisi myös selkeä ei, yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Mikäli saisin itse tarpeeksi hyvän ja mielenkiintoisen työtarjouksen, voisin palata pariksi vuodeksi kokeilemaan sitä expat -elämän toista puolta, eli työntekoa ilman minkäänlaista järkeä!

Ja viimeisenä ISO en kaipaa! Tänään jätimme jäähyväiset Guangzhouhun muuttaville ystävillemme. Seela ja Amelia halailivat ja pussailivat toisiaan innoissaan, me noudatimme ennalta sovittua kylmää linjaa, eli totesimme sen perinteisen "bye, see you tomorrow!". Tiesimme, että todellisesta erosta tulee tuskainen, joten hoitelimme suurimmat itkut ja surut etukäteen ja todellisella eron hetkellä leikimme, että kaikki säilyy ennallaan! No, eihän se mennyt ihan niin kuin suunnitelmissa, mutta jotenkuten kuitenkin. Kyllä me vielä näemme, ainakin uskon niin!

Ennen eroa leikimme kaksi tuntia ulkona, kuten teimme melkein joka iltapäivä. Seela halusi järjestää Amelialle juhlat, niimpä tytöt istuivat kivellä ja söivät keksejä! Seela ei selvästikään tajua, mitä Amelian muutto tarkoittaa, katsotaan, milloin tyttö huomaa, että ystävä ei enää pyörikään päivittäin vierellä.

Kierrätys!

2010-09-09T17:26:00.019+08:00

Tytöt ja Haibao!

Shanghain taivas näyttää siniseltä, kun sitä katsoo Kirnusta käsin!

Kuulemani mukaan Suomessa on käyty keskustelua siitä, kuinka Suomen Expo -paviljongissa kaikki jätteet laitetaan samaan roskikseen, ja näin ollen Suomen maine hyvänä kierrättäjänä on mennyttä. Keskustelun avaaja ei ilmeisesti tiedä, että Shanghaissa, ja siten myös Expossa, kierrätysaste on korkea, väittäisin, että korkeampi kuin Suomessa. Erona Suomeen on se, että täällä jätteitä ei suinkaan lajittele niiden tuottaja vaan jätteiden keräilijät.

Esimerkiksi meidän kodissamme kaikki talousjätteet päätyvät yhteen ja samaan roskikseen, mikä sitten raahataan porrastasanteella olevaan jäteastiaan. Tuolta siivoojat siirtävät jätesäkin pihalle, mistä se kuskataan polkupyörällä compoundimme länsi -portille jätekatokseen. Jätekatoksessa jätteiden keräilijät repivät pussit auki, lajittelevat roskat ja ottavat kaiken kierrätettäväksi/ myytäväksi tai muuten eteenpäin diilattavaksi kelpaavan talteen. Se, mitä tapahtuu käyttökelvottomalle kamalle, esim. vaipoille, en tiedä. Kaipa ne päätyvät jonnekin kaatopaikalle tai sitten ne vaan yksinkertaisesti poltetaan jossain.

Tokihan siivoojat korjaavat talteen ensimmäisenä kaiken arvokkaan, ja usein poistuvatkin töistä isojen aarrekassien kanssa. Mekin laitoimme ennen pullot ja tölkit erillisessä pussissa roskiksen viereen, jotta siivoojat saivat niistä hieman lisätuloja oletettavasti surkeaan palkkaansa. Ensimmäisen torakkalöydöksen jälkeen luovuin kaikista ylimääräisisitä "jätekasoista" kotonamme, joten tuokin lajittelu jäi. Mutta mikäli roskiin päätyy jotain käyttökelpoista, jätän ne aina roskiksen viereen, jotta ne on helpompi kerätä talteen. Tosin lähes kaikki käyttökelpoinen lahjoitetaan ayille, joka ottaa ne aina ilolla vastaan.

Kiinalaisesta kierrätyksestä, kekseliäisyydestä ja työmoraalista kertoo seuraava. Kallen saapuessa kotiin kovin myöhään koko roskiksemme sisältö oli levitetty porrastasanteelle, missä keräilijä tutki saalistaan. Compoundimme vartijoiden ja ovimiesten tärkein tehtävä lienee huolehtia, ettei alueelle eikä ainakaan taloihin pääse asiattomia kulkijoita. Oletettavasti roskien keräilijä oli lahjonut vartijan muutamalla rämpylällä päästäkseen parhaille apajille yön pimeinä tunteina. No, totesinkin Kallelle, että minulle ihan sama, kuka roskamme kierrättää ja missä, mikäli se ei aiheuta meille minkäänlaista häiriötä. Aamulla rappukäytävä olikin taas täysin puhdas, eikä keräilijästä näkynyt merkkiäkään. Lieneekö vartija taas puolestaan antanut omasta palkkiostaan pienen osan siivoojalle, joka on siivonnut jäljet ennen aamun ensimmäisiä kulkijoita. Totesin myös, että onneksi ei sentään vienyt rattaitamme, joita säilytämme rappukäytävässä. Mutta sitähän keräilijä ei tietenkään voinut tehdä, sillä siitä olisi koitunut ongelmia vartijalle! Jos diilin kaikki henkilöt noudattavat yhteisiä sääntöjä, kaikki voittavat ja pysyvät tyytyväisinä!

Viimeisen reilun viikon ajan olemme saaneet nauttia Suomi- vieraista. Tänään alkoi taas normiarki vieraiden hypättyä Finnairin kyytiin kohti Suomea. Arkemme onkin nykyään lähes pelkkää tappelua, huutoa, räyhäämistä, uhmaamista, uhoamista ja KILJUMISTA!!!!! Lasken päiviä, että pääsen töihin lepäämään :)

Viime lauantaina olimme Shanghain suomalaisten Kirnu -vierailulla. Tytöt ihailevat Kirnun sisältöä!

Kalle ja Ella!

Tytöt löysivät heti oman suosikkinsa Kirnun Vip -tiloista. Oma suosikkini oli sen sijaan lohikeitto ja ruisleipä. Sattuipa sisäministerimmekin vierailulle yhtää aikaa.

Paviljonkien katselemisen lisäksi Expoon voi mennä nukkumaan!

Tai nukkumaan!

Tai ehkä vaan nukkumaan!

Välillä voi pelata vähän korttia...

...että jaksaa taas nukkua!

Ja ehkä vielä vähän nukkua!

Vaikka joihinkin paviljonkeihin on tuntien jonot, vessoja on riittävästi ja ne ovat siistejä!

Ella Chilen paviljongissa!

Itse olen käynyt ainoastaan Suomen ja Chilen paviljongeissa. Kuulin, että paviljongeissa on hienoa huomata, millä maat tuovat itseään esiin. Jos Suomen paviljongissa on keskitytty siihen samaan, mihin aina, eli huipputeknologiaan, luontoon, koulutukseen ja ympäristöasioihin, Chilen paviljongin ydin oli ihminen, aito chileläinen ihminen. Tai ainakin tuo oli minun kokemukseni paviljongista.

Loppuun vielä miete, mikä jäi Chilen paviljongissa omaan mieleeni. Kotiin palattuamme Kalle totesi, että huomasitko yhden hyvän mietteen. Meille molemmille jäi siis päällimmäisenä mieleemme sama asia. Tarkkaa käännöstä en todellakaan muista, mutta ajatus lienee tärkein:

"Jos ei tunne ihmisiä, miksi asua heidän kanssaan samassa kaupungissa"

Muuttoa suunnittelevalle!

2010-08-29T13:29:00.010+08:00

Victory - tai ainakin sitä minä luulen tuon sormimerkin tarkoittavan.

Tytöt tappelevat yhä enemmän ja enemmän. Toisaalta myös leikkivät ja pelleilevät yhdessä yhä enemmän!

Moni kyselee vinkkejä, mitä kaikkea tulisi huomioida, kun suunnittelee muuttoa Shanghaihin. Itsekin olisin noita vinkkejä aikoinaan kuumasti kaivannut. Hassua on se, että nyt, kun asiaa tivataan minulta, en oikein tiedä, mitä vastaisin. Yleensä ihmisiä kiinnostaa (kuten minuakin kiinnosti), missä kannattaisi asua, minne laittaa lapset kouluun/ leikkikouluun, mikä on hyvä sairaala/ lääkäri, mitä ottaa mukaan Suomesta jne. Nuo ovat kuitenkin kysymyksiä, joiden vastaus riippuu pitkälti kysyjästä. Asuinpaikan/ -muodon valintaan vaikuttaa miljoona eri asiaa, ja lopulta koulut ja sairaalat/ lääkärit määräytyvät tuon ympärille. Suomesta kannattaa ottaa mukaan peruslääkekaappi ja haluamiaan ruokatarvikkeita (esim. kahvia ja ruisleipää), mutta toisaalta niitä ei voi laittaa tulemaan rahdin mukana ja matkalaukut täyttyvät jo kaikesta muustakin. Ruisleipää saa täältäkin ja kahvia voi pyytää Suomesta tulevilta vierailta/ kollegoilta.

Yksi asia olisi helpottanut omaa sopeutumistani uuteen kaupunkiin huomattavasti. Olisi kannattanut etukäteen etsiä joku kontakti Shanghaista, jonka kanssa olisi voinut vaihtaa ajatuksia muutosta, ja tänne sopeutumisesta. Olisi ollut ihan alussa edes joku tuttu, kenen kanssa kahvitella ja viettää aikaa edes silloin tällöin. Nyt ensimmäiset pari kuukautta olivat todella yksinäisiä. Parasta olisi, jos tuo kontakti olisi edes hieman samassa elämäntilanteessa. Jos minä olisin vaihtanut ajatuksia komennuksella olevan yksinäisen poikamiehen kanssa, olisin luultavasti purskahtanut itkuun, sillä niin erilaisia alkukokemuksemme Shanghaista oletettavasti olisivat. Itse olisin kaivannut nimenomaa toista pienten lasten kanssa kotona olevaa äitiä. Shanghain suomalaisten toimintaan kuuluu nykyään mentorointi, minkä oletan olevan ihan hyvä tapa löytää seuraa itselleen. Mikäli puolison yrityksellä on täällä jo muita suomalaisia, kannattaa heihinkin olla yhteydessä. Jokainen löytää varmasti jossain vaiheessa ne omat "piirinsä", mutta se vie yllättävän paljon aikaa ja energiaa.

Asunnon/ asuinalueen valinta onkin sitten oma juttunsa. Yleensähän yritys määrittelee budjetin, mitä asunto saa maksaa ja sitten vain etsimään. Koska kaupunki on suuri ja työmatkan pääasiassa järjettömiä, kannattaa asunnon etsintä omasta mielestäni rajoittaa kohtuulliselle etäisyydelle työpaikasta. Mikäli perheessä on kouluikäisiä lapsia, on järkevää miettiä myös koulumatkojen pituudet. Noiden lisäksi muiden vinkkien antaminen onkin sitten vaikeampaa, sillä siirrytään makuasioihin. Muuttaako villaan, rivi- vai kerrostaloon kaupungin laitamille rauhallisemmilla ja väljemmille vesille vai kaupungin keskustaan hieman ahtaampaan ympäristöön?

Kodin valintaa vaikeuttaa kiinalainen rakentamisen laatu, mikä on todella surkeaa. Tiukat aikataulut ja halvimmat mahdolliset materiaalit aiheuttavat sen, että asunnot kulahtavat jo muutamassa vuodessa aivan surkeaan kuntoon. Ja remontointinkin tarkoittaa yleensä sitä, että "virheet" vain piilotetaan uuden pinnan alle. Esim. kuntosalini seinät ovat aivan kaamean homeen peitossa. Niimpä homeinen maaliseinä peitettiin muovisilla sisustuslevyillä. No, ei aikaakaan, kun home levittäytyi levyjen alta laajemmalle aluelle. No, lisää levyjä seiniin, sillähän se ongelma ratkeaa. Hyvännäköinenkin asunto voi siis olla todellinen pommi, eikä tuota voi tietenkään etukäteen tietää. Luulempa, että suurin osa perheistä muuttaa ainakin kerran komennuksensa aikana erilaisten asunto- ongelmien takia.

Omalta osaltani pääsin helpolla asunnon etsimisen suhteen. En voinut lentää viimeisilläni raskaana, eikä asunnon metsästäminen vastasyntyneen kanssa juurikaan houkuttanut. Niimpä homma jäi Kallen vastuulle. Asunnon suhteen meillä on käynyt tuuri. Yllätyksiä ei ole paljastunut ja vuokranantajakin on hyvä. Hän on asunut vuosia Jenkeissä, joten ymmärtää edes hieman pitkänenin vaatimuksia. Kommunikointi sujuu, ja hommat hoituvat yleensä päivässä tai parissa. Toisaalta vuokranantaja on kuitenkin pohjimmiltaan kiinalainen, joten sopimuksemme lähetyessä loppuaan, kiinnostus asumismukavuuttamme kohtaan on kummasti lopahtanut. Kesälle sovitut korjaukset ovat vieläkin osittain tekemättä. Toisaalta eipä itseänikään jaksa enää kamalasti kiinnostaa, onko joku halogeenilappu totaalisesti rikki vai ei.

Asuinalueemme onkin sitten kinkkisempi juttu. Jos työpaikan sijainti ei olisi niin tarkkaan määritellyt asuinaluettamme, tuskin olisimme koskaan päätyneet ydinkeskustaan. Ovathan Pudongin uudet alueet ja Puxin laitamat paljon hienompaa ja "kiillotetumpaa" Kiinaa. Nuo alueet nähtyämme, olisimme luultavasti päätyneet jonnekin niistä. Mutta onni onnettomuudessa, päädyimme keskustaan ja uskon, että tämän on ollut meille paras paikka. En ole tietenkään muualla Shanghaissa asunut, joten en voi tietää, olisinko viihtynyt toisaalla paremmin. Koska asumme keskellä kaikkea, etäisyydet ovat kohtuullisia. Vierestä kulkee Shanghain siisti ja toimiva metro, mitä valitettavan harva länkkäri käyttää. Minun on ollut pakko tutustua monenlaisiin ihmisiin, sillä ympäriltäni puuttuu päivittäinen Suomi- yhteisö. Ja mikä parasta, yllättävän paljon tarpeellista on kävelyetäisyydellä kodista. Pari korttelia pohjoiseen ja tarjolla on oikeaa, vanhaa Shanghaita. Tuo onkin ollut yksi vieraidemme lempparinähtävyyksistä, kävellä vanhoilla kujilla ja katsella oikeaa, shanghailaista elämää. Joitakin ällöttää, minua kiehtoo.

Kun etsimme itsellemme uutta Suomi -kotia, moni totesi, että nythän teidän on helpo muuttaa johonkin lähikuntaan, kun olette tottuneet pitkiin välimatkoihin. No, voisihan sitä noinkin ajatella, mutta meille on käynyt toisin. Jos vain mahdollista, haluamme asua lähellä kaikkea. No, lähellä kaikkea ei voi asua, mutta vapaa- aikamme haluamme käyttää muuten kuin siirtymällä paikasta toiseen. Toisaalta taas täytyy todeta, että olen aina asunut kävely-/ pyöräilymatkan päässä työpaikastani, joten en tiedä, paljonko pitkät työmatkat rasittavat. Mutta tällä hetkellä olen tyytyväinen, ettei minun edes tarvitse tietää :)

Shanghain siisti ja toimiva metro! Tytöt rakastavat metromatkoja. Kalle oli eilen aamupäivän töissä, joten me nappasimme tyttöjen kanssa metron ja menimme piiiiiitkälle lähes 7 -linjan päähän isää vastaan. Samalla keikalla kävimme yhden huonekalutehtaan alessa. Ale oli turha, mutta metromatka hauska, kuten näkyy!

Viikonloppu -ayit työntouhussa!

Tieto lisää tuskaa!

2010-08-24T13:54:00.005+08:00

Ennen Kiinaan muuttoa kävimme Kallen kanssa kulttuurivalmennuksessa, mistä muistaakseni joskus kerroinkin. Valmennuksessa molempien tuli asettaa tavoitteet shanghainelämällemme. Omat tavoitteeni olivat muistaakseni selvitä ilman avioeroa, parantaa omaa kielitaitoa ja tutustua kiinalaiseen kulttuuriin ja tapoihin parhaan kykyni mukaan. Oletan, että selviämme ilman avioeroa ja luulempa kielitaitonikin hieman parantuneen.

Tuon viimeisen tavoitteen vuoksi sairastuin kevään aikana jonkinlaiseen ähkyyn. Ahmin liikaa, ja etenkin liian raskasta tietoa, enkä jaksanutkaan sitä enää sulattaa. Tuolla ahmimisella yritin löytää vastauksia sille, miksi kiinalaiset toimivat, kuten toimivat. MAO -kirja antoi vastaukseen aika moneen kysymykseen, mutta herätti toisaalta monta uutta kysymystä.

Maassa on muutamia asioita, mitkä eivät oikein sovi länsimaalaiseen mieleeni. Mikäli näet loukkaantuneen, ÄLÄ ikinä mene auttamaan, sillä viimeinen loukkaantuneeseen tai kuolleeseen koskenut on syyllinen. Luulin tuota kaupunkilegendaksi, kunnes ystäväni kertoi pari omalle kohdalleen osunutta tapahtumaa. Mummo jää auton alle ja jää tielle makaamaan. Pällistelijöitä riittää, mutta kukaan ei tee elettäkään auttaakseen. Jonkin ajan kuluttua paikalle saapuu poliisi, vie mummon kauppakassit ja polkupyörän mukanaan, mutta jättää mummon makaamaan elottomana tielle. Toisessa tapauksessa mies on lentänyt auton ikkunan läpi kolarissa ja makaa kadulla kurkku auki. Poliisit seisovat vieressä ja heittelevät miehelle nenäliinoja, mutta eivät vahingossakaan auta miestä. Jos kiinalaiset itse pysyttelevät erossa loukkaantuneista, eipä niitä varmaan kannata pitkänenänkään käydä hypistelemässä. Karua, mutta totta. Toinen ohje on, kun joudut osalliseksi onnettomuuteen, häivy paikalta. Kiinalaiset rakastavat pitkänenien rahastamista, joten maksumies määräytyy usein sen mukaan. Jokunen tarina on kuultu mm. kaatuneista pyöräilijöistä, jotka ovat tyytyväisinä, hyväkuntoisina jatkaneet jo matkaansa, kunnes ovat huomanneet kaatumisen aiheuttaneen auton täynnä pitkäneniä. Ja ei kun takaisin maahan makaamaan kovin loukkaantuneena :)

Itse jouduin viime viikolla myös pohtimaan , lisäänkö ystäväni tuskaa tiedolla. Rebecca kävi tutustumassa uuteen kotikaupunkiinsa Guangzhouhun ja palasi kotiin itkien. Kaupunki on kamala, hyväkuntoisia auntoja on heikosti tarjolla ja asuntojen hintataso järjetön, huomattavasti Shanghaita korkeampi. Lasten koulut ovat kaukana keskustasta, joten bussissa täytyy istua yli tunti suuntaansa. Ennakkoluulottomasta asenteesta huolimatta homma ei siis mennyt ihan niin kuin Strömsössä. Mietin pitkään, lisäänkö Rebeccan tuskaa kertomalla näkemästäni vai annanko olla. Juteltuani Sharlenen kanssa päätin kertoa, että todistin viime perjantaina Rebeccan ayin totaalista maltin menettämistä hoidokkeihinsa. Jack ja Amelia saivat ulkona aikaan typerän riidan, minkä seurauksena Amelia sai raivarit. Jokainen temperamenttisen 4- vuotiaan tytön äiti tietää, ettei noista raivareista todellakaan puutu itkua, draamaa, kiljumista ja uhoa. No, tuostakos ayi pillastui, ja pillastuikin ihan tosissaan. Huusi ja räyhäsi Amelialle mielestäni aivan liian pahasti, enkä ole ihan varma, läimäyttikö poskellekin. i tarkoita sitä, että ayi saisi tehdä samaa.

Kyseessä on siis sama ayi, joka joutui aiemmin siihen "koiratappeluun". Sharlene oli ehdottomasti Rebeccalle kertomisen kannalla, sillä hänen mielestään kyseinen ayi on kovin temperamenttinen hermostuessaan, mikä tarkoittaa kiinalaiseen mittapuuhun suhteutettuna TODELLA temperamenttista. Nyt Rebecca sai sitten lisää murehdittavaa, kun pohtii, onko ayi käyttäytynyt aina noin, vai vasta nyt, kun tietää, ettei ole enää mitään menetettävää, työsuhde kun päättyy joka tapauksessa parin viikon päästä. Olen aina kuunnellut hieman varauksella perheiden kertomuksia täydellisistä, ihanista ayeista, jotka rakastavat perheiden lapsia ja ovat NIIN ihania. Samoja tarinoita olen kuullut useamman kerran myös Rebeccan kertomana, minkä vuoksi ayi onkin kovin haluttua "tavaraa" vapautuessaan syyskuussa. Tosin ayin käytös yllätti minutkin täysin. Itse ajattelen ayien tekevän vain työtään ilman suurempia tunteita. Heidän tavoitteenaan on tienata mahdollisimman helposti ja mahdollisimman paljon, kuten kaikilla muillakin kiinalaisilla. Ilman minkäänlaista luottamusta lapsiaan ei tietenkään voi jättää muiden hoidettavaksi, mutta kyllä minä ainakin myönnän miettiväni, mitä kotonani tapahtuu, kun ovi sulkeutuu perässäni. Jos ei muuta, niin kyllä lapset ainakin sen tajuavat, että jäivät aikuisen kanssa, joka ei sano EI. Ja tuo tilaisuus tuskin jää käyttämättä!

Tilasin toukokuun lopussa Hongqiaon kukkamarketin huonekaluliikkeestä meille lipaston. Kalle suunnitteli ja piirsi, selitti minulle, minä selitin kauppiaalle, joka kertoi tehtaalla, mitä haluamme. Jotta ei nyt menisi ihan kiinalaisten haukkumiseksi, niin saimme kyllä juuri sitä, mitä halusimme, vaikka mukana oli noinkin monta riskitekijää. Vielä pari Kiina- juttua haluaisin hankkia, sitten riittää. Kiina saa näkyä Suomi -kodissamme pienenä mausteena, mutta mitään pikkukiinaa en ajatellut muuttokonttiin tunkea.

Lipasto! Kuva on huono, sillä lipasto on kapealla käytävällä, enkä saanut kuvattua sitä enempää edestä.

Lopuksi vinkki Shanghain asujille. Kävimme kyselemässä sohvia Caojiadu Furniture Marketilla. Marketin alimman kerroksen vasemmassa takanurkassa on liike, joka tekee tilauksesta huonekaluja. Liikkeessä on muutamia malleja, mutta pääasiassa mallit valitaan mm. IKEAn ja BoConceptin esitteistä. Kysyimme hintaa BoConceptin Lugo -sohvalle. Hinta oli 1500 rimpulaa kankaalla tai tekonahalla ja tuplat aidolla nahalla. Lisäksi paikasta saa liukuovikaapistoja huokeaan hintaan. Market sijaitsee osoitteessa 121 Channing Lu (near Jiangsu Lu). Channing Lulla on portti, mistä mennään sisään. Furniture Market on heti vasemmalla.

Caojiadu Furniture Market, Channing Lulle näkyvä portti!

Ihana koti!

2010-08-11T18:46:00.018+08:00

Suomi -loma on lusittu ja blogin kesätauko päättynyt. Loma meni perinteisissä merkeissä juhannusta ja häitä juhliessa, ystäviä ja sukulaisia tapaillessa, mökkeillessä, grillatessa ja syödessä, syödessä ja grillatessa, huvipuistoillessa, uidessa, uidessa ja vielä kerran uidessa. Ja hieman normaalista kesästä poiketen asuntonäytöissä kierrellen. Kuvat puhukoon puolestaan.

Kävelyretkellä serkujen kanssa!

Uusia perunoita kului kilokaupalla, niitä pestiin urakalla!

Nuorempi uimamaisteri!

Veneretkellä mummun ja papan kanssa!

Eipä tehnyt mieli etelämmäksi rantalomalle!

Ella heittää palloa serkkujen välisissä urheilukilpailuissa!

Kaikki voittivat ja saivat palkinnoksi jäätelön! Hyvä kisa! Loppukesästä Seela jopa hokasi, kuinka pituutta hypätään!

Seela ja Elsi -serkku huvipuistossa!

Asta -myrskyn aattona veneretkellä luodolla. Yöllä sitten kuunneltiinkin mökissä melkoista ryskettä!

Myrskyä edelsi tuskaisen kuumuus ja kova tuuli. Nyrkkipyykki kuivui hetkessä!

Järven ja puhallettavan lastenaltaan lisäksi tytöt uivat paljussa.

Loma päättyi tältä erää viimeiseen Helsinki-Shanghai -lentoon. Helsinki- Vantaan leikkipaikka sytyttää aina, mutta saa ainakin hetken odotella meidän neitejä :)

Muumeja, jee jee!

Lomalla en juurikaan uhrannut ajatuksiani Kiinalle. Pienen uhrauksen tein pari viikkoa ennen loman loppumista, kun aloin harmitella Shanghaihin paluuta. Ei olisi napannut sitten yhtään, ei! Lopulta ajatus loman loppumisesta ja omaan kotiin lähtemisestä alkoi jopa kiehtoa. Maanantaina elinkin sitten ihme hurmoksessa, kun tulimme kotiin. Kyllä koti on aina koti, vaikka olisikin Shanghaissa :) Seitsemän viikkoa toisten nurkissa oli tehnyt tehtävänsä.

Heti tiistaiaamuna suuntasimme compoundimme mammajengin kanssa läheisen ostarin leikkipaikalle ja kahvilaan vaihtamaan kesän kuulumiset. Rebecca ilmoitti heidän olevan Shanghaissa enää neljä viikkoa, minkä jälkeen heidät "pakkosiirretään" Guangzhouhun. Elämä siis jatkuu Kiinassa, mutta hieman Shanghaista poikkeavissa ympyröissä. Lohduttelin Rebeccaa, että missä tahansa viihtyy, jos löytää mukavan asunnon ja kivoja ystäviä ympärilleen. Tuo tuskin on kovin vaikeaa kyseisen perheen tuntien.

Ostarin leikkipaikalla minulle sitten valkeni taas tämä shanghainelämän totuus. Istuskelin jonkun vemputtavan kieputtimen vieressä, katselin lasten päätöntä menoa ilman minkäänlaisia rajoja ja kuuntelin kaameaa meteliä. Yritin pohtia, mikä on vikana, kun tämä touhu ei jaksa minua enää viihdyttää. Ostarikeikan jälkeen luin Tarjan blogia, missa hän pohti shanghainelämän keinotekoisuutta, ja koin mielettömän ahaa -elämyksen. KEINOTEKOISTA! Sehän tässä mättää. Suurin osa tekemisistäni ja olemisistani on täysin keinotekoista, normaali eläminen ja oleminen ei riitä tai sitä ei vaan yksinkertaisesti ole. Olen kai luonteeltani kovin tylsä, mutta tykkään ihan vain peruspuuhastelusta. Miksi tuollainen peruspuuhastelu ei täällä sitten onnistu? En tiedä!

Enhän minä nyt täällä todellakaan tuskissani riudu. Nämä kaksi vuotta ovat yhdet elämäni parhaista, enkä ole kertaakaan katunut, että muutin Shanghaihin. Tässä kaupungissa ja tässä elämäntilanteessa kaksi vuotta vaan yksinkertaisesti riittää minulle. Yksi olisi ollut liian vähän, mutta kahdessa vuodessa olen saanut shanghainelämästä irti kaiken haluamani. Jos tiedossa olisi kolmas vuosi, porskuttaisin luultavasti tyytyväisenä eteenpäin, sillä asenne olisi aivan toinen. Sen verran kiehtovaa tämä ulkomaanelämä kuitenkin on, että seuraavan tilaisuuden tulle, minua ei luultavasti tarvitse kamalan kauaa houkutella siihen tarttumaan :)

Haaveenamme oli löytää lomamme aikana perheellemme uusi koti. Kiertelimmekin jos jonkinlaisia asuntoja, kolusimme omakotitaloja, paritaloja, rivitaloja ja yhden kerrostaloasunnonkin katsastimme. Samalla näimme mitä uskomattomampia kiinteistövälittäjiä ja hintapyyntöjä. Enkä kyllä yhtään ihmettele, miksi jotkut asunnot ovat myynnissä kuukaudesta toiseen, ja miksi toiset välittäjät vaan ovat selvästi parempia kuin toiset. Olin jo vaipua epätoivoon ja siirryinkin katselemaan vuokra-/ asumisoikeusasuntoja, kun etuoveen pompsahti iso, remontoitu rivitaloasunto juuri haluamaltamme alueelta. Katsastus paikanpäällä osoitti, että asunto oli juuri sitä, mitä etsimme. Asunto vapautuu syyskuussa, minkä jälkeen pitäisi tehdä pientä remppaa, jotta pääsemme valmiiseen kotiin vuoden lopussa. Ehkäpä tuo ihanan kodin löytyminenkin hieman himmentää tätä shanghainelämää, sormeni niin syyhyäisivät päästä uuden kodin kimppuun. No, saampahan nyt ainakin tehtyä hyviä (ja vähän vähemmän hyviä) hankintoja Kiinasta konttiin pakattavaksi ja uuteen kotiin kuljetettavaksi.

Jos Suomen kesä oli lämmin, eipä täällä Shanghain pätsissäkään ole valittamista. Eilen lämpömittari näytti varjossa 40 astetta, tänään mittari osoittaa 45 astetta. Todellista lämpötilaa en tiedä, sillä mittarin asteikko loppuu noihin lukemiin. Olohuoneen ja makkarin ilmastointi oli hajonnut lomamme aikana, neljä miestä korjasi sitä melkein koko eilisen päivän, ja saivat sen onneksi toimimaan. Yhteen jättitorakkaankin olen jo törmännyt, joten loman jälkeinen kotiutuminen on todellakin vauhdissa. Aikaero ei ole aiheuttanut minkäänlaisia ongelmia tytöille tai minulle, aivan huippu juttu! Kalle on tosin pyörinyt öitään hereillä, mutta tuo on huomattavasti pienempi ongelma kuin valvoa tyttöjen kanssa tuntitolkulla.

Kesätauko!

2010-06-21T17:38:00.007+08:00

Tätä näkyä ihailen päivittäin kävellessäni leikkikoululle. Silloin harvoin, kun ilma on kirkas, ja taivas edes hieman sinertävä, talot näyttävät oikeasti kauniilta!

Blogini elää hiljaiseloa seuraavat pari kuukautta, kun shanghainelämämme vaihtuu suomenelämäksi. Lentomme lähtee keskiviikkoaamuna, ja hikisen kuumaan Shanghaihin palaamme elokuun toisella viikolla. Lapset eivät taida ymmärtää, mitä Suomeen meneminen tarkoittaa, mutta me vanhemmat odotamme sitä ehkä enemmän kuin koskaan.

Lomapäivämme ovat tähän asti kuluneet ulkona hikoillessa, kuumetauteja sairastaessa, Muumia ja TiTi Nallea tuijottaessa sekä ystävien kanssa oleillessa. Ellan tauti oli ja meni, Seelalle sama tauti iski eilen illalla. Tänään käytin tytön varulta lääkärissä, jotta mahdolliset antibiootit kerkeisivät vaikuttaa ennen lentoamme. Tyttö on kuitenkin terve kuin pukki, lukuunottamatta lähes 40 asteen kuumetta. Kyseessä on siis täysin sama tauti, mikä Ellalla ja pihamme/ ystäväpiirimme muillakin mukuloilla. Toivotaan, että kuume laskee edes hieman keskiviikkoon mennessä.

Shanghain ilmanlaatu on ollut viimeiset pari viikkoa aivan järkyttävä. Oma astmani on ollut huonompana kuin koskaan shanghainelämämme aikana. Seelan piiputkin kaivettiin naftaliinista, kun keuhkot pihisivät, eikä henki kulkenut. Niimpä odotankin enemmän kuin innolla Suomen puhdasta ja raikasta ilmaa. Lisäksi odotan ruokaa, mikä maistuu hyvältä, tai ylipäänsä siltä, miltä sen pitäisi maistua. Odotan sitä, että pääsen kampaajalle niin, että osaan kertoa, mitä haluan, odotan autolla ajamista, ystäviä, sukulaisia, saunaa, siideriä, irtokarkkeja, ulkoilua ja lenkkeilyä. Odotan ihan kaikkea, mikä ei liity Kiinaan tai Shanghaihin!

Kiinalainen puhelinliittymäni ei toimi isoveljen ulottumattomissa, joten Suomessa minut tavoittaa siitä iänikuisen vanhasta puhelinnumerosta, joka on ollut käytössäni vuodesta -97. Sposti kulkee edelleen samaan työosoitteeseeni.

Lämmintä ja ihanaa kesää kaikille!

Kesä!

2010-06-12T19:50:00.027+08:00

Kesä saa sisäpihamme näyttämään ihanalta!

Compoundimme "mutkasilta"!

Tytöt tanssivat Edenin synttäreillä!

Ella Sennin synttäreillä!

Kesällä syödään ulkona!

Nyt on kai sitten virallisesti kesä, kun Seelallakin alkoi kesäloma. Shanghain kesä on mennyt ihan sekaisin, ja sää vaihtelee laidasta laitaan, mutta onneksi on sentään lämmintä. Ei mitään tuskaisen kuumaa, mutta lämmintä kuitenkin. Seelan juhlat sujuivat loistavasti, krokotiili lausui reippaasti vuiorosanansa ja lauloi monta laulua kiinaksi ja englanniksi. Lopuksi lahjottiin opettajia, oppilaita ja vanhempia. Opettajien lahjomiset hoitavat onneksi koulua pyörittävät vapaaehtoiset, joten itse ei tarvitse vaivata tuolla päätään. Jälleen jätettiin haikeita jäähyväisiä, enkä pysty edes kuvittelemaan, kuinka surkeaa on itse hyvästellä kaikki ystävät ensi jouluna, huhhuh. Jos asuisi vuosia ulkomailla, niin tottuisikohan tuohon joskus?

Seela odottaa jännittyneenä juhlan alkamista!

Ella, ayi ja Seela

Hi, we are the crocodiles. Please, let us in!

Krokotiili!

Lauletaan...

...ja lauletaan!

Seela tutkii todistustaan!

Tiistaina saimme nuoria vieraita Suomesta, joten kotonamme on riittänyt vilinää. Ella on ristinyt kaikki meillä vierailevat ihmiset iästä riippumatta mummoiksi ja papoiksi. Meillä on siis parhaillaan yksi pappa ja kaksi mummoa kylässä. Ellalle nousi keskiviikkoiltana korkea kuume ihan yllättäin, ilman nuhaa tai yskää. Käytin tytön eilen lääkärissä toteamassa, että korvat ovat ok, keuhkot ok ja nieluviljelykin ok. Lääkäri pyysi tulemaan tänään uudestaan, mikäli kuume jatkuu edelleen. Tutkivat tarkemmin (mm. verikokeet), jos korkea kuume on jatkunut yli 72 tuntia. Lääkäri itse epäili vahvasti, että Ella on seuraavana päivänä jo ihan kunnossa, itse en tuohon jaksanut uskoa. No, hyvin se lääkäri tiesi, sillä edellinen yö oli jo parempi, ja nyt kuumekin on poissa. Nyt tosin itselläni on kaamea yskä ja nuha ja Seelakin vaikuttaa sairaalta. Mutta toivotaan, että taudit häviävät muutamassa päivässä.

Koko viikko on ollut ihan hirveää hulabaloota, täysin itse aiheutettua tosin. Tiesin, että meille on tulossa vieraita, mutta siitä huolimatta buukkasin viikon täyteen ohjelmaa. No, ensi viikko on jo huomattavasti rauhallisempi, sillä Seelan leikkikouluun vieminen ja hakeminen eivät aikatauluta päiviäni, ja ohjelmaa on vähemmän. Keskiviikko on yleinen vapaapäivä, joten Kallekin on tuolloin kotona. Monet ovat olleet koko viikonloppun töissä, jolloin saavat ma, ti ja ke vapaiksi. Kallen töissä sovittiin, että viikonloppu on normaalisti vapaa, joten viikolla lomaillaan vain keskiviikkona.

Suomi- loma alkaa vähitellen stressaamaan yhä enemmän. Itse lomassahan ei ole mitään stressattavaa, mutta haaveemme löytää uusi koti tuottaa minulle päänvaivaa. Olin yhteydessä kolmeen suureen kiinteistövälitysfirmaan, ja kaikki olivat yhtämieltä siitä, että etuovi- ja oikotie -sivustot kertovat hyvin Tampereen alueen tarjonnan. Isoja asuntoja ei myydä "tiskin alta", kohteet päätyvät julkiseen myyntiin ja myyntiajat ovat kohtuu pitkiä. Noiden sivustojen tarjonta ei mielestäni ole kovin kummoista, hirveän montaa hyvää en ole sieltä löytänyt. Joku viisaampi voisi kertoa minulle ainakin sen, kuinka talojen hinnat määräytyvät. Hinnan perusteella ei voi päätellä YHTÄÄN sijaintia, asunnon kuntoa, onko kyseessä vuokra vai oma tontti jne. Kaukana Tampereen keskustasta olevaa, 90 -luvulla rakennettua, vuokratontilla olevaa omakotitaloa myydään kalliimmalla kuin parin kilometrin päässä keskustasta olevaa, 90- luvulla rakennettua, huomattavasti isompaa ja OMALLA tontilla olevaa omakotitaloa. Talot sijaitsevat "arvoltaan" samanlaisilla asuinalueilla. Onko tuossa mitään järkeä, mielestäni ei?! Onko myyjä siis vain kertonut välittäjälle, millä hinnalla hän haluaa talon myydä, ja välittäjä ei ole viitsinut sanoa, ettei pyyntihannassa ole mitään järkeä. No, olen täysin noviisi näissä asioissa, joten ehkä en vain ymmärrä, että poreamme ja "aikoinaan laadukkailla materiaaleilla sisustettu (lue: ovat edelleen varmasti ihan laadukkaita, mutta aivan kaameannäköisiä!)" -lause nostavat talon arvoa 100 000 eurolla!

Compoundimme leikkipaikka on ihan surkea ja likainen. Onneksi sisäpiha on iso ja mahtava. Leikkipaikalla ei juurikaan viihdytä, lapset löytävät aina kivempaa tekemistä muualta!

Vesi on hitti paikassa kuin paikassa!

Viemärikannestakin irtoaa iloa pitkäksi toviksi!

Välillä joku kiinalainenkin eksyy mukaan leikkeihin! Pyörät ja potkilaudat ovat tosi jees, ne on raahattava joka kerta pihalle, mutta todellisuudessa menopelit unohtuvatkin hyvin nopeasti äitien huolehdittaviksi.

Aina täytyy juosta...

...ja lujaa!!!

Kiipeillä voi muuallakin kuin telineissä!

Isot tytöt touhuilevat omiaan!

Kukkien repiminen on ehdottomasti kielletty!

Hassu viikko!

2010-06-03T21:32:00.013+08:00

Tuntuu, että viikon sisään on mahtunut vaikka kuinka paljon toimintaa, mutta tarkemmin ajateltuna en oikein edes tiedä, mitä. Lauantaina juhlimme 1- vuotissynttäreitä, minkä päätteeksi lähdimme naisporukalla penkomaan "kuormastapudonneiden" -kaupan mekkotarjontaa. Paikkahan oli melkoinen mekkotaivas, vaikkakin pieni ja sotkuinen. Löysimme Tarjan kanssa molemmat itsellemme kaksi aivan ihanaa luomusta, ja olisimme varmasti löytäneet enemmänkin. Vahinko, että Tarjalla oli kiire grillikemuihin, ja me muut jätimme miehet ja lapset leikkipaikalle ja erehdyimme sanomaan käyvämme ihan vaan pikaisesti... Molemmissa mekoissani oli hieman liian pitkät olkaimet, joten mekot ovat parhaillaan lähiräätälillä korjattavana. Esittelen luomukseni siis myöhemmin.

Sunnuntaina kävin ystävieni kanssa Hongqiaon kukkamarkkinoiden huonekalukaupassa jättämässä vihdoin ja viimein yhden hyllyn tilaukseen. Metsästimme myös lisää jakkaroita, joita typerinä ostimme Kallen kanssa aikoinaan vaan yhden, vaikka hintaa oli vain 100 rämpylää. Paikkaa, mistä jakkaran ostimme, ei enää ole, tai emme ole sitä ainakaan löytäneet. Nyt meille luvattiin uusivanha jakkara hintaan 300 rämpylää, aitoja vanhoja eräs huonekalukauppias lupasi diilata maaseudulta hintaan 200 rämpylää kappale. Vanhojen huonekalujen suosio on kasvanut valtavasti kiinalaisten keskuudessa, siksi näidenkin jakkaroiden hinta on pompsahtanut. Täysin samaa, Kiinasta tuotua pallia myydään Suomessa hintaan 100 euroa.

Näitä aitoja vanhoja haluaisin lisää!

Seelan leikkikoulu päättyy ensi viikon jälkeen. Perjantaina järjestetään kevätjuhla, graduation party, missä lapset esittävät mm. Nooan arkki -näytelmän. Seelalle on napsahtanut tällä kertaa krokotiilin rooli ja vuorosanoja "Hi, we are the crocodiles. Please let us in." on harjoiteltu ahkerasti. Saa nähdä, kuinka käy, kun arvovaltainen yleisö saapuu paikalle näytelmää katsomaan. Koulun päättymisen jälkeen pitäisikin keksiä tekemistä 1,5 viikoksi ennen Suomen lomaa. Tiistaina saamme vieraita Suomesta, tällä kertaa hyvin nuoria sellaisia, joten siinä on Seelalle onneksi ainakin vähän touhua.

Tällä viikolla olen huomannut kärsiväni hissipahoinvoinnista. Kiinan tuntini ovat Plaza 66:n toimistorakennuksen 19. keroksessa. Ei siis edes kamalan korkealla, mutta kuitenkin niin korkealla, että alan voida pahoin hissimatkalla. Koska tuntini alkaa yhdeksältä, en todellakaan ole ainoa, joka suuntaa nokkansa kohti kyseistä toimistorakennusta. Aamuruuhkassa hissi pysähtyy n. joka toisessa kerroksessa. 19. kerrokseen nouseminen kahdeksalla pydähdyksellä on melkoista hytkytystä. Loppumatkasta vatsalaukkuni sisältöä alkaa olla sitä mieltä, että vatkaaminen saisi jo loppua. Melkoisen hassu ilmiö tuokin :)

Tuon korkeimman tornin hississä voin pahoin torstaiaamuisin, yäk!

Nanjing Roadilla on selvästi käynnissä kilpavarustelu. Kaikki sai alkunsa siitä, kun Louis -setä päätti laajentaa residenssiään. Vuittonilla lienee varastossaan jokunen laukku, vähän jokaiseen lähtöön, niimpä hän laittoi yhden myös rakennustyömaansa suojaksi. Lähistöllä asusteleva rouva Dior oli ilmeisesti sitä mieltä, ettei Louis -setä saa viedä kaikkea huomiota itselleen, ja rakensi viereen suuruusmallin omasta käsveskastaan. Saa nähdä, lähtevätkö C -rapun perheet Cucci, Coach ja Chanel mukaan kisaan?

Louis -sedän raksatyömaa!

Kyllä Tampereen raatihuoneen niiiiin paljon porua aiheuttanut näköispressu sentään oli jotain! Vai mitä, hih?

Joo, kyllä siihen Finnairin sallimat 20 kiloa mahtuisi :)

Tämä rouva Diorin yritelmä on mielestäni aika surkea!

Takavasemmalla näkyy Cucci, joka ei ole antanut, ainakaan vielä, omaa panostaan kisaan!

Viikon pommista huolehti ystäväni Rebecca, joka kertoi miehensä saaneen eilen illalla tiedon, että firman Shanghain konttori lopetettaan kolmen viikon päästä. Perheelle ilmoitettiin, että tuolloin perhe joko palaa Australiaan työttömänä tai muuttaa Guangzhouhun, minne kaikki Aasian toiminnot keskitetään. Siis haloo, kolme viikkoa, eihän siinä ajassa kerkiä edes pakkaamaan! Eihän tämä todellakaan mitään outoa ja ihmeellistä ole, perheitä palautetaan kotimaihinsa jatkuvasti. Mielestäni on kuitenkin äärettömän epäinhimillistä, kuinka näitä asioita hoidetaan. Kuten Rebeccakin sanoi, hän ymmärtäisi, jos olisi ilmoitettu muuton tapahtuvan kolmen kuukauden päästä. Tuossa ajassa olisi edes pienen pieni mahdollisuus löytää uusi työ ja hoitaa käytännön asiat kuntoon, mutta kome viikkoa! En tarkoita, että expat- sopimuksella työskentelevien pitäisi olla jossain erityisasemassa kotimaissaan työskenteleviin verrattuna, mutta moni on laittanut koko elämänsä uusiksi vieraaseen maahan muuttaessaan. Esim. Rebeccan miehelle on annettu aikoinaan kaksi vaihtoehtoa. Muuta kolmeksi vuodeksi Kiinaan tai tule irtisanotuksi. Nyt irtisanominen on ehkä sittenkin edessä vuoden Kiinassa oleskelun jälkeen. On kuitenkin todella paljon isompi asia muuttaa töiden perässä kotimaastaan Kiinaan kuin kotimaan sisällä paikkakunnalta toiselle, mikä sekin on varmasti monelle lähes mahdoton ajatus. Mutta tätä kai tämä nykyään on, kenenkään palli ei ole niin vakaa, ettei sitä voitaisi viedä pyllyn alta!

No, tänään iiltapäivästä nousi esiin super -pieni, mutta kuitenkin pieni, mahdollisuus, että Rebeccan miehen työnkuva muuttuisi enemmän matkustelua vaativaksi, ja hän saisi pitää kotikonttorin Shanghaissa. Joku iso pamppu kun oli kaikkien hienojen suunnitelmien keskellä muistanut, että isoimmat ja tärkeimmät asiakkaathan ovat Shanghaissa, ja kyllähän sielläkin oikeastaan joku tarvittaisiin. Joo, aina ei voi muistaa niitä pieniä, olemattomia yksityiskohtia muutoksia suunniteltaessa :) Todella toivon, että saisivat jäädä Shanghaihin eniten tietysti Rebeccan perheen takia, mutta myös täysin itsekkäistä syistä. Haluan pitää ystäväni ja haluan myös, että Seela saisi jatkaa leikkejään parhaan, ja ainoan leikkikoulun ulkopuolisen, ystävänsä kanssa. Jos expat -elämää jatkaisi vuosikausia, kaipa siihenkin tottuisi, että ystävät lähtevät ja tulevat, eikä mikään ole pysyvää.

Iltapäivät olemme edelleen kuluttaneet ulkosalla. Illat kuluvat kylvyssä!

The vesipeto!

Ella, jonka mielestä kylvyssä on kivointa juoda salaa vettä. Äiti karjuu vieressä, mutta silmän välttäessä, tyttö hörppii vettä kaksin käsin. Vatsan bakteerikanta on ilmeisen kohdillaan, sillä ainakaan vielä ei oksenneta...

Jos ei pääse kylpyyn, käydään suihkussa, kaivetaan ämpärit esiin ja kylvetään sittenkin :)

Ystävyydestä, kehityksestä ja ystävyydenkehityksestä!

2010-05-28T21:41:00.005+08:00

Nuo ovat asioita, jotka ovat menneellä viikolla pyörineet mielessäni. Kehitys siitä syystä, että kävin torstaina Seelan kehityskeskustelut leikkikoulussa, täkäläisittäin meillä oli siis parental meeting. Ystävät taas ovat pyörineet mielessäni kesälomaa pohtiessani ja Suomeen paluuta ajatellessani.

Leikkikoulussa tehdään lapsille puolivuosittain laskemista, lukemista ja motorisia taitoja "mittaava" testi. Lisäksi testataan lasten arkipäiväisiä taitoja mm. vetoketjun avaaminen ja sulkeminen, paidan napittaminen, käsien peseminen jne. Lisäksi selvitetään, osaako lapsi vastata yksinkertaisiin itseä koskeviin kysymyksiin. Oikeastaan aika samoja juttuja, mitä Suomessa testataan neuvolassa. Koska testi on aina sama, on helppo tulkita, mitä lapsen kehitykselle on puolessa vuodessa tapahtunut.

Testin perusteella huomasi hyvin, kuinka Seelan kielitaito on parantunut, sillä 6 kk sitten osa tehtävistä oli jäänyt tekemättä puutteellisen kielitaidon vuoksi. Nyt Seela oli vastannut ainoastaan kahteen kysymykseen "En tiedä". Milloin on syntymäpäiväsi? Miksi käyt leikkikoulussa? Jälkimmäinen onkin aika kiperä kysymys :)

Motorisesti kaikki ovat lahjakkaita, vain kaksi juttua oli lasten taidoille liikaa. Kukaan lapsista ei osannut marssia siten, että kädet nousevat marssin aikana ylös - alas. Pelkkä marssiminen tai pelkkä käsien nostelu onnistuu, mutta niiden yhdistäminen ei. Toinen ylivoimainen tehtävä oli takaperin kuperkeikka. No, joopa joo!

Leikkikoulun mukaan lasten tulisi osata kaikki aakkoset pieninä ja isoina kirjaimina sekä numerot 30 asti. Seela tunnistaa aakkosista ehkä kolmasosan, ja osaa myös kirjoittaa nuo kirjaimet. Numerot neiti osaa 15 asti, mutta ei kyllä osaa kirjoittaa niistä montaakaan. Seela ja Amelia ovat luokan ainoat (ja vanhimmat), joille tuo vaatimus on hieman liikaa. Lisäksi molemmat tytöt kirjoittavat E:n siten, että kolmen sakaran sijaan sakaroita on neljä tai enemmän :) Totesin jälleen kerran opettajalle, että mikäli tuo ei suju Seelalta 6- 7 -vuotiaana, alkaa se ehkä hieman kiinnostaa minua, sitä ennen en välitä.

Opettaja oli kovin ihmeissään, kuinka Seela voi jatkuvasti sekoittaa e:n ja i:n. Yritin selitää, että e lausutaan englanniksi samoin kuin i suomeksi, mikä varmaan hieman sekoittaa Seelaa. Huulen pyöreydestä pystyi päättelemään, ettei asia oikein mennyt jakeluun henkilölle, joka ei ole eläissään opiskellut vierasta kieltä.

Seela sai kehuja organisointikyvystään sekä kyvystään ilmaista mielipiteitään selvästi ja varmasti. Joo, tuon tyttö osaa kyllä kotonakin. Lisäksi tuli kehuja siitä, ettei Seela koskaan kiusaa muita ja osaa leikkiä kaikkien kanssa. Jotenkin arvostan näitä kommentteja huomattavasti enemmän, kuin Seelan kykyä laskea 15:sta, pitää oikein kiinni kynästä tai taitoa tunnistaa kolmio, kartio, lieriö jne. Lisäksi opettaja mainitsi, että Seela on todella pelokas ja ujo, jos luokassa on outoja ihmisiä, ja tuolle pitäisi kuulemma tehdä jotain. No, jos jollain on vinkkejä, niin kertokaa ihmeessä!!! Lapsi on ollut aina arka ja ujo, tuota luonnetta on melko vaikea lähteä muokkaamaan. Vaikka voisi ehkä kuvitella, että Kiinassa asuminen olisi aika hyvä karaistuskoulu :)

Entäs se ystävyys sitten? Kesä lähestyy ja minä haaveilen jo täysillä sukulaisten ja ystävien tapaamisesta. Kaikkihan aina sanovat, että eniten tällaisilta komennusreissuilta jää kaipaamaan hyviä ystäviä. Tuota ei voi kiistää, jo pelkästään siitä syystä, että täällä on paljon enemmän aikaa ystäville kuin Suomessa, sillä eihän täällä juuri muuta olekaan kuin aikaa. Mutta entäs sitten, kun palataan Suomeen? Kuinka moni Shanghainystävyys kestää Suomessa? Täällä elämme kaikki samaa elämää, kaikki kuulumme ikäänkuin yhteen. Mutta, onko meillä enää Suomessa mitään yhteistä? Kun olin Seelasta äitiyslomalla ja kävin visiitillä töissä, koko työmaailma tuntui ihan oudolta ja kaukaiselta. Kun sitten äitiyloman jälkeen palasin töihin, meni muutama viikko, ja pääsin työminääni kiinni. Sen jälkeen kaikki äitiyslomajutut alkoivat kuullostaa lähinnä ahdistavilta, eikä kertomukset kakkavaipoista voineet vähempää kiinnostaa. Ja niinhän siinä kävi, että jäädessäni äitiyslomalle Ellasta, meni pari viikkoa ja paasasin taas suu vaahdossa neuvolakäynneistä, liitoskivuista, kakkavaipoista jne., eikä työelämä kiinnostanut yhtään. Kauanko siis menee, että Shanghaiminiemme takaa puskee esiin Suomiminä, ja kuinka paljon meillä on sen jälkeen yhteistä? Tuollahan ei sinällään ole edes mitään merkitystä. Minulla on täällä hyviä ystäviä, se on tärkeintä. Jos ystävyys kestää vielä Suomessakin, se vasta huippua onkin!

Suomi- ystävyyksiäni enemmän olen viimepäivinä analysoinut ystävyyttäni Sharlenen ja Rebeccan kanssa. Koska tätä perjantaita lukuunottamatta ilma on ollut koko viikon aivan upea, olemme kuluttaneet iltapäivät porukalla ulkona. Isot lapset leikkivät keskenään, pienet touhuilevat omiaan ayien valvonnassa, joten me olemme saaneet nauttia auringosta ja juoruilla. Tiivis yhteiselomme on korostanut entisestään minua jo aiemmin ärsyttänyttä asiaa. Olen nimittäin täysin ulkopuolinen lähes kaikissa asioissa, mistä puhumme. Suurin syy tuohon on se, etten pysy millään mukana jutuissa kahden natiivin englannin puhujan seurassa. Kun miettii, millaisella paatoksella itse suomalaisten kanssa asioita tilittää, on täysin ymmärrettävää, että selvästi heikompaa soomea pohova, ei pysy millään mukana. Toki ymmärrän, mistä puhutaan ja otan osaa keskusteluihin, mutta en tule ikinä pääsemään juttuihin käsiksi samalla tasolla kuin ystäväni. Toinen ärsyttävä asia on se, että puhummepa melkein mistä tahansa asiasta, olemme kuin eri planeetoilta. Ilmeisesti Yhdysvallat ja Australia ovat melko läheiset planeetat, mutta Eurooppa ja etenkin Suomi on ihan oma lukunsa. En yksinkertaisesti enää jaksa aloittaa kaikkia juttujani perinpohjaisella selostuksella "No, joo mutta Suomessa...". Vasta viime aikoina olen tajunnut, että Suomi on TODELLA outo maa Euroopan ulkopuolella. Ei kyllä käy kateeksi niitä ulkomaalaisia, jotka joutuvat sopeutumaan suomalaiseen elämään ja systeemiin. En tarkoita sitä, että siinä olisi välttämättä mitään vikaa, mutta on se vaan monelle NIIN erilainen.

Esimerkkinä voin mainita, että keskustelemme vaatemerkeistä, tv- sarjoista, musiikista tai elokuvista, mistä en ole koskaan edes kuullut. En tosin ole mikään aiheiden asiantuntija, mutta kyseisissä keskusteluissa en ole oikeasti tajunnut yhtään, mistä puhutaan. Raskaudet, lasten syntymät, tulevat kouluvuodet, töihinpaluut yms. on käsitelty miljoonaan kertaan. Minä putoan pois kelkasta jo siinä vaiheessa, kun minulta kysytään "Kuinka valitsit itsellesi synnytyslääkärin, -sairaalan ja -tavan". Ja taas aloitan vastaukseni "Mutta, kun meillä Suomessa noita ei saa valita...". Töihin kyseiset rouvat eivät aio koskaan palata, eivätkä pysty yhtään ymmärtämään omaa haluani tehdä töitä. Kauhistelevat vain sitä, kuinka en töihin palattuani kerkeä ollenkaan olemaan lasteni kanssa. Ja samaisten tyyppien lapset aloittavat syksyllä kokopäiväisen koulun, eli lähtevät bussilla kouluun klo 7.15 ja palaavat kotiin klo 16.30. Aika on pidempi kuin työpäiväni, joten oletettavasti töihin palattuani vietän lasteni kanssa ihan yhtä paljon aikaa kuin täällä monet kotona olevat äidit.

Olen todennut jo varmaan kymmenen kertaa, mutta toteampa vieläkin, että ystävyyteni Sharlenen ja Rebeccan kanssa on kuitenkin ollut Shanghainelämäni henkireikä. Ilman heidän jokapäiväistä seuraansa olisin pakannut kamani jo moneen kertaan ja muuttanut (tai ainakin uhannut muuttavani) takaisin Suomeen. Tarvitsin sitä Suomessa, ja tarvitsen sitä täälläkin, että voin lähteä lasten kanssa ulos, ja tiedän löytäväni sieltä seuraa. Tämä on syy, miksi en voisi muutaa maalle. Tulisin hulluksi, mikäli en saisi päivittäistä aikuiskontaktikiintiötäni täyteen. Kaikesta ihanasta ja mielettömästä huolimatta, mitä olen Sharlenen ja Rebeccan kanssa kokenut, tiedän, ettei ystävyytemme tule jatkumaan kovinkaan kauaa Suomeen palattuani. Syynä on yksikertaisesti vain se, ettei Suomi-, Australia- ja Yhdysvallatminillämme ole juurikaan mitään yhteistä.

Vihdoinkin lämmintä!

2010-05-21T22:51:00.008+08:00

Täällä on vihdoinkin lämmintä. Ei tosin mitään verrattuna edellivuoden lämpötiloihin, mutta lämmintä kuitenkin, ei tarvitse enää palella. Menee taas hetken aikaa totutellessa, että pitkät housut ja pitkähihainen paita on liikaa, vaikka ulkona näyttäisi kuinka kylmältä. Ulkona on harvoin aurinkoista ja kirkasta, joten lämpötilaa on lähes mahdotonta päätellä sisältä käsin. Tai, kurkkaus ulos ikkunasta paljastaa kiinalaisten pukeutumisen ja se kertoo aika paljon. Jos ulkona näkyy porukkaa ilman takkia, lämmintä on varmasti yli 30 astetta. Takki on tiukasti päällä vielä reilussa 20 asteen lämmössä.

Viime lauantaina kävimme katsomassa Muumipappa ja meri -näytelmän Shanghai Grand Theatressa. Näytelmä oli kiinalainen original copy. Tässä teatteriseurueemme poseeraa "nenättömän" Muumimamman kanssa. Ella vielä hieman empii kuvaan tuloa...

Tämä viikko onkin mennyt pitkälti ulkona oleillessa. Keskiviikkon leikkitreffitkin pidettiin ulkona, ja Ella reppana pääsi ensimmäisen kerran taaperoelämänsä aikana hiekkalaatikolle, mikä ei ole kovin yleistä herkkua tässä maassa. Hienohelmalla meni hetki totutellessa, sillä hiekka ei olisi saanut tarttua käsiin, tunkeutua kenkiin tai ylipäänsä olla ollenkaan olemassa. Lopulta yhteiselo tämän suomalaisten leikkikenttien peruselementin kanssa alkoi sujua. Kesällä täytynee treenata hieman lisää. Voi muuten olla, että Suomeen palattuamme päiväkodin piha on hieman liian karu paikka Ellalle.

Seela tuunailee siskoaan edelleen mielellään tarroilla!

Viime perjantaina compoundimme leikkipaikalla sattui ikävä välikohtaus. Rebeccan ayi oli ulkona lasten kanssa, onneksi seurana oli myös Sharlene ja pojat. Rebeccan ayi oli kehoittanut kiinalaista koirankusettajaa viemään koiransa pois leikkipaikalta (koira mm. laski liukumäkeä), sillä lapset pelkäsivät sitä, eikä leikkipaikka muutenkaan ole koiria varten. No, koiran omistaja oli tästä hermostuneena lyönyt ayia ja ayi tietysti takaisin. Lopulta kaikki paikalla olleet koiratyypit olivat tulleet mättämään ayia, joka oli siis puolustanut yksin itseään n. 10 koiraihmistä vastaan. Tässä vaiheessa Sharlene oli häipynyt lapset mukanaan ja soittanut Rebeccalle, että ayiasi mätetään pihalla. Lopulta tilanne laukesi siihen, että Rebecca soitti miehensä kanssa poliisit paikalle. Tässä vaiheessa tappelua oli seuraamassa jo useampi kymmenen henkeä, joista suurin osa compoundimme vartijoita, eikä kukaan tehnyt elettäkään puuttuakseen tappeluun.

Seela ei suinkaan ollut tappelussa mukana, hänen silmäkulmaansa hyökkäsi sohva, ihan yllättäin.

Rebecca sekä heidän vuokranantajansa ovat tehneet compoundimme managementille kirjalliset valitukset tapahtuneesta. Lähinnä siis siitä, että leikkipaikalle pitää laittaa ehdoton koirakielto, mutta erityisesti valittivat vartijoiden käyttäytymisestä, tai siis käyttäytymättä jättämisestä. Surkeaksi tilanteen tekee se, että tosi kiva ja hyvä ayi tuntee nyt olonsa ulkona tosi epämiellyttäväksi eikä uskalla mennä lasten kanssa ollenkaan yksin ulos.

Ella ja maitopaussi!

Tapahtunut kuvaa mielestäni hyvin kiinalaisten luonnetta. Ayi, joka ei siis asu tässä compoundissa, "komensi" oman arvonsa tuntevaa rouvaa. Sehän ei sovi, ei sitten ollenkaan. Siitä täytyy ehdottomasti suuttua. Kiinalaiset ovat järjettömän äkkipikaisia, ja harva se päivä näen kaduilla ihmisten nahistelevan, läpsivät ja välillä jopa lyövän ihan kunnolla toisiaan. No, miksi ayi ei vain esim. haistatellut koirarouvan perään ja poistunut paikalta? En tiedä. Olisiko hän menettänyt kasvonsa, mikäli olisi "luovuttanut", eikä alkanut tapella vastaan? Olen useammasta eri lähteestä lukenut, että tässä maassa kytee aikapommi. Kiinalaiset ovat tottuneet jo vuosien ajan valtaisaan talouskasvuun ja paraneviin elinoloihin. Ikuisuuttahan tämä ei jatku, ja jo nykyinen maailman lama aiheuttaa täällä tyytymättömyyttä. Porukkaa on kuin pipoa ja kaikki ovat yhtä äkkipikaisia ja omaa etuaan tavoittelevia. Kun nämä hermostuvat, saa Kiinan armeija ja poliisilaitos itselleen lisää tehtäviä.

Entäs sitten vartijat, joiden tehtävänä on compoundin turvallisuuden takaaminen. Päivittäinen työ on portin ja ovien avaamista. Kuka tahansa pitkänenä pääsee ainakin päiväsaikaan porteista/ ovista sisään, kun mulkaisee vartijaa ilmeellä "avaa portti/ ovi!". Kyselyihin vastataan ilmeellä "En ymmärrä, avaa jo se portti/ ovi!". Tappelutilanteessa kukaan ei ollutkaan kertomassa vartijoille, kuinka pitäisi toimia. Jos ei tiedetä, miten toimitaan, kiinalaiset ovat tekemättä yhtään mitään. Tuo on niin yleistä kiinalaisessa työelämässä. Kun kohdataan ongelma, ollaan hiljaa ja odotetaan, että pomo huomaa ongelman ja kertoo kuinka se ratkaistaan. Ja vahingossakaan ei sanallakaan mainita ongelmasta ajoissa.

Kiinalaisten ongelmanratkaisukyky on täysi nolla. Tästä on hyvänä esimerkkinä suuren suuri ongelma Shanghain lentokentällä, kun olimme matkalla Lhasaan. Lensimme siis Shanghaista Xi'aniin, mistä jatkoimme Lhasaan. Jostain kumman syystä check-in -täti antoi perheestämme kahdelle liput Shanghai - Lhasa ja kahdelle erilliset liput Shanghai - Xi'an ja Xi'an Lhasa. Ennen passintarkastusta Kalle laittoi liput ja laput jokaisen passin väliin helpottaakseen tarkastajan työskentelyä. No, tarkastajan ensimmäinen tehtävä oli repiä liput ja laput pois passien välistä, sekoittaa ne pöydälleen ja alkaa pohtia, kuinka meillä on kuusi lippua ja neljä matkustajaa. Yritimme selittää tilannetta, mutta ei mennyt jakeluun. Lipuissa ja passeissa luki SELKEÄSTI henkilöiden nimet, joten niiden yhdistäminen ei voinut olla kenellekään täysijärkiselle mahdoton tehtävä. Lippujamme ja passejamme kävi yhdistelemässä valehtelematta ainakin kuusi ihmistä ja lopulta he luovuttivat. Passit, liput ja laput lyötiin meille yhtenä kasana käteen ja todettiin hyvää matkaa. Olin aivan raivoissani ja kirosin Kallelle, miten voivat olla niin tyhmiä, etteivät osaa yhdistää lippua ja passia toisiinsa. Kalle totesi tyynen rauhallisesti, että mietipä, miksi olen usein niin pahalla päällä työpäivien jälkeen, kun joudun päivästä toiseen ratkomaan vastaavia ongelmia työntekijöiden puolesta. Ja ihan oikeitakin töitä pitäisi tehdä.

Leikkikoulu!

2010-05-16T14:48:00.011+08:00

Minulla on usein tunne, etteivät lapseni osaa leikkiä, eivät yksin, eivätkä ainakaan yhdessä. Tuntuu, että molemmat pörräävät ympäri kotia osaamatta tehdä mitään järkevää. Eivät siis asetu aloilleen ja leiki. En tosin tiedä, mitä muut lapset kodeissaan tekevät. Ellan leikit ovat vielä yleistä haahuilua, Seelan leikit perustuvat mielettömään mielikuvitukseen. Seela ei oikeastaan edes tarvitsisi leluja, ei hän ainakaan niillä koskaan leiki. Seelan leikkiminen on enemmänkin omien tarinoiden kehittelemistä ja leikkimistä mielikuvitusjutuilla.

Ihme juttu on se, että kellon lyödessä puoli kahdeksan, molemmista tytöistä löytyy se leikkimisen taito, mitä pitkin päivää kaipaan. Molemmat vetäytyvät omiin oloihinsa ja kehittelevät mitä hienoimpia leikkejä. Joskus intoutuvat leikkimään myös yhdessä. Miksi tuon pitää tapahtua juuri silloin, kun on aika mennä nukkumaan. Joka ilta joudun siis keskeyttämään mielettömän hienot leikit, vaikka olen ensin koko päivän hokenut "Ettekö te nyt voisi vaikka leikkiä jotain".

Tästä on jo aikaa useampi viikko, kun tytöt päättivät (Seela päätti) leikkiä äitiä ja tytärtä. Seela oli yllättäin äiti ja Ella lapsi. Äiti vei lastaan leikkikouluun. Leikki meni kutakuinkin näin.

Aluksi äiti ja tytär pakkasivat yhteistuumin leikkikoulureppua, laittoivat sinne mm. eväitä, varavaatteita ja leluja.
- "Nyt on aika lähteä leikkikouluun. Sinua voi aluksi hieman harmittaa, kun et oikein tunne ketään, etkä osaa edes englantia, mutta totut kyllä nopeasti", sanoi äiti
Tässä vaikeessa äiti otti tytärtä kädestä kiinni ja vei tämän vaatehuoneeseen. Nopea hämäys, ovi kiinni ja Ella jäi vaatehuoneeseen huutamaan.
- "Ole ihan rauhassa vaan, minä tulen hakemaan sinut pian. Siellä on ihan mukavaa, tosi paljon kavereita ja muuta kivaa", äiti lohdutteli oven ulkopuolella.
Tässä vaiheessa minä puutuin leikkiin sanomalla, että ethän sinä nyt voi lukita Ellaa vaatehuoneeseen. No, ok! Asia ymmärretty.
Leikki jatkui sillä, että leikkikoulu siirtyi tyttöjen huoneeseen. Sama homma, tyttö hämätään sisään ja ovi nopeasti kiinni. Tyttö alkaa huutaa ja äiti lohduttelee jälleen samoilla sanoilla kuin aiemmin. Jälleen minä puutun peliin ja sanon, ettei samaa leikkiä voi enää jatkaa.
No, sitten äiti päättää viedä lapsen leikkikentälle. Olohuoneen matto hoitelee leikkikentän roolia. Tyttö asetetaan keskelle mattoa ja komennetaan pysymään leikkipaikalla. Äiti hakee itselleen vessajakkaran ja istuu leikkipaikan reunalle.
- "Leiki sinä vaan siellä, minä juttelen tässä muiden äitien kanssa."
Ella alkaa kitistä ja yrittää karkuun leikkipaikalta.
- "Leiki nyt vaan niiden kavereiden kanssa", äiti kehoittaa. "Leikkipaikka ei todellakaan ole äitejä varten, siellä voivat leikkiä vain lapset. Minä juttelen nyt tärkeitä asioita muiden äitien kanssa sillä aikaa, kun sinä leikit".
Tässä vaiheessa minä totesin, että on aika lähteä nukkumaan ja jatkaa leikkejä seuraavana päivänä.

Ainahan sanotaan, että vanhempi lapsi tuntee itsenä hylätyksi, jos äiti jää nuoremman lapsen kanssa kotiin ja vie vanhemman hoitoon. Vaikka lapsi viihtyisi hoidossa kuinka hyvin tahansa, häntä harmittaa, että pikkusisar saa olla äidin kanssa kotona. Seelahan viihtyy leikkikoulussa ihan loistavasti, kysyy aina lauantai- ja sunnuntaiaamuisinkin, onko tänään leikkikoulupäivä. Negatiivien vastauksen saatuaan, on kovin pettynyt. Mutta onko Seela silti harmissaan siitä, että hän "joutuu" päivittäin leikkikouluun, mutta Ella ei. Eikä reppana tiedä, että Ella viettää aamupäivät yleensä ayin kanssa, sillä se on ainoa aika, kun minä saan kaikki asiani (pakolliset ja vapaaehtoiset) hoidettua ilman lapsia. Ja leikkipaikallekin pakotetaan toisten lasten kanssa äitien juoruillessa siinä vieressä :)

Seelan leikkikoululla on omat nettisivut. Sivuille lisätään aina viikon tapahtumat valokuvina. Eipä Seelalla ainakaan niiden perusteella näytä tylsää olevan.

Askartelua

Ja lisää askartelua!

Pari viikkoa sitten kävivät tutustumassa hammaslääkäriin.

Tutustuivat myös Portman Ritzin kokkiin ja askartelivat kokkihatut.

Seela tykkää kuulemma lukea luokkakavereilleen.

Sitten askarreltiin meduusat!

Jotain Montessori -juttuja!

Leikkikoulussa myös leikitään!

Ja ulkoillaan sään salliessa.

Tiibetistä - vihdoin!

2010-05-10T11:13:00.058+08:00

Vihdoinkin saan julkaistua muutaman kappaleen Tiibetin reissustamme. Wappu vierähti tänä vuonna Tiibetissä. Vaikka wappu erosikin kovasti vuosien takaisista teekkariwapuistamme, voisin väittää, että tämänkertainen oli vähintäänkin yhtä rankka. Rankaksi reissun teki korkea ilmanala, mikä aiheutti minulle ja Kallelle kovan päänsäryn, tytöissä se näkyi lähinnä vain väsymyksenä ja ruokahaluttomuutena. Omat päiväni olivat ihan ok, mutta öisin päänsärky oli jotain aivan käsittämättömän kamalaa. Yritimme välttää vuoristotautia juomalla paljon, mutta ilmeisesti emme kuitenkaan juoneet tarpeeksi. Kaikesta huolimatta kannatti lähteä, myös lasten kanssa. Lasten tuomista Tiibetiin jouduimme selittelemään kerran jos toisenkin muille turisteille. Ja jokseenkin harvinaisia länkkärilapset Lhasassa kaiketi olivat, sillä emmepä juuri omiemme lisäksi muita nähneet.

Reissusuunnitelmamme oli seuraava:
Päivä 1 lento Lhasaan, hotellille ja kaupunkiin tutustumista.
Päivä 2 Lhasassa, Potala Palace, Jokhang Temple, Sera Monastery, Derpung Monastery
Päivä 3 ajo Namtso -järvelle, vaellus ja yöpyminen majatalossa
Päivä 4 vaellus ja paluu Lhasaan
Päivä 5 paluu Shanghaihin

Lhasa on pieni kaupunki, joten sen koluaa parissa päivässä. Me kiertelimme lähinnä tiibetiläisiä kortteleita ja kävimme erilaisissa palatseissa ja luostareissa. Se hienoin ja kuuluisin, Potala Palace, katsastettiin ensimmäisenä päivänä. Vuoristotautia ei ainakaan helpottanut, että tallasimme 1000 askelmaa ylös palatsin huipulle lapset rinkoissa. Potala oli hieno, kuten olettaa saattoi. Hienoa oli myös se, että turisteja päästetään sisälle vain tietty määrä tunnissa, joten siellä oli hiljasta ja rauhallista, eikä yhtään tungosta. Potalan jälkeen tuntui, että kaikki muut luostarit olivat sitä yhtä ja samaa, joten niistä en juuri saanut mitään uutta irti. Lähinnä keskityin paikallisten pyhiinvaeltajien ihailuun ja kummasteluun.

Potala Palace ja poseereus

Potala Palace

Poseeraus Potalan portailla!

Suuri ja mahtava Kiina on rakentanut Potala Palacen eteen suuren ja mahtavan aukion!

Näkymää ylhäältä palatsista!

Pala sinistä taivasta!

Matkalla huipulta alaspäin!

Kallen ja Seelan lepotauko!

Lhasa!

Potala Palacessa roskiksetkin olivat kauniita!

Jokhang temppeli sijaitsee aivan Lhasan keskustassa. Hotellimme oli ihan Jokhangin nurkilla.

Jokhang temppelin katto/lattia tehdään laulaen ja tanssien. Tanssiessaan naiset ja miehen tömistelevät kepeillä maata. Näin syntyy eritiynen, hieman betonia muistuttava, katto/ lattia!

Tällaisilla kepeillä tömistettiin. Siinäpä vasta mielekäs työ :)

Potala Palace Jokhangin temppelin katolta kuvattuna!

Sera luostarissa vesi kiehui aurinkoenergian voimin. Tämä oli yleinen tapa keittää vettä, myös ruuanlaitto onnistuu samalla menetelmällä, oppaamme kertoi!

Munkit harjoittelevat yhdessä filosofisia oppeja Sera luostarin puistossa.

Tiibetiläiset tekevät pyhiinvaellusmatkoja Lhasaan. He saattavat kävellä parikin viikkoa päästäkseen rukoilemaan Lhasan luostareihin. Kyllähän lapsemme herättävät huomiota Kiinassakin, mutta näille tiibetiläisille pyhiinvaeltajille lapsemme olivat selvästi lähes ihme. Kiinalaisista poiketen tiibetiläiset käytäytyivät kohteliaasti ja tyytyivät vain tuijottamaan. Soin heille tämän ihmettelyn aiheen ihan mielelläni, sillä oletan lasten olleen joillekin heistä ihka ensimmäinen todiste valkonaamojen olemassaolosta. Itse olin yllättynyt, kuinka äärettömän vaatimattomasti ja ankeasti nämä maalaiset elävät. Heidän elämänsä on meidän silmissä todella kurjaa, mutta oletettavasti samalla kuitenkin äärettömän rikasta.

Lhasasta ajoimme n. 250 km:n päähän Namtso- järvelle. Järvi on maailman korkein, eli loppumatkan saimmekin ihailla kunnon vuoristomaisemaa. Lhasa sijaitsee 3800 metrissä ja Namtso- järvi 4600 metrissä, matkalla kävimme lähes 5,2 kilometrissä. Tarkoituksenamme oli tehdä kaksi vaellusta pyhällä järvellä, mutta ensimmäisen jälkeen totesimme, että toinen olisi ehkä hieman liikaa. Liikaa senkin takia, että sama maisema olisi jatkunut kilometristä toiseen, vaikka olisimme kuinka tallanneet eteepäin. Päätös oli ihan hyvä, sillä herätessämme seuraavana aamuna Namtso -järvellä ulkona oli n. 20 cm lunta ja sitä satoi edelleen taivaan täydeltä. Myös olomme oli kaamea johtuen vuoristotaudista. Itse esim. tyhjensin aamupalani pihamaan koirien iloksi ravintolan nurkalle. Niimpä suuntasimme heti aamulla auton nokan kohti Lhasaa ja palasimme kaupunkiin.

Järvellä yövyimme majatalossa, joka oli parakeista rakennettu "rivitalo". Huoneemme oli erittäin siisti, mutta vaatimaton. Sähköt löytyi, mutta siinä ne mukavuudet sitten olivatkin. Vierasmajan omistava perhe olisi halunnut majoittaa meidät ravintolan keittiöön, missä olisi ollut mm. lämmitys, mutta kieltäydyimme ja kerroimme pärjäävämme hyvin makuupusseilla ja paksuilla peitoilla. Aamupalan saimme nauttia perheen omassa kodissa, missä oli lämmintä (ja tässä vaiheessa pitäisi kai kirjoittaa kotoista, mutta en vain voi).

Matkalla Namtso -järvelle törmäsimme tähän pyhiinvaeltajaan. Hän oli reissussa kolmen (oletettavasti) tyttärensä kanssa. Setä liimautui kiinni auton ikkunaan ja tuijotti tyttöjä. Näky oli omastakin mielestä hieman pelottava, eipä tyttöjäkään paljon naurattanut. Sedän naama oli mustaksi paahtunut, hiukset rastaiset takut ja iho paksu ja lohkeillut.

Kiina- Tiibet junarata!

Taustalla korkein huippu, en muista edes korkeutta tai nimeä! Äärettömän pyhä paikka, kuten taustalla olevista rukouslipuista voi päätellä.

Namtso -järvi -kyltti!

Matkamme korkein kohta 5190 metrissä. Taustalla näkyy Namtso -järvi.

Pakollinen poseeraus!

Tyttöjen mielestä reissun parasta antia olivat erilaiset eläimet. Seela uhosi puskevansa ja Ella murisi...

Namtso -järvi ja jakkeja!

Paimentolaisten koteja! Lumisateen alettua paimentolaiset pakkasivat kotinsa kasaan ja lähtivät vaeltamaan jakkeineen alemmas lumettomille laidunmaille.

Parakeista tehty majatalomme!

Vaellus alkakoon!

Minä, Ella ja pyhä järvi!

Seela olisi halunnut uimaan!

Oppaamme ja Seela. Järvi on vuodessa yhden kuukauden jäässä, jäätä oli edelleen rannoilla!

Seela ja Kalle rakensivat kivistä tornin. Ranta oli täynnä torneja, jotka liittyivät, kuten kaikki muukin, rukoukseen.

Järvimaisemaa!

Huussi. Melkoisen kauniilla paikalla, vai mitä?

Kalle ja Seela!

Koska järvi on pyhä, siellä ei ole kalastajia, rannoilla ei asuta, ja muutenkin järvi saa olla omassa rauhassaan. Pelkäämpä vaan pahaa, että kiinalaiset löytävät pian tämänkin paikan.

Puolessa välissä matkaa luovutin ja annoin rinkan/ Ellan oppaalle. Mukanamme vaelsi myös kuskimme.

Pyykit kuivumassa!

Lyhyeen matkaamme oli tungettu ehkä hiukan liikaa toimintaa. Mutta, mikäli lähtee Lhasaan, kannattaa ehdottomasti tehdä retki myös kaupungin ulkopuolelle. Maisemat ovat huikeita, lisäksi matkalla pääsee näkemään paljon pieniä kyliä, pyhiinvaeltajia, paimentolaisia, eläimiä jne. Itse ajelimme Namtsolle suurimmman osan matkasta Ming roadia (en tiedä, muistanko nimen oikein. Tie on reitti Kiinasta Tiibetiin) pitkin, jonka vieressä kulkee myös rautatie Kiinasta Tiibetiin. Sekä järvelle meno- että paluumatkalla törmäsimme satoihin Kiinan armeijan kuorma- autoihin. Olivatko matkalla vain Tiibetiin "huolehtimaan" järjestyksestä vai esim. Nepalin/ Intian rajalle, en tiedä. Mutta kiinalaisittan tuostakin oli tehty suurta ja mahtavaa.

Lhasa oli kaunis, pieni kaupunki, missä on n. 300 000 asukasta. Asukkaista jo noin kaksi kolmasosaa on kiinalaisia, mikä näkyi katukuvassa sillä, että tiibetiläisillä on "hallussaan" enää pieni osa kaupunkia, muuten Lhasa alkaa näyttää siltä samalta, rumalta, kuin muukin Kiina. Lentokenttä sekä Kiinasta Lhasaan johtava rautatie tuovat kaupunkiin koko ajan lisää kiinalaisia, joten heidän osuutensa väestöstä kasvaa jatkuvasti. Tiibetiläiset elelevät omaa yksinkertaista ja köyhää arkeaan kiinalaisten sotilaiden ja poliisien päivyestäessä jokaisella nurkalla. Oppaamme, kuten muidenkin tiibetiläisten, puheesta ja asenteesta voi asitia, kuinka paljon he Kiinaa ja kiinalaisia vihaavat. Enkä kyllä yhtään ihmettele! Eräs kauemmin Hong Kongissa ja sittemmin Shanghaissa asunut ystäväni sanoi, että mikäli et erityisemmin pidä kiinalaisista, niin menepä Tiibetiin, niin alat vihata heitä. Nyt voin täysin yhtyä tuohon kommenttiin. Yleinen toive onkin, että kaikki Tiibetin reissua suunnittelevat käyttäisivät tiibetiläistä matkatoimistoa/ agenttia, hotellia, opasta, kuskia jne. Sen lisäksi, että tuo takaa toimeentulon tiibetiläisille, se tuo itselle huomattavasti miellyttävämmän olon paikanpäällä, kuin kiinalaisten palvelujen käyttäminen.

Tiibetiläinen kortteli!

Myös Lhasassa asuimme Beijing Lulla, joka oli tosin hieman erilainen kuin Shanghaissa!

Beijing Dong Lu!

Katuelämää! Edessä tiibetiläisiä ja taustalla kiinalaisia sotilaita. Oppaamme kielsi ehdottomasti kuvaamasta sotilaita ja poliiseja. Tämä kuva olikin vahinko!

Portti hotellimme sisäpihalle!

Ella totesi reissun viimeisenä päivänä"jee, jee, jee", kun sanoin, että tänään lähdetään kotiin :)

Barbie -elämää!

2010-04-23T14:56:00.016+08:00

Seela ihan oikeassa Barbien prinsessatuolissa!

Olen yritänyt, oikein kovastikin, kääntää aivojani uusille raiteille, mutta ei vaan onnistu. Yrittänyt löytää sitä kotiäitikanavaa, että osaisin nauttia tästä olemisestani, mutta kovin tuntuu olevan tuo kanava hukassa. Siis sitä kanavaa, missä hoetaan "Nauti nyt, kun lapset ovat pieniä ja saat olla kotona. Nyt sinulla on siihen loistava mahdollisuus"!. Joo, tiedän itsekin, että pienten lasten paras paikka on koti, mutta tietyn rajan jälkeen on hyvä luovuttaa, laittaa lapset hoitoon ja päästää äiti töihin. No, ei tämä kotiäitiahdistukseni nyt NIIN kamala ole, pakko vain purkaa tuntoja. Lohduttavaa on se, että tunnen myös sen kääntöpuolen. Töissä käyminen pienten lasten kanssa on mielestäni vielä rankempaa kuin kotiäidi homma, mutta jostain kumman syystä siitä vaan saa hirvittävästi enemmän potkua omaan eloon ja oloon!

Viikko on ollut vilkas. Sunnuntaina vietettiin todella hauskat Arabellan synttärit kreikkalaisessa ravintolassa (Beijing Road 1228) brunssin merkeissä. Ravintola on aika pieni, mutta siellä on iso leikkipaikka lapsille. Brunssi oli ihan ok. En tosin tiedä, oliko tuo normaali brunssi, vai erityisesti synttäreille tilattu. Paikalla oli n. 50 henkeä, joten menoa ja meininkiä riitti. Sharlenen ja Rebecan kanssa tosin pohdittiin, ettemme itse raaskisi järjestää vastaavia 2- vuotissynttäreitä omillemme, mutta mikäs siinä oli vieraana nauttia ruuasta lasten rymytessä pallomeressä.

Tiistaina oltiin Sharlenen, Rebecan ja tämän Australiasta vierailulla olevan ystävän kanssa Coconut Paradice -ravintolassa syömässä, minkä jälkeen menimme muutamalle driksulle. Ilta venähti yli kahteen, ja oli jälleen äärettömän hauska. Ennen tuota iltaa luulin, että suomalaiset ovat ystävien kesken melko avoimia ja ulkomaalaiset kovin rajoittuneita puheissaan. Tuo käsitykseni kumoutui tiistai- iltana, oma sanavarastoni loppui heti alkuunsa illan keskusteluissa. Tosin pienessä sievässä olevan kolmen natiivin englannin puhujan suu käy sillä tahdilla, että on muutenkin vaikea pysyä jutuissa mukana.

Keskiviikkoaamuna leikittiin Pudongissa, ja iltapäivä kului rattoisasti juuri Shanghaihin muuttaneen suomalaisen kanssa kahvitellessa. Torstaina lähdimme tyttöjen kanssa ymmärtääkseni maailman suurimpaan Barbie -kauppaan (http://www.barbieshanghai.com/en/index.html). Taksikuski meni aivan sekaisin ja pystyi tuskin hekotukseltaan ajamaan, kun tungimme taksiin 3 naisen ja 6 lapsen voimin. Eipä ollut kuski varmaan eläissään nähnyt niin montaa pitkänenän lasta kerralla. Barbie -kauppa oli iiiiihana, vaikkakin aika helvetillinen paikka Ellan kanssa. Lupasin ostaa Seelalle jonkun pienen jutun, mutta itkuhan siitä tuli, kun tavaraa oli kolmessa kerroksessa (normaalisti neljässä, mutta yksi oli remontin takia suljettu) ja valinnan tekeminen tuskaisen vaikeaa. No, lopulta Seela valitsi kylpyhuonesetin barbeilleen! Ella ihastui setin vessanpönttöön, tyttö hokee "kakka", laittaa barbien pöntölle, päästää suustaan ärähdyksen ja kurkkaa pönttöön. Koska pönttöön ei ole tullut mitään, Ella toteaa "mei you" (ei ole).

Tytöt Barbie -stagella!

Se kuuluisa Vera Wangin suunnittelema hääpuku!

Siis pukuhan on suunniteltu nimenomaan Barbielle!

Barbie- kaupasta palatessamme törmäsimme pihalla muutamaan kiinalaiseen koiranpissattajaan. Koska Ella rakastaa koiria, ja kiinalaiset Ellaa, ovat kaikki compoundimme koiranomistajat/ koirien ayit Ellan tuttuja. Seela kertoi tädeille englanniksi meidän käyneen barbie -kaupassa, minkä minä sitten sujuvalla kiinallani tulkkasin. Tädit olivat ihan ihmeissään, ettei minulla ole ayia. Kerroin, että onhan toki, mutta ayi lähti kotiin, kun me lähdimme humputtelemaan barbie -kauppaan. Voi sitä päivittelyn ja kauhistelun määrää, että voin kulkea kahden lapsen kanssa. Lopullinen niitti tähän päivittelyyn tuli, kun kerroin, että mukanani oli 2 ystävääni ja yhteensä 6 tytärtä. Lopulta poistuimme vähin äänin paikalta, kun kiinalaisten keskustelu alkoi kuullostaa lähinnä tappelulta heidän päivitellessään lasten määrää ja ayittomuutta.

Kalle lähti keskiviikkona Hong Kongiin ja palaa tänään illalla. Lähetti toi tänään matkustusluvat Tiibetiin, joten enää ei tarvitse jännittää, pääsemmekö "maahan". Tai oletan lapun olevan matkustuslupa, vaikka en siitä mitään ymmärräkään. Lapussa on kultaisia tarroja, pirusti leimoja ja kiinalaista tekstiä, liitteenä on lappu, missä on meidän henkilötiedot.

Loppuun Barbie- fiilistelyä!

Seela matkalla 3. kerrokseen.

Ja Ella perässä!

Elämä on täynnä vaikeita valintoja!

ÄIIIITIIII, mut mä HALUUUUN!

Mutta lopulta Barbietakin ihanampia olivat koirapatsaat, joita Ella halaili ja pussaili oikein urakalla :)

3. kerroksen tunnelmaa!

Kotimatkalla Seela halusi vielä poseerata kameralle! Tässä vaiheessa törmättiin päivitteleviin koiranpissattajiin!

Otsikoton!

2010-04-17T22:23:00.008+08:00

Tämä teksti on otsikoton, sillä en keksinyt edes sitä, enkä oikeastaan tiedä, olisiko ylipäänsä pitänyt aloittaa kirjoittamista, sillä en keksi mitään muutakaan.

Viikko on ollut perussettiä. Kohokohtana keskiviikkoilta, jolloin söimme tyttöjen kanssa teppanyakia, minkä jälkeen päädyimme Malone's -baariin siidereille. Ilta oli älyttömän hauska, eikä torstaikaan ollut kovin tuskainen, sillä teppanyakin free flow -olut ja baarin siiderit pysyivät oikeasti vain parissa.

Ilma on ollut koko viikon aivan kaamea, välillä satoi jopa rakeita. Ensin kaivoin esiin piponi ja jossain vaiheessa viikkoa siirryin suosiolla talvikenkiin. Tänään on ollut auronkoista ja lämmintä, mutta huomenna ja alkuviikosta sataa taas. Luovutin siis ylimääräisen Formula -lipun Kallen työkaverille. Sään lisäksi Formuloista luopumiseen vaikutti se, että huomenna vietetään naapurin Arabellan synttäreitä, mikä ilostuttaa oletettavasti tyttöjä enemmän kuin Formulat minua.

Varasimme vapuksi matkan Tiibetiin. Lennämme sinne 30.4. ja palaamme kotiin 4.5. reissu on aika lyhyt, mutta tuo Tiibet on oikeastaan ainoa must -paikka, missä haluamme käydä ennen Suomeen paluuta. Muualla voimme reissata vielä syksyllä, jos sopivia vapaapäiviä/ matkoja löytyy. Tarkoituksenamme on tehdä myös kahden päivän vaellus Namtso -järvellä, katsotaan, miten se sujuu tyttöjen kanssa. Tiibetiinhän ei voi matkustaa noin vain itsekseen, joten meidän matkajärjestelyt hoitaa sveitsiläis- nepalilainen vaellusmatkoihin keskittyvä pulju (http://www.trekking-in-nepal.net). Itse hoidimme vain lennot. Heti Tiibetistä kotiuduttuamme saammekin taas vieraita Suomesta!

Ensi viikolla on edessä dinneri naapurin mammojen kanssa ja viikonloppuna Kallen sählyporukan, Hakkapeliittojen, grillijuhlat. Muuten mennäänkin normaalilla kaavalla. Varasimme kesälomalennot Suomeen, lähdemme 23.6. ja palaamme Shanghaihin 7.8. Supertoiveeni on, että löytäisimme itsellemme uuden kodin lomamme aikana. Tuo tietysti edellyttää sitä, että tuhka on hälvennyt Suomen yltä ja ilmatila on avautunut :) Seelan balleriinaura etenee loistavasti, sillä perjantaina opettaja kehui, kuinka taitava Seela on, kovin innostunut ja jaksaa jopa noudattaa annettuja ohjeita.

Loppuun huhtikuun aikana napsittuja valokuvia.

Hetki ennen nukkumaanmenoa!

Ella poseeraa brunssilla.

Seela ja bestis brunssilla.

Ella syö mustia keksejä yhtä tyylikkäästi kuin siskonsa :)

Ella, likainen paita ja isän lippalakki.

Loistava kasikirjoitus!

2010-04-10T22:49:00.012+08:00

Aiti, aiti, Ella on tehnyt loistavan kasikirjoituksen, totesi Seela, kun Ella oli sutannut katensa mustekynalla. Jos tuo on enne, on Ellalla edessaan tulevaisuus kasikirjoittajana, silla neiti suttaa heti katensa, kun vaan saa jostain kynan itselleen. Seela taas on katsonut jokusen kerran sen Muumijakson, missa Muumipappa kirjoittaa naytelmaan kasikirjoituksen.

Viikko on noudattanut normaalia kaavaansa. On kayty leikkimassa suomalaisten ja ulkomaalaisten kanssa, ravattu leikkikoulussa, opiskeltu kiinaa, urheiltu, nahty kavereita, ja mika parasta, tietokoneeni on korjattu. Kalle loysi netista Computer Solutions nimisen yrityksen. Soitto puljuun, ja kaveri tuli tunnin paasta meille kotiin korjaamaan konetta. 1,5 tunnin pahkailyn jalkeen kaveri totesi, etta kone on niin taynna viiruksia, etta ottaa masiinan mukaansa, tyhjentaa koko koneen ja asentaa ohjelmat uudestaan. Seuraavana aamupaivana kaveri jo soittelikin, etta kone on kunnossa! Palvelu oli loistavaa, ja mika parasta koko homma maksoi 30 euroa. Suosittelen. Paikka loytyy googlaamalla netista, sijaitseen YanAn Zhong Lulla, lahella JingAnin temppelia. Nyt ongelmani on se, etta kaytossani ei olekaan enaa skandinaavinen nappaimisto, vaan joku muu. Siksi en voi kayttaa esim. valiviivaa, kun en tieda, mista se loytyy. Kertokaa joku, kuinka saan skandit takaisin.

Expo, tuo kaikkien shanghailaisten kaveri, lahestyy uhkaavasti. Shanghailaiset ovat todellisuudessa yhta kyllastyneita koko Expoon kuin pekingilaiset olivat kaksi vuotta sitten olympialaisiin. Kiinan opettajani kertoi, etta metroissa on pyorinyt vuodesta 2002 (vai olikohan se 2004) asti sama expovalistusvideo, ei kuulemma jaksa oikein enaa innostaa. Kuntosalilleni on ilmestynyt 4 isoa nayttoa, missa pyorii sama, muutaman minuutin mittainen Expovideo. Kaupungille on ilmestynyt hienoja, uusia expotakseja turvavoineen kaikkineen, ja kadunkulmissa seisoo expovapaaehtoiset oransseissa liiveissaan ja lippalakeissaan oransseja lippuja heiluttaen. Mika noiden vapaaehtoisten tehtava on, en tieda. Ainakin on liikennevaloissa taas yksi ihminen enemman tuijottamassa ja hipeloimassa lapsiani. Noita vapaaehtoisiahan riittaa, silla eri maiden paviljongit saavat halutessaan testata toimivuuttaan jo ennen Expon alkua vapaaehtoisten voimin. Lisaksi muistan kuulleeni, etta Shanghain kaupunki hankkii 1,5 MILJOONAA vapaaehtoista huolehtimaan kaupungin jarjestyksesta ja turvallisuudesta. Ehka nuo oranssin lipun heiluttajat kuuluvat juuri tahan joukkoon, en tieda.

Kallen kollega bongasi Shanghain poliisin julkaisemat uudet ohjeet kaupungissa asuville ulkomaalaisille. Nuo kaksi ensimmaista ohjetta on ollut voimassa jo vuosia, mutta niista seuraavat ovat jotain aivan uutta. Mikali nuo pitavat paikkaansa, taidan jaada kesalla Suomeen! Toivotaan, etta kyseessa on vain joku surkea pila Laowaiden arsyttamiseksi.

NOTE: FROM SHANGHAI POLICE
*All foreign teachers/expats are required to carry their passport with them at all times, 24 hours a day; 7 days a week.
*All foreign teachers/expats are required to register with their local PSB (Police Station) within 24 hours of arrival/issuance of a new visa or change of any details.
*All foreign teachers/expats are required to return to their own place of residence each night or notify the local PSB if they are staying in another residence after 11pm, EACH NIGHT.
*All foreign teachers/expats who travel outside of Shanghai must have a clearance letter from their employer and their employer must be aware of ALL and ANY travel arrangements.

ADVICE: FROM SHANGHAI POLICE
*All foreign teachers/expats should avoid from "socialising" within local area of any of the EXPO sites.
*All foreign teachers/expats should avoid plane travel or long distance travel rail/bus travel.

The Shanghai and district PSB have tightened up on these requirements and WILL be checking one in ten foreigners at their residences and on the streets. I have been advised by [redacted] that teachers should avoid travel / or trips out of shanghai and should be extremely careful when travelling [sic] within Shanghai over the next few months.

Luulen, etta suurimmalle osalle ihmisista Expo on aika outo juttu. Shanghain Expoon odotetaan 90 miljoonaa vierasta, joten eikohan tuo meidan arjessa jollain tapaa nay. Expo alkaa toukokuun alussa, joten viela on muutama viikko aikaa elaa normaalia elamaa. Luin juuri jostain, etta 20 prosenttia paviljongeista ei kerkia millaan valmistua ennen avajaisia, ja se tulee olemaan hirvean suuri hapea koko Kiinalle. Luulempa, etta taman maan sietaisi haveta jotain ihan muuta kuin Expopaviljonkien keskeneraisyytta (tekisin tahan peraan hymion, jos tietaisin, mista saan kaksoispisteen). No, on tuosta Exposta jotain hyotyakin. Shanghain hallitus paatti, etta vappuna on kolme extravapaata toista Expon kunniaksi. Nyt pahkailemmekin kovasti, minne lahtisimme lomalle.

Seela on aloittanut uransa balleriinana ja kay perjantaisin balettitunneilla. Hauskinta hommassa tuntuu olevan se, etta saa pistaa balettipuvun ja tossut paalleen. Vakoiltiin Rebeccan kanssa tyttoja perjantaina salin ulkopuolella, ja melkoisia norsuja siella viela talla hetkella tomisteli. Ehka se siita hienoksi baletiksi viela jossain vaiheessa muuttuu.

Ennen Expoa paasemme nauttimaan Formulahuumasta. Kallella on yksi ylimaarainen lippu, joten minakin paasisin mukaan. Ajattelin kylla olla tylsa, ja katsoa, millainen ilma on. Jos on kaunis paiva, lahden mukaan, mutta niin paljon minua ei Formulat kiinnosta, etta viisisin viimevuotisen kaltaiseen sateeseen lahtea kokkimaan.

Loppuun viela ne valokuvat, jotka jai uupumaan edellisesta tekstista.

Halvat huvit. Tytot leikkivat heppaa!

Tongli, vesikaupunki. Joo, pitaisi olla jo kesa, mutta kummasti tekee mieli vetaa villapipo paahan!

Papparainen ja linnut Tonglissa.

Tonglinelamaa! Sama joki toimii talousvetena, vessana, pesukoneena ja kylpypaikkana!

Tytot pelleilevat papan kanssa kahvilan ikkunassa!

Koska kyseessa on turistikohde, Seela sai jalleen poseerata kerran jos toisenkin yksin...

...ja yhdessa.Kultakalojen ruokkiminen on kivaa puuhaa!

Seela viihtyy kiitettavasti vahan tylsemmillakin reisuilla, kunhan valilla saa tehda jotain kivaa!

Plaah!

2010-04-04T17:15:00.003+08:00

Blogin päivitys on ollut jäissä ensinäkin siitä syystä, että mummu ja pappa olivat kylässä, toisekseen siitä syystä, että VPN- yhteys (se yhteys, millä pääsen kaikille kielletyille sivustoille, mm. facebook, youtube, blogspot yms.) tökki, sitten tökki koko nettiyhteys ja lopulta sekosi koko tietokone. Oletettavasti koneessani on jokin virus, en tiedä, mutta itse emme saa konetta kuntoon. Jos siis tiedät, kuka Shanghaissa osaisi korjata koneeni, olisin tiedosta enemmän kuin kiitollinen. Täällä kun ei voi ottaa keltaisiasivuja käteen tai googlettaa luotettavaa korjaajaa. Luotettavan, tai edes jotain sinne päin, löytää ainoastaan tuttujen välityksellä. Niin, ja Googlekin taisi lähteä, tai ainakin uhkasi lähtevänsä, Kiinasta menetettyään hermonsa maan touhuun :)

Mummun ja papan kanssa katseltiin Shanghaita, viettiin viikonloppu Suzhoussa ja vaan oleiltiin. Tytöt nauttivat, kun saivat viettää aikaa isovanhempiensa kanssa. Ella on oikea pappa- fani, kulki papan perässä ja hoki "pappa". Ellan suomenkieli on ihan surkeassa jamassa, pappa onkin muumin, mummon ja äidin lisäksi ainoita suomeksi taipuvia sanoja. Oletin, että tytöt menevät ihan sekaisin, kun mummu ja pappa lähtivät keskiviikko- aamuna kotia kohti, mutta tytöt eivät oikeastaan olleet moksiskaan. Kaipa se kuuluu tähän elämään, että ihmiset tulevat ja menevät, ja lapset ovat siihen jo tottuneet.

Olen ollut viimeiset kolme viikkoa ihan kyllästynyt tähän shanghainelämään. Olen yrittänyt analysoida kyllästymistäni ja miettiä, johtuuko se a) Kiinasta ja kiinalaisista b) kotiäitiydestä c) tästä koko elämäntyylistä. Olen vähitellen tullut siihen tulokseen, että oikea vastaus on c höystettynä a:lla a b:llä. En voi sanoa, että Kiina ja kiinalaiset ovat tällä hetkellä jotenkin super- ärsyttäviä, mutta en kyllä niistä erityisemmin nautikaan. Asiaa en paranna se, että yritän kahlata läpi MAO- nimistä kirjaa, joka on jokseenkin ahdistava. Lisäksi luin pari päivää sitten netistä, kuinka jostain Kiinan joesta oli löytynyt 15 vauvan ruumista. Oletettavasti jokin sairaala oli keksinyt näinkin loistavan tavan hävittää ruumiit. Pistää vaan meittimään, montako vauvaa sairaala on todellisuudessa jokeen heittänyt, ja mitä kaikkea muuta kivaa joista löytyykään... Yksittäistä ihmistähän on näistä asioista turha syyttää, sillä vika on systeemissä, mutta kyllä tämän systeemin ihmisetkin melkoisia älynväläyksiä välillä ovat. Vaihtoehto b johtuu siitä, että työt ja töihinpaluu pyörii koko ajan enemmän ja enemmän mielessäni. Tiedän, aika kultaa muistot, eikä töissäkään ole aina hauskaa, mutta on siellä ainakin superhauskat työkaverit ja aivojaan saa käyttää muuhunkin kuin lasten kiukuttelun ja riitojen selvittelyyn. Lisäksi olen aikuiselämäni ensimmäisen kerran tilanteessa, ettei minulla ole omaa rahaa. No, saanhan Suomen valtiolta kerran kuussa lapsilisät, mutta siinä se sitten onkin. Toki Kalle huolehtii loistavasti taloudellisesta tukemisestani, mutta silti tilanne ärsyttää minua!

Vaustaus a ja b eivät kuitenkaan häiritse minua niin paljon, että jaksaisin satunnaista ärsyyntymistä enempää niitä murehtia. Niimpä kyllästymiseni johtunee vastauksesta c. Kukapa uskoisi blogikirjoitusteni perusteella, että tämä elämäntyyli on äärettömän tylsä. Tai elämäni ei oikeastaan ole tylsää, sillä tekemistä ja toimintaa riittäisi vaikka muille jakaa. Elämäni on pirun YKSITOIKKOISTA!!! Olen kysellyt lähes kaikilta tuntemiltani, lasten kanssa kotona olevilta, expat- rouvilta (lähes yhtä kamala sana kuin housewife, minkä joudun kirjoittamaan ammatikseni kaikkiin virallisiin papereihin), onko heidän elämänsä yksitoikkoista, ja lähes kaikki mainitsevat tuon kaikista kamalimmaksi piirteeksi expatin elämässä. En siis onneksi ole ainoa tylsistynyt. Kaipa kaikkien kotiäitien elämä on yksitoikkoista, mutta täällä kaikki tunteet jotenkin korostuvat, etenkin kuin oma elinympäristö on äärettömän rajoittunut. Kun on yksitoikkoista on aivan äärettömän yksitoikkoista, kun on hauskaa niin on sitten niin maan pirun hauskaa.

Kaikki, jotka kaipaavat minua takaisin Suomeen, voivat huokaista helpotuksesta, kun totean, ettei miehen perässä maailmalla kiertely ole minun juttuni. Ihan hauskaa vuoden- parin ajan, mutta en voisi kuvitella tekeväni tätä vuosikausia. Ja nyt, kun lapset ovat pieniä, en oikein osaa kuvitella tilannetta, että asuisimme ulkomailla ja olisimme molemmat töissä. Uskoisin, että löytäisin itselleni täältäkin töitä, mutta en pidä sitä edes vaihtoehtona. Se tarkoittaisi sitä, että Seelan olisi oltava kokopäiväisessä leikkikoulussa ja Ellankin ainakin osittain jossain päiväkodissa/ leikkikoulussa. Koska työpäivät ovat aivan järettömiä, olisivat tytöt tuon lisäksi vielä useamman tunnin ayin kanssa. Kun katselen esim. Seelan leikkikoulussa, leikkipaikoilla, compoundimme pihalla jne. länkkärilapsia, erottuu lapsista mielestäni heti ne, jotka viettävät päivänsä ayin kanssa! Eivät ole ehkä siitä parhaiten käyttäytyvästä päästä!

Olen viimepäivinä keskustellut tästä yksitoikkoisuudesta myös Sharlenen ja Rebecan kanssa. He "ratkaisevat" ongelman kesän jälkeen laittamalla isommat lapset kokopäiväiseen kouluun ja pienemmätkin puolipäiväiseen. Ihmettelevät kovasti, miksi en tee samoin. Olen yrittänyt selittää, ettei yksitoikkoisuuteni häviäisi siitä mihinkään. Saisin päivittäin muutaman tunnin lisää omaa aikaa, jee jee!! Entäs sitten, voisin istuskella kavereiden kanssa lounailla, käydä enemmän salilla, alkaa ehkä harrastaa jotain, roikkua enemmän netissä, lukea jne.! Tiedän, tuohonkin tottuisi nopeasti ja kyllähän sitä keksisi helpostikin päiviinsä täytettä, mutta onko tuo sitä todellista elämää, mitä kaipaan. Eipä taida olla! Olikohan se Tarja, joka joskus kirjoituksessaan mainitsi, että tuo on ajan kuluttamista, ei järkevää tekemistä. En pode huonoa omaatuntoa siitä, että lapseni ovat hoidossa, mikäli teen töitä, mutta mikäli laitan lapseni hoitoon siitä syystä, että saan kulutella aikaani, on huono omatunto taattu. Toki kaipaan tuollaista aikaa silloin tällöin, jolloin se on ihanaa luksusta, mutta en voi kuvitella päivittäistä elämääni tuollaiseksi.

Ja nyt aiheeseen, minkä jälkeen kaikki voivat miettiä, että mitä tuokin oikein valittaa! Mummun ja papan kanssa käytimme Mandarin Housen juhlista voittamamme brunssilahjakortin Le Meridien -hotellissa. Koska brunssi oli loistava juhlistimme siellä tänään Kallen kollegan syntymäpäiviä. Sunnuntaibrunssit ovat yksi Shanghain kuuluisimmista "nähtävyyksistä". Brunssit ovat aika hintavia, mutta ruokaa löytyy laidasta laitaan, ja mikä ihmisille on yleensä tärkeintä, monilla brunsseilla on free flow champagne, eli aitoa shampanjaa, usein myös viinejä ja muita alkoholeja, saa juoda muutaman tunnin ajan niin paljon kuin sielu sietää. No, koska lapset ovat olleet aina brunsseilla mukana, ei tuo alkoholitarjonta minua paljon hyödytä, mutta mielettömät jälkiruuat tuovat yleensä lohtua tilanteeseen. Ella käyttäytyi molempina sunnuntaina kuin unelma, nukahti rattaisiin juuri ennen brunssia (ts. kärräättiin ulkona niin kauan, että uni vei voiton) ja antoi meidän nauttia ruuasta ja juomasta pari tuntia ennen heräämistään. Seelahan on jo aivan loistavaa ravintolaseuraa, söi jälleen pelkkää graavilohta ja jälkiruuaksi monta kulhollista mangosorbettia :)

Minulla olisi parin viikon ajalta paljon hyviä valokuvia, mutta lisäilen ne sitten tänne, kun oma koneeni taas pelittää. Ehkä sitten joskus tai jouluna... :)

Punaisella matolla patsastelua!

2010-03-20T22:33:00.008+08:00

Ella luulee saavansa kameran!

Viikko on hurahtanut nopeasti ja ihmeen helposti tyttöporukalla. Seela on tosin ollut kuin perseeseen ammuttu karhu, äyskii, tiuskii ja raivoaa. Minä vastaan tytölle äyskimällä, tiuskimalla ja raivoamalla, joten kierre on loppumaton, kunnes jompi kumpi antaa periksi. Kävin tytön kanssa tiistaina lääkärissä uusimassa astmalääkkeet, ja olisin voinut vannoa, että Seelalla on korvatulehdus, sillä tuo käytös kuuluu perusoireisiin. Korvat olivat puhtaat, vaikka melkein toivon, että olisin saanut jonkun selityksen jatkuvalle kiukuttelulle. Kiukuttelu ei voi johtua edes Kallen reissaamisesta, sillä se alkoi jo ennen maanantaita.

Seela oli saanut kuukaudessa 1,5 kiloa lisää painoa. Sharlene ja Rebecca olivat aiemmin maininneet, että Seela on saanut hieman pyöreyttä poskiinsa, ja nyt lääkärikin totesi näkevänsä Seelan ensimmäisen kerran terveen näköisenä. Astmalääkitystä päätettiin jatkaa toukokuun loppuun asti (jollon pahin siitepölykausi on ohi), jonka jälkeen lääkkeet jätetään pois. Mikäli astmaoireet palaavat, on kyseessä kaikella todennäköisyydellä astma. Lääkäri lohdutteli minua toteamalla, että astma voi hyvinkin johtua vain ja ainoastaan Shanghain huonosta ilmasta, ja parantua, kun palaamme taas puhtaalle maaperälle.

Ilma vaihtelee päivittäin. Välillä on kesäisen lämmintä, välillä sataa ja on kylmää!

Huomenna tulevat mummu ja pappa. Vieraiden tuleminen konkretisoituu aina siinä vaiheessa, kun petaan vierashuoneen sängyn. Tänään sänky on myllätty ja pedattu useampaan kertaa.

Keskviikkona sain Sharlenelta kiehtovan kutsun lähteä Peninsula -hotellin Grand Opening Galaan. Sharlenen mies työskentelee hotellin ravintoloiden esimiehenä. Aluksi en juurikaan innostunut kemuista, pääasiassa kahdesta syystä. Minulla ei ollut mitään päällepantavaa (dress code oli cocktail- puku) ja toisekseen Seela piti lahjoa jäämään ayin kanssa kotiin. Lopulta minulle selvisi, että coctail -kutsuille voi mennä business-lookissa ja Seelankin sain lahjottua ikiomalla, mansikanmakuisella huulirasvalla (joo, sai valita palkinnon ihan itse :) ), joten päätin vastata kutsuun myöntävästi. Torstaina kuudelta compoudimme mammajengi tunkeutui taksiin ja suuntasi Beijing roadia Bundille. No, avajaisiin oli kutsuttu 3996 muutakin tyyppiä, jotka kaikki suuntasivat samaan aikaan Beijing Roadia pitkin Bundille, joten taksissa vierähti jokunen hetki ja toinenkin.

Hieman epäröin kekkereille lähtöä siitäkin syystä, etten oikeastaan edes nauti sellaisesta jäykistelystä, kun seisoskellaan lasi kädessä, jauhetaan turhanpäiväistä tuntemattomien kanssa ja hymyillään poskilihakset krampissa. Tuota hymyilyä ja turhanpäiväistä jauhamista saan tehdä ihan tarpeekseni päivittäin leikkikoulussa jenkkimammojen kanssa. Tuon ajatuksen syrjäytin mielestäni sillä, että tiesin hurauttavani taksilla kotiin kymmenessä minuutissa, mikäli kemuissa on tylsää. En yllättäin ole koskaan aiemmin käynyt missään vastaavassa tilaisuudessa, joten en osannut edes kuvitella, millaisiin kemuihin olemme menossa. Suuren maailman meninki valkeni siinä vaiheessa, kun tepastelimme salamavalojen välkkeessä punaista mattoa pitkin hulppeaan hotellin.

Onneksi lähdin, sillä kemuissa oli aivan järjettömän hauskaa. Hotellin huonekäytävät oli suljettu, vain ravintolat, aulat yms. olivat avoinna vieraille. Jos nyt menisin hotelliin, en oikeastaan edes pystyisi kertomaan, missä kaikkialla kävimme, sillä sen verran sokkeloisesti eri paikkoihin täytyi kiertää. Tuo vain ja ainoastaan siitä syystä, etteivät vieraat "eksyneet" suljetuille alueille. Ravintoloissa oli tarjolla ruokaa ja juomaa, bändejä, esityksiä, näytöksiä, ihan kaikkea! Meidän suosikiksi valikoitui The Palace Suite and Terrace 11. kerroksessa, missä juhlittiin meksikolaisissa tunnelmissa. Tuolla vietimmekin suurimman osan ajastamme.

En oikeastaan edes tiedä, minkä vuoksi kemut olivat niin järjettömän hauskat. Oliko se tajuttoman hyvä ruoka, hulppeat puitteet vai ne muutamat lasit shampanjaa, jotka joimme liikaa :) Ajatus siitä, että saimme elää hetken luksusta, mikä on kaukana normaalista kotiäitielämästämme. Moneen otteeseen tuonkin illan aikana pohdimme yhdessä sitä, kuinka hienoa on, että olemme päätyneet yhteen. Ei ole mikään itsestäänselvyys, että omasta compoundista löytyy lapsille omanikäistä seuraa ja samalla vielä äidillekin hengenheimolaisia. Onhan compoundissamme toki muitakin länkkäriperheitä, joilla on lastemme ikäistä jälkikasvua, mutta me neljä olemme oikeasti ainoat, jotka notkumme lastemme kanssa pihalla. Mitä ne muut mammat tekevät, en tiedä! Juuri tuo sama elämäntyyli ja ajatustapa on luultavatsi ajanut meidät yhteen.

Kotiuduin Marralin kanssa kymmenen jälkeen Sharlenen ja Rebeccan jäädessä vielä juhlimaan. Kotiuduttuani Seela istui päivävaatteissaan sohvalla samassa paikassa, minne jäi lähtiessäni. Olivat kyllä syöneet iltapuuron, lukeneet kirjoja, laittaneet Ellan nukkumaan yms. mutta Seela oli kieltäytynyt menemästä nukkumaan. Olin sanonut ayille lähtiessäni, että jos Seela ei halua syödä, pestä hampaita, mennä nukkumaan tms. niin anna olla. Neitiä kun ei saa pakottamalla tekemään yhtään mitään. No, Seela nukahti sekunnissa kotiuduttuani ja heräsi aamulla ihan pirteänä toisin kuin äitinsä.

En oikein edes osaa kuvailla kemuja siten kuin haluaisin. Ehkä niitä kuvaa parhaiten se, että Marralin ja minun poistuttua paikalle oli saapunut CSI LasVegas -sarjan päänäyttelijät. Tuon kuulin aamulla Rebeccalta leikkikoulussa. Olisin siis kuitenkin voinut olla kemuissa hieman pidempään... Rebecca oli ainoa, jonka laukkuun mahtui kamera, kuvataltiointeja kemuista saatte siis sitten, kun ne eksyvät Rebeccan koneelta minulle!

Kiinalaista touhua!

2010-03-15T15:47:00.004+08:00

Uusi viikko, uudet kujeet! Kalle lähti aamulla työ(ja hupi)reissulle Suomeen, saan siis viettää tyttöjen kanssa keskenäni laatuaikaa sunnuntaihin asti. Sunnuntaiaamuna tulevatkin mummu ja pappa kylään puoleksitoista viikoksi.

Epäilyksistäni huolimatta kuivausrumpumme kotiutui lauantaina ja vieläpä toimivana. Alunperin rummun piti saapua puolenpäivän aikaan, mutta soittivatkin aamulla, että tuovat masiinan kahden- kolmen välillä. Olin ihan innoissani, sillä pystyin käymään puhelinkeskustelun kiinaksi, tulin kaiketi ymmärretyksi ja tajusin itsekin, että toimitus hieman viivästyy. Kiinalaiseen tapaan kuivausrumpu tuotiin polkupyörällä, kyydissä oli toki myös yksi pesukone ja jääkaappi :)

Korjattu kuivausrumpumme päälimmäisenä!

Sunnuntaina kävin hakemassa räätilimaarketilta paitoja, jotka jätimme ystäväni kanssa tilaukseen viikkoa aiemmin. Ystäväni paita oli lähdössä Kallen mukana Suomeen, joten sovimme, että paidat ovat valmiina sunnuntaina iltapäivällä. No, paitojen kanssa kävi, kuten oletin kuivausrummin kanssa käyvän.
- Hei, tulin hakemaan paitojani
Paitojen etsimistä, ei löydy mistään. Soitto räätälille!
- Odotatko puoli tuntia, lähtevät juuri tuomaan paitojasi.
- Ok, tulen puolen tunnin päästä takaisin.
Jos vaate ei ole valmiina sovittuna ajankohtana, ei se yleensä ole myöskään puolen tunnin päästä. Tein Seelan kanssa silkkiostoksia ja palasin kyselemään paitojani, joita ei löytynyt vieläkään. Uusi soitto räätälille!
- Joo, täytyy odottaa vielä tunti.
- EN todellakaan odota enää yhtään.
- No, sopisiko sitten huomenna aamulla!
- EI todellakaan sovi, sillä paidat (tässä vaiheessa täytyy alkaa itsekin valehdella) lähtevät aamulla Suomeen. Minä haluan paitani TÄNÄÄN tai rahani takaisin. Jos en saa paitojani NYT, toimitatte ne kotiovelle iltaan mennessä.
Yleistä sähellystä, kaaosta, soitteluja puolin ja toisin.
- Ok, anna osoitteesi, niin paidat tuodaan kotiin kahdeksaan mennessä!

Oletettavasti paitamme olivat edelleen kankaana pakassa ja kaavoina pöytälaatikossa siinä vaiheessa, kun menin niitä hakemaan. Ihan sama, vaikka menisikin hakemaan vaatteet vasta viikon päästä, mutta ikinä ei pitäisi antaa kahta päivää enempää aikaa niiden tekemiseen. Kiinalaiset kun toimivat vasta sitten, kun on ihan pakko! Paidat olivat lopulta hyviä ja saapuivat ajallaan. Lähetti jopa soitti ja kysyi, mihin aikaan olen kotona. Ja olin taas NIIN ylpeä itsestäni, sillä selviydyin tuostakin keskustelusta kunniall alkeellisella kiinallani.

Samaisella räätälikeikalla ostin Marikalle silkkiä Suomeen toimitettavaksi. Ostan silkit aina samalta myyjältä, samasta "kojusta". Kapean (n.115 cm) luonnonsilkin hinta on 45 rämpylää ja leveän (140- 150 cm) 55-60 rämpylää metri. Myyjä ei ole ikinä pyytänyt enempää, mutta ei ole myöskään antanut tinkiä. Jos olen ostanut silkkiä kymmeniä metrejä, olen saanut hieman tingittyä loppusummasta, mutta tuolloinkin alennus on ollut täysin olematon. Valitsin 5 metriä silkkiä ja totesin, että tämähän on kapeaa, joten maksan 45 rämpylää metriltä. Myyjä katsoi minua vakavana ja totesi, että hinta on kyllä 65 rämpsää. Olin ihan ihmeissäni, sillä viikko sitten sama silkki oli 20 rämpylää halvempaa. Vänkäsimme hetken asiasta, jonka jälkeen myyjä kuiskasi, että keskustellaan hinnasta myöhemmin uudestaan. Lopulta myyjä totesi, ettei voinut sanoa hinnaksi 45 rämpylää, sillä vieressä seisoi (ja kuunteli tarkasti) britti -rouva, joka maksoi juuri täysin samasta silkistä 65 rämpylää metriltä. Pistikin miettimään, millä perusteella silkin hinta määräytyy! Onko se turisteille 65 rämpylää, Kiinassa asuvalle laowaille 45 rämpylää ja kiinalaiselle 25 rämpylää metri?

Juhlahumua!

2010-03-11T18:04:00.011+08:00

Viimeisen viikon sisällä on tullut juhlittua synttäreitä useampaan otteeseen. Seela täytti lauantaina neljä, ja tuolloin vietettiin synttärit osa 1. Synttärit olivat ehkä enemmänkin aikuisten juhla grillailun merkeissä höystettynä sokerihumalaisilla lapsilla. Synttärit osa 2 viettiin maanantaina, kun Amelia, Eden, Jack, Nathan ja Arabella tulivat pistämään kämpän kaaokseen. Podin hieman huonoa omaatuntoa siitä, etten jaksanut kehittää Seelalle synttäreiden kunniaksi mitään ihmeellistä, mutta sain Sharlenelta synninpäästön, sillä hän totesi, ettei lasten synttäreihin kannata upottaa hirveitä rahasummia ennen kuin osaavat sitä itse vaatia. No, Seela ei todellakaan vaatinut kummoista. Kun kysyin, millaiset synttärit hän haluaa, Seela vastasi, että kutsutaan mummo, pappa ja Amelia ja syödään yhdessä kakkua. No, kaikki nuo toteutuvat aikanaan, sillä isovanhemmatkin saapuvat parin viikon päästä. Synttäriputken kruunasi tiistai, kun olimme Xujiahuissa Suomi- kaverin 2- vuotissynttäreillä.

Amelia antoi Seelalle lahjaksi Barbie- meikit, joilla Rebecca meikkasi tytöt juhlakuntoon :)

Kakun sijaan leivoimme Seelan kanssa muffinsseja, mihin saimme juuri ja juuri sovitettua neljä kynttilää!

Seela sai ayilta lahjaksi mekon ja baskerin jo muutamaa päivää ennen virallista syntymäpäivää. Mekko oli "hiukan" iso, mutta minkäs teit, mekko oli saatava päälle useampana päivänä. Muuten lahjat edustivat perinteistä prinsessalinjaa. Itse ostimme tytölle nukkekodin.

Onnellinen Seela uudessa mekossaan ja hatussaan!

Ayi piristi maanantaitamme leikkaamalla oma- aloitteisesti Ellan hiukset. Heitin Seelan leikkikouluun ja menin salille. Tuolta keikalta kotiuduttuani Ella näytti hieman oudolta. Kun kysyin ayilta, oliko hän leikannut Ellan hiukset, oli ayin ilme sen näköinen, että hän olisi halunnut sanoa "Miiiiiinä en ole tehnyt yhtään mitään". En tiedä, olettiko hän oikeasti, etten edes huomaa koko asiaa, vai oliko hiusten leikkaaminen hänen mielestään täysin normaali asia. No, kerroin asiallisesti, etten halua hänen leikkaavan lasteni hiuksia ja totesin, että älä enää ikinä tee niin. Olisi tehnyt mieleni riehua ja räyhätä, mutta esinäkään en edes osaa tuota taitoa, toisekseen olisin aiheuttanut ayille totaalisen kasvojen menetyksen, joten hoitelin nuhtelun asiallisesti. Lopputulos ei ollut mikään katastrofaalinen, lähinnä ärsyynnyin siitä, ettei ole ayin tehtävä päättää, kuka lapseni hiukset leikkaa ja milloin.

Ayin stailaama Ella. Nyt meillä on oma patapää!

Ella on vihdoin alkanut nukkua yönsä. Aluksi luulin, että kyseessä on jokin hetkellinen mielenhäiriö, mutta yöt ovat sujuneet hyvin jo kolme viikkoa, joten kaipa asialla uskaltaa vähän "kehuskella". Kyllä Ella välillä itkeskelee, mutta nukahtaa uudestaan itsekseen. Olen noudattanut joululomasta asti unikoulua, missä lapsen annetaan itkeä jokaisella heräämiskerralla hieman edellistä kertaa pidempään. Yön ensimmäiseen itkuun vastataan minuutissa, seuraavaan kahdessa, sitten kolmessa jne. Todella toivon, että unikoulu on vihdoin tuottanut tulosta. Tämän postauksen jälkeen palataan luultavasti vanhaan pörräykseen, kun innostuin kehumaan hyviä öitämme...

Ella lempipuuhassaan ennen stailausta!

Kuivausrumpumme hajosi eilen. Niimpä soitin vuokraisännälle, joka antoi numeron HAIERin huoltoon. Numero ayille ja ayi asialle. Miten ihmeessä nämä kiinalaiset osaavatkin tehdä pienestä asiasta niin suuren. Ayi on soittanut miljoona kertaa HAIERille, agentilleen (joka on tulkannut minun ja ayin välillä), vuokraisännälle ja compoundimme managementille. Tuossa välissä minä olen soittanut sata kertaa managementille, vuoraisännälle ja agentille. Miehet kävivät katsomassa rumpua ja totesivat, ettei sille voi tehdä mitään paikanpäällä, ja tulevat hakemaan masiinan myöhemmin. No, tuo myöhemmin oli täysin määrittelemätön ajankohta, en saanut myöskään minkäänlaista arviota korjauksen hinnasta. No, lopulta masiina haettiin jo iltapäivällä ja luvattiin palauttaa lauantaina jälleen määrittelemättömään kellonaikaan. Hinnaksi kertoivat 390 rämpylää (n. 40 euroa), tuonkin vuokraisännälle vasta sen jälkeen, kun minä ja ayi olimme sitä yrittäneet udella. Lähinnä epäilin, että koneen korjaaminen maksaa niin paljon, että tulee halvemmaksi ostaa uusi, kuten Suomessa on tapana. Mangement piti sotkea soppaan siitä syystä, etteivät vartijat ovella ja portilla päästä ketään ulos talosta ja compoundista kuivausrummun kanssa ilman lupaa. No, lupa olisi edellyttänyt kaikenmaailman luppulappusia, vuokrasopimuksen kopioita yms. Onneksi vuokraisäntämme on näppärä setä, puhelu managementille riitti, ja rumpu ulos talosta/ portista. No, en odota, että rumpu palautuu meille lauantaina, tai jos palautuu, niin ei ainakaan toimivana.

Laowai!

2010-03-01T15:28:00.006+08:00

Laowai on kiinaa ja tarkoittaa ulkomaalaista. Lao tarkoittaa oikeastaan vanhaa ja wai ulkomaalaista/ ulkopuolista. Ymmärtääkseni sana on melko negatiivissävytteinen, vaikka esim. kiinan opettajani väittääkin toisin. Eipä hän oikein voi kiinalaisena myöntää, että meitä ulkkareita kutsutaan jollain haukkumasanalla :) Tiedättekö sellainen yleisesti käytössä oleva haukkumasana, mikä on kuitenkin aikojen saatossa vakiintunut niin yleisesti käyttöön, ettei sitä enää juurikaan mielletä negatiiviseksi, mutta vähän kuitenkin...

Laowain elämä Kiinassa, tai ainakin Shanghaissa, on melko helppoa. Ulkomaalaisen taustan vuoksi tulee harvoin, jos koskaan, syrjityksi. Huijatuksihan täällä tulee päivittäin, mutta, niin ärsyttävää kuin se onkin, se on vain hyväksyttävä, sillä se kuuluu asiaan. Kiinalaiset huijaavat myös toisiaan, mutta meidän pitkänenien huijaaminen on tietysti äärettömän paljon helpompaa, sillä kieli, kulttuuri ja tavat ovat outoja. Xi'anissa autokuskinamme toiminut Eric totesi, etteivät kiinalaiset luota edes toisiinsa. Hänen teoriansa ainaiselle huijaamiselle ja oman edun tavoittelulle on valtauskonnon puute. Mikään ei näin säätele kiinalaisten moraalia. Taisimpa joku päivä kuulla, ettei kiinan kielessä edes tunneta sanaa moraali.

Vaikka Shanghaissa on järjettömät määrät ulkomaalaisia, tekee mieleni aina hymyillä tuttavallisesti kaikille vastaantuleville pitkänenille. Omassa compoundissamme asuu suhteellisen vähän ulkkareita, joten heitä tulee hymyn sijaan jopa heipattua. Mutta yksi asia on jo pidempään pistänyt silmääni, tai siis ollut pistämättä. Shanghain kaduilla ei törmää juuri koskaan mustaihoisiin, muslimeihin, intialaisiin, arabeihin yms. Hong Kongissa lomaillessamme tajusin, kuinka kirjavaa porukkaa kaduilla pörräsi Shanghain todella yksitoikkoiseen katukuvaan verrattuna. Tämä minun laowai kirjoitukseni koskeekin siis vain ja ainoastaan valkonaamaisen eurooppalaisen näkökulmaa, en todellakaan tiedä, millaista kohtelua esim. mustaihoinen afrikkalainen tässä maassa/ kaupungissa saa.

Ennen uuden vuoden lomaa törmäsin Lotan kanssa hassuun tilanteeseen. Olimme H&M:lla, missä oli tarjouskampanja "20 % alennus valitsemastasi tuotteesta". Suomessahan tuo tarkoittaa sitä, että alennuksen saa vain ja ainostaan yhdestä tuotteesta ja vielä yleensä siitä halvimmasta tuotteesta. Täällä meille kuitenkin annettiin jokaista valitsemaamme tuotetta kohden yksi alennuskuponki. Kävelin kahden paidan ja kahden kupongin kanssa kassalle. Eiköhän H&M:n pohjimmaisena ajatuksena ollut täälläkin antaa vain yksi alennus, niimpä myyjä laskutti molemmat paidat erikseen ja antoi molemmista myös alennuksen erikseen. Takanamme jonottanut kiinalaismies repi tilanteesta täysin pelihousunsa ja alkoi raivota myyjälle sekä kiinaksi että englanniksi. Englanniksi vain ja ainostaan siitä syystä, että minä ja Lottakin ymmärsimme, mikä oli vialla. Kiinalaismies oli joutunut jonottamaan jokaisen valitsemansa tuotteen kanssa erikseen kassalle saadakseen alennuksen, mutta minulta laskutettiin kaikki tuotteet, vaikkakin erikseen, yhdellä jonotuksella. Mies syytti myyjää kiinalaisten syrjimisestä, raivosi ja räyhäsi oikein kunnolla. No, tilanne päättyi siihen, että Lotta laitettiin jonottamaan kaikki neljä tuotettaan erikseen, ja mies oli tyytyväinen. Hassuahan tilteessa oli se, että syrjinnän kohteeksi joutui kiinalainen, ei laowai.

No, tämän laowain tilanneanalyysi oli se, ettei kyse ollut syrjinnästä. Minun parempi kohtelu johtui vain ja ainostaan siitä, että iskin tuotteet ja kupongit tylysti kassatiskille, eikä myyjä yksinkertaisesti osannut sanaakaan englantia, jotta olisi voinut laittaa minut jonottamaan useamman kerran. Kiinalaiset ovat äärettömän arkoja käyttämään englantiaan, jos puhuvat sitä vain vähän. Jos pyydän selittämään asian kiinaksi, se sekoittaa tilanteen lopullisesti ja vastapuoli osaa vain kikattaa, kiemurrella ja hykertää.

Ei mitään sanottavaa!

2010-02-27T22:38:00.003+08:00

Eikä myöskään kirjoitettavaa. Alkuviikko oli TYLSÄ ja piiitkä, loppuviikko onkin sitten ollut keskimääräistä parempi. Seelalle nousi viime sunnuntaina ihan yllättäin korkea kuume. Ei mitään muita oireita, ainoastaan lähes 40 asteen kuume. Kuumetta kesti kolme päivää, kökimme kotona tylsistyneinä ja minä katselin pinna kireänä tyttöjen tappelua. Onneksi on ayi, niin edes Ella pääsi päivittäin ulos leikkimään. Seela oli melko pirteä, mutta en viitsinyt viedä tyttöä ulos muita lapsia tartuttamaan, kun en tiennyt yhtään, mikä tauti oli kyseessä. Keskiviikkona en enää kestänyt, vaan raahasin Seelan leikkikouluun ja lähdin itse Ellan kanssa muskariin. Ei Seela ihan täysissa voimissaan vielä tuolloin ollut, mutta ihan kuin leikkikoulu olisi toiminut lääkkeenä, sillä viimeistään keskiviikkoiltapäivänä tyttö oli terve, oma itsensä. Ja kas, kun palasimme normaaliin päivärytmiimme, tyttöjen tappelukin väheni huomattavasti, ja oma mielinikin nousi kohisten.

Perjantaina aamukahvittelimme ystäväni kanssa kolme tuntia maailmaa parantaen, ja illalla menimme vielä porukalla Shanghain suomalaisten kuukausittaiseen O'Malley's -iltaan. Kotiuduin kaljaillasta puoli kahden aikaan, mutta yllätyksekseni olin aamulla ihan pirteä. Shanghain suomalaiset haluavat antaa oman panoksensa Läskillä lukutaitoa -kampanjaan, niimpä tuolla kaljaillassakin sai suorittaa alkupunnituksen. Olin juuri viikolla lukenut netistä, että kampanja ei oletettavasti saavuta tavoitettaan, eli 10 miljoonaa euroa. Tuo on mielestäni niin säälittävää, että päätin antaa oman panokseni kampanjalle ja pyrkitä lahjoittamaan edes sen yhden, vaivaisen kilon. No, söin juuri kaksi munkkia, joten ehkä toteutan jonkun pikadietin ennen toukokuun loppupunnitusta :)

Huomenna olisi tarkoituksena käydä Pudongin puolella räätälillä sekä Julu Lun huonekalu- ja sisustuskaupoilla. Oletettavasti keritään yhteen noista, ja todetaan päivän kääntyneen illaksi. Ensi viikolle ei olekaan ihmeempiä suunnitelmia, haaveena on, että selviäisimme muutaman viikon ilman sairauksia ja lääkäreitä! Seela täyttää lauantaina neljä, joten prinsessasynttäreitä pitäisi alkaa suunnitella!

Gong Xi Fa Cai!

2010-02-20T11:58:00.005+08:00

Isä ja tytöt!

Muun muassa noilla sanoilla täällä toivotellaan hyvää uutta vuotta. Suora käännös ei todellakaan ole "hyvää uutta vuotta", enkä oikeastaan edes tiedä, miten käännös kuuluu. Seela ojensi ayille punaisen kirjekuoren torstaina ja totesi "gong xi, gong xi". Kysyin, mitä se tarkoittaa, ja Seela sanoi "money, money". Ayilla oli hauskaa, mutta ymmärsin, että Seela toimi, kuten Kiinassa on tapana. Ilmeisesti leikkikoulussa oli opetettu, mitä kirjekuorta ojentaessa kuuluu sanoa. Kiinalaiset antavat toisilleen uuden vuoden aikaan punaisia kirjekuoria, missä on pieniä summia rahaa. Tosin me länkkärit olemme opettaneet ayit huonoille tavoille, ja he osaavat odottaa hong baon (punainen kirjekuori) sisältävän 13. kuukauden palkan. Kiinalaiset pitävät meitä lähes hulluina, kun lahjomme työntekijöitämme moisilla summilla.

Lomat on nyt lusittu ja tänään (lauantaina) palattiin arkeen. Viikon loman vuoksi la ja su ovat normaaleja arkipäiviä, joten Kallekin on nyt töissä. Malesian matkamme oli ihan loistava, ehdottomasti paras reissumme täällä. Menolento oli kaksi tuntia myöhässä, mikä oli oikeastaan ainoa "takaisku" reissussa. Lyhyet lennot, pienet välimatkat (lentokenttä- hotelli, hotelli- keskusta jne.), ihana hotelli (http://www.shangri-la.com/en/property/kotakinabalu/tanjungaruresort), loistava sää jne. Kota Kinabalun kaupungissa ei sinällään ollut mitään nähtävää, paikka onkin kuuluisa luonnostaan. Tai olisi kai tuo kaupunkikin ollut ihan näkemisen arvoinen, jos sinne olisi lentänyt Suomesta. Shanghain jälkeen ei vaan oikein jaksa innostua kaupungeista, enemmänkin arvostaa rauhaa. Ennen Kiinaan muuttoa pidin ihan typeränä, että lomalla vain löhöillään altaalla ja rannalla, eikä tehdä/ nähdä mitään järkevää. Nyt tuon "järkevä" ei kiinnosta pätkääkään.

Seela odottelee päivittäistä pasta- annostaan rantaravintolassa!

Näkymä hotellihuoneen parvekkeelta!

Ja näkymä toiseen suuntaan!

Hotellin ranta!

Hotellin "rantabulevardi"!

Seela ja auringonlasku!

Seela nautti uimisesta, eikä olisi varmaan tarvittu kuin pari päivää lisää ja tyttö olisi oppinut uimaan. Ellan kanssa reissaaminen on tällä hetkellä melko rasittavaa, sillä tyttö on liian iso pysyäkseen paikoillaan, mutta liian pieni tehdäkseen mitään järkevää. Ella tykkää vedestä yhtä paljon kuin siskonsa, ja meno vedessä on ihan järjetöntä. Ella haluaisi sukellella, hyppiä altaaseen, ja tehdä kaikki muutkin samat temput kuin Seela. Erona on se, että Seela on käynyt vauvasta asti uimassa, ja osaa sukeltaa, Ellalla tuota taitoa ei ole. Kulutimme lomapäivämme siis uiden ja löhöillen. Yhtenä päivänä kävimme Manukan- saarella maistelemassa rantaelämää, ja viimeisenä aamuna Kalle kävi sukeltamassa. Tuon aamupäivän vietin yksikseni lasten kanssa ensin aamupalalla, ja sitten lasten leikkihuoneessa. Leikkihuone oli varustelultaan ihan huippu, ja ilokseni huomasin, että pöydät notkuivat suomalaisia naisten-, juoru- ja perhelehtiä. Lapset leikkivät innoissaan, ja minä tankkasin Suomi- juoruja. Tutustuin siis mm. Tony Halmeen viimeisiin hetkiin ja BB- tähtien huumesekoiluihin, todella sivistin itseäni :)

Venematka Manukan- saarelle, Seelaa jännitti ihan kamalasti!

Ella oli venematkasta ihan innoissaan, vaikka ei ehkä siltä näytäkään!

LOMA!

Vesipeto

Ella lämmittelee.

Vaikka Ella on menevää matkaseuraa, hänen kunniakseen täytyy todeta, että päiväunet sujuvat paikassa kuin paikassa. Tässä nukutaan rannalla pyyhkeestä rakennetussa "teltassa".

Uni tuli myös rantatuolissa lämmitellessä!

Kotiin palasimme keskiviikkona viiden aikaan aamulla. "Onneksemme" saimme myös oman osamme kiinalaisesta uudesta vuodesta, sillä ke iltana vietettiin juhlan päätöspäivää. Räiskettä ja pauketta riitti iltakymmenestä puoleen yöhön. Rebeccan miehen mielestä tuo keskiviikko oli jopa viikonloppua pahempi. Mikäli keskiviikko oli paha, oli uuden vuoden juhlat tänä vuonna huomattavasti viime vuotta rauhallisemmat, sillä omasta mielestäni keskiviikko ei ollut mitään edellisvuoteen verrattuna. Tai ehkäpä olen vain vuodessa tottunut älämölöön ympärilläni!

Keskiviikkoiltana sisäpihamme näytti muutaman tunnin ajan tältä!

Härkä jää, tiikeri tulee!

2010-02-11T16:01:00.003+08:00

Tulevana viikonloppuna vietetään kiinalaista uutta vuotta, härän vuosi vaihtuu tiikeriksi. Täytyy myöntää, etten edes tiedä, onko vuoden ensimmäinen päivä lauantai vai sunnuntai. Sen tiedän, että nuo päivät ovat Kiinassa yhtä kaaosta. Meno on kuin sotatantereella, kun kiinalaiset räjäyttelevät pommejaan. Haluaisin tietää, montako silmää, kättä ja jopa henkeä noiden päivien aikana menetetään. Menetykset ovat ilmeisesti kuitenkin pieni haitta siitä onnesta, menestyksestä ja rahasta, mitä räjäyttely tuo mukanaan. Lisäksi pommit hätistelevät pahat henget tiehensä. Me lähdemme sotaa karkuun Malesiaan, Kota Kinabalulle, huomenna illalla, ja toivomme, ettei kotimme pala tuona aikana maantasalle. Tai, jos on palaakseen, niin parempi kai, jos palaisi, kun emme ole paikalla.

Miljoonat siirtotyöläiset lähtevät maaseudulle kotiin, kiinalainen uusi vuosi vastaa lähinnä meidän joulua. Sitä kuuluu viettää perheen kesken, ja monelle tuleva viikko on vuoden ainoa vapaaviikko. Olen ollut todistamassa montaa tappelua lippujonoissa, kun lomailijat yrittävät saada omat juna- ja bussilipunsa. En tiedä, miksi lippuja aletaan myydä vasta viikoa- paria ennen uutta vuotta, mutta tappelu niistä on hurjaa. Kysyin ayiltamme, haluaisiko hän matkustaa omille kotikulmilleen jo aiemmin kuin perjantai- iltana, jotta lipun saa helpommin ja halvemmalla. Ayi lähteekin kotiinsa huomenna aamulla, joten minulla on "vapaapäivä" lasten kanssa.

Blogihiljaisuus johtuu siitä, etten ole keksinyt mitään kirjoitettavaa. Seela on ollut kipeänä ja sai tiistaina antibioottikuurin (varmaan miljoonas viimeisen puolen vuoden aikana) korvatulehdukseen. Nyt tyttö on jo parempi, toivottavasti jo huomenna ihan lomakunnossa. Ellakin on nuhainen, mutta keiketi muuten melko terve, sillä on nukkunut kaksi yötä heräämättä. Tai siis on itkenyt ja kitissyt sängyssään, mutta nukahtanut uudestaan ihan itsekseen. Tuota ihmettä ei ole tapahtunut sitten...niin, en edes muista milloin. Alkuviikosta saimme nauttia kummallisesta lämpöaallosta, kun Shanghaissa oli lämpimän kesäistä. Nyt tuo aika on mennyttä, taivaalta tulee räntää ja ilma on kaamea. Onneksi pääsemme muutamaksi päiväksi lämpimään, ja sekin lohduttaa, että kuukauden päästä on jo ihan kevät. Kevättä odotan senkin takia, että tytöt olivat viime keväänä ihan super- terveitä, emme tainneet sairastaa kertaakaan kunnolla.

Seelan englanti on harpannut huiman edistysaskeleen ja tyttö kertoo jo tosi monimutkaisiakin juttuja englanniksi. Jos ei tiedä jotain sanaa, kysyy sitä minulta. Valitettavan usein käy kyllä niin, etten minäkään sitä sanaa tiedä. Ella puhuu mitä sattuu vaihtelevalla menestyksellä, yleensä ei mitään järkevää.

Hauskaa kiinalaista uuttaa vuotta teille kaikille! Seuraavan kerran palaan kera tiikerinl.

Menossa!

2010-02-03T21:27:00.014+08:00

Tytöt!

Minusta tuntuu, etten ole hetkeäkään paikoillaan. En tarkoita sitä kaikkien kotiäitien olotilaa, kun jokainen rauhallinen hetki katkeaa ennen kuin edes alkaa. Tarkoitan sitä, että päiväni kuluvat ympäriinsä pörrätessä. Tämä olotila sopii minulle, eipähän ole ainakaan tylsää. Positiivista on myös se, että pitämällä lapset kiireisinä, he unohtavat tapella ja kiukutella. Ärsyttävin asia tässä liikkeelläolossa on se, että suurin osa ajasta kuluu matkustamiseen paikasta A paikkaan B.

Kerroin aiemmin, että yritän käydä Ellan kanssa maanantaisin suomalaisten leikkitreffeillä. Maanantaiaamuna iskin siis Ellan rattaisiin ja Seela seisomalaudalle, ja suuntasimme yhdessä leikkikouluun. Leikkikoulussa vaihdoin Ellan Patapumiin (kantoreppuun), ja kiirehdimme metrolle. Metrolla hurautimme muutaman pysäkinvälin joen toiselle puolelle Pudongiin, missä otimme taksin lopulliseen määränpäähän. Lähdimme kotoa puoli yhdeksän aikaan ja perille leikkitreffeille pääsimme hieman ennen kymmentä. Parin tunnin leikkimisen jälkeen suuntasimme taksilla kotiin, sillä metro+ taksi yhdistelmä on toiseen suntaan hitaampi ja vaikeampi vaihtoehto. Kotimatka taksilla kestikin vain vartin. Ja hetken päästä ravasin taas leikkikouluun ja takaisin.

Taksi on kätevä ja halpa. Tai siis kätevä, jos ei matkusta sateella, ruuhka- aikaa tai jämähdä onnettomuuden tms. aiheuttamaan ruuhkasumppuun. Lähtömaksu on 12 rämpylää (1,2 euroa) ja mittari raksuttaa verkkaisesti. Keskustan läheisyydessä saa matkustettua melkein minne vain 30- 40 rämpylällä. Kuskit eivät osaa englantia, joten alkeellinenkin kiinan kielitaito tuo varmuutta matkantekoon. EXPOn ansiosta takseihin on ilmaantunut puhelinnumero, minne voi soittaa ja pyytää tulkkausapua kommunikoitiongelmissa taksikuskin kanssa. Ongelmana on joskus myös se, etteivät kiinalaiset sano ei. Kuski saattaa ajella minne sattuu, sillä ei voi kertoa, ettei tunne määränpäätä. Itse olen onneksi oppinut hahmottamaan kapunkia sen verran, etta tajuan melko nopeasti, mikäli kuskilla ei ole hajuakaan määränpäästä. Tuolloin yritän selittää, mitä katuja kohteen läheltä löytyy, mikäli selostukset eivät auta, voi kuskia pyytää pysähtymään ja vaihtaa taksia. Lotta palasi tänään kotiinsa, eikä kuski tiennyt, missä on Nanjing Road, mikä varmasti Shanghain ja Kiinan kuuluisin katu! Kuskeja (tai kuskien kavereita, jotka tuuraavat virallista, luvan saanutta kuskia) on siis moneen lähtöön.

Olen käyttänyt alkuvuodesta metroa varmasti enemmän kuin viime vuonna yhteensä. Syynä se, että olen kulkenut paljon Ellan kanssa kaksin. Ella viihtyy metrossa huomattavasti taksia paremmin, ja kulkee kätevästi mukana Patapumissa. Ella rakastaa kiinalaisia, joten ehkä tuokin on syynä siihen, että tyttö viihtyy metrossa. Asemilla ja junassa Ella saa ihmisten jakamattoman huomion, ja nauttii siitä aivan suunnattomasti. Ella on myös oppinut (itsepähän kiinalaiset ovat sen opettaneet) käymään kunnolla iholle. Ella silittelee ihmisten hiuksia, ottaa kiinni kädestä, silittelee poskia ja ällöttävintä kaikista, yrittää tunkea sormiaan ihmisten suuhun. Joten mikäs sen ihanampi paikka kuin ruuhkainen metro tuhansine kiinalaisineen. Ja molemmat ruokkivat toisiaan omalla toiminnallaan, Ella kiinalaisia ja kiinalaiset Ellaa. Voi Ella parka, kun palaa joskus Suomeen, eikä ketään voisi vähempää kiinnostaa!

Shanghain metro on aivan loistava, halpa, selkeä ja ennen kaikkea siisti. Kaikki kyltit ja ohjeet ovat myös englanniksi. Metrolla pääsee siis varmasti haluamaansa paikkaan, toisin kuin taksilla:) Halvin maksu on 3 rämpylää ja kalleimmillaan matka maksaa 9 rämpsää. Ensimmäinen metrolinja avattiin 1995. Kiinan opettajani kertoi, että muutaman ensimmäisen kuukauden ajan asemat olivat aivan tupaten täynnä porukkaa, mutta junat ammottivat tyhjyyttään. Syynä tuohon oli se, etteivät ihmiset tienneet, kuinka metroa käytetään. Kaikki halusivat kuitenkin tulla tuota ihmettä katselemaan. Kertoipa opettajani myös sen, että hänen ystävänsä isovanhemmat viettävät aina kesän kuumimmat kuukaudet metroasemalla. He suuntaavat aamulla lehtiensä ja teemukiensa kanssa asemalle ja palaavat illalla kotiin. He säästävät sähköä! Metroasemat ovat hyvin ilmastoituja, joten siellä saa nauttia ilmaiseksi viilestä ilmasta, eikä kotona olevia ilmastointilaitteita tarvitse käyttää, kätevää!

Metro on ehdottomasti taksia parempi kulkuväline, jos määränpäähän pääsee ilman vaihtoa. Vaihdolla matka- aika venyy usein samoihin taksin kanssa, mutta metrolla kulkiessa ei tarvitse varata ylimääräistä puolituntista ruuhka tms. varaa. Shanghain metrolinjastoa laajennetaan hurjaa vauhtia, ja ennen EXPOa pitäisi avautua monta uutta linjaa. Bussia en ole vielä kokeillut, vaikka reitit ja ohjeet löytyvätkin englanniksi paikallisen TKL:n nettisivuilta. Bussimatka maksaa muistaakseni 1 rämpsän (10 senttiä). Kuulin juuri eilen Lotalta, että Shanghain kaupungilla on kovat paineet laskea julkisen liikenteen hintaa. Länkkäreillehän nuo hinnat ovat aivan naurettavia, mutta paikallisille isoja rahoja. Olen mennyt yhden ainoan kerran Helsingissä metrolla, eikä minulla ole hajuakaan, mitä se maksaa, mutta voisimpa veikata, että bussimatka lähentelee jo kolmea euroa. Kuten kiinan opettajani joskus totesi, aina kun hän kysyy, mitä jokin maksaa Suomessa, on vastaus 10 kertaa enemmän kuin Shanghaissa.

Seelalla oli maanantai- iltana tylsää, kun hän odotteli isää töistä kotiin. Lupasin, että Seela saa ottaa valokuvia, mutta kuvissa täytyy näkyä jotain järkevää. Ei siis saa räpsiä kuvia ihan miten sattuu. Loppuun kuvia kodistamme Seelan perspektiivistä.

Itse!

Sadepäivän kengät!

Släbärit odottavat vieraita korissaan!

Äiti kävelee!

Yksinäiset ostoskärryt vierashuoneessa!

Varpaat!

Pienen pieni nalle isolla nojatuolilla!

Kukka!Toinen kukka!